Eli siis oon nyt 8lk. Oon ylipainoinen nekä halua painoani edes täälä kertoa. Minua on kiusattu alakoulusta asti ja se on todella rankkaa. Mitä minun pitäisi tehdä? Olen pari kertaa ottanut asian puheeksi muta ei kukaan välitä.
Hei ihastuvainen,
Kiitos rohkeudestasi kirjoittaa tänne ja pyytää apua. Olet joutunut kokemaan suurta vääryyttä ja olen siitä pahoillani. Ketään ei saisi kiusata eikä kiusaamiselle ole ikinä hyväksyttävää syytä. Olet upea ja mahtava tyyppi juuri omana itsenäsi ja ansaitset kokea olosi turvalliseksi sekä koulussa että vapaa-ajalla. Meistä jokainen on erilainen mutta olemme kaikki yhtä arvokkaita ja tärkeitä, eikä ketään saa kiusata, ei ominaisuuksien tai minkään muun syyn takia.
Kerrot kertoneesi asiasta pariin kertaan, mutta koet ettei siitä ole ollut apua. Ikävä kuulla, että sinua ei ole kuultu ja autettu tässä ja olet joutunut kantamaan kiusaamisen taakkaa yksinäsi. Aikuisten vastuulla on puuttua kiusaamiseen ja saada se loppumaan. Vaikka se voi tuntua sinusta turhalta, niin voisitko silti ajatella kertovasi asiasta vielä uudelleen, mahdollisesti nyt eri ihmiselle kuin aikaisemmin? Vaikka kiusaamiseen ei ole reagoitu tarvittavalla tavalla, ei se tarkoita, ettei seuraava aikuinen välittäisi ja saisi tilannetta muuttumaan. Sinä ansaitset apua ja tukea tässä asiassa, jotta kiusaaminen saadaan loppumaan.
Myös me Lasten ja nuorten puhelimessa (p. 116 111) ja chatissa olemme tukenasi, mikäli haluat jutella. Olemme auki joka päivä ja meille voit soittaa ja kirjoittaa nimettömästi ja luottamuksella.
Olet ihana ja arvokas, ethän jää huolesi kanssa yksin <3
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä