Siirry sisältöön

Hei,

Mä oon ollu täs lähiaikoina aika huolissani omasta mielenterveydestäni. Mul on välillä tosi huono olla ja lähes päivittäin ahdistusta ja aika usein myös ahdistuskohtauksia. Mä myös alotin vähän aikaa sitten viiltelyn, enkä enää pysty lopettamaan sitä. Mä en oo kovin läheinen mun vanhempien kanssa eikä mul oo ketään jolta pyytää apua. En oo suostunut myöntämään edes itselleni, että tarviin apua, koska mä en oo ”tarpeeksi kipee”, mut mä en enää pärjää yksin.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei,

Kiitos viestistäsi!

Ikävä kuulla, että sinulla on tosi huono olla, ahdistusta ja ahdistuskohtauksia sekä olet alkanut satuttamaan itseäsi. On tosi hienoa, että kirjoitit voinnistasi tänne, sillä näiden asioiden kanssa ei pidäkään jäädä yksin. Kaiken kertomasi perusteella sinä ehdottomasti tarvitset apua ja tukea itsellesi.

Joskus sen myöntäminen itselleen, että voi oikeasti huonosti ja on avun tarpeessa, voi olla vaikeaa. Minusta on tosi tärkeää, että tunnistat, että et enää pärjää yksin. Sinulla on kaikki oikeus saada itsellesi apua. Paha olo, ahdistuneisuus ja itsetuhoisuus ovat aina sellaisia asioita, joihin tulee saada apua.

Ikävä kuulla, että sinulla ei ole ketään, jolta pyytää apua. Mitä ajattelet siitä, että lähtisit hakemaan apua ammattilaiselta? Ammattilaiset ovat tottuneet kohtaamaan työssään monenlaisia haastavia tilanteita ja heillä on keinoja olla tukenasi. Lisää ammattilaisen tuesta voit lukea täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/tukea-ammattilaiselta/

Jos haluat tukea siihen, miten ja mistä saisit apua tai kaipaat ihan vain kuuntelijaa, voit myös soittaa meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Kaikki palvelumme ovat aina luottamuksellisia ja nimettömiä. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Nuorten tukilinja päivystää samassa numerossa (116 111) joka arki-ilta klo 20-24. Voit myös varata soittoajan MLL:n työntekijälle soittamalla Tukilinjalle tai voit kysyä soittoaikoja nettikirjepalvelumme kautta. Lisätietoa löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/nuorten-tukilinja/

Yksin ei tarvitse pärjätä ja apua on saatavilla! Muista, että olet tärkeä ja arvokas!

Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Tarviin apua

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top