Terve, olen 16v poika. Olen aloittanut lukion.
En tiedä, mutta minua vain ahdistaa kokoajan, enkä tiedä edes mikä.
Minulla on ollut vähän ongelmia kavereiden kanssa, tai ainakin itse luulen niin. Pari tyttöä on eri luokalla ja eivät paljon yhtään ole olleet kanssani. On minulla pari kaveria kenen kanssa olen, mutta niistä ei saa samaa fiilistä, kun näistä kahdesta muusta. Tuntui kuin he olisivat olleet jostain vihaisiakin. Selvittelin asiaa eilen ja sanottiin, että ei olla vihaisia, ei vaan aikaa enään riitä. Luulin että se olisi auttanut oloani, mutta ei. Vieläkin ahdistaa. Sitten ne tuntuu olevan kyllä näiden parin muun kaverini kanssa. Ihan kuin seurani ei kelpaisi. En tiedä.. En todellakaan tiedä..
Minua on kiusattu ala-asteelta aina ylä-asteelle.
En pidä itseäni missään ikinä hyvänä. Pienikin huomautus jostain niin mulla tulee pahamieli. Kotonakaan ei ole ollut helppoa alkoholisti-isän kanssa. Sitä kesti n. 14v. Se on raitistunut ja asuu eri asunnossa. Mutta se on jättänyt jälkensä. Minua ahdistaa kaikki juopuneet ihmiset. Aina, kun on joku tapahtuma jossa nuoret juo, se ahdistaa. Ja minulla on muutenkin hirveitä muistoja lapsuudesta. On joitain hyviä mutta mitäs siitä sanotaan jos on ollut niin perhanasti huonoja että ei edes muista hyviä.
Minun äitinikin juo. Ei todellakaan samalla tavalla kuin isäni. Mutta se ahdistaa sekin ja perkeleesti. Eikä se aijo lopettaa. Siihen menee muutenkin rahaa ja ei olla mitään edes mitään varakkaita, köyhiä.
Että mun vanhemmat on antanu mulle aika vitun paksan lapsuuden ja vieläki tuo ahdistaa. Olen kanssa jotenkin traumatisoitunut, tämä tuli esille viime syntymäpäivänäni. Ette tiedä sitä ahistuneisuuden tunnetta mikä oli. Tuli mieleen ajat kun isäni oli kännissä. Sama on kaikissa juhlapyhissä. En ole (tai edelleenkään muista) hyvää joulua, tai synttäreitä. En kehtaa kutsua meille ketään vaikka haluaisin sillä meidän talo on aika huono. Koska alkoholisti isäni koskaan mitään korjannut ja muutenkin hirveä siivo aina. Muilla on niin hienot talot… Olen helvetin kateellinen kaikille kavereilleni.
Käyn psykologilla säännöllisesti, mutta ei sekään tunnu auttavan… Aina palaan samaan tunteeseen. Sekin vain käskee ajatella positiivisesti tai positiivisia asioita. Mutta en vain yksinkertasesti pysty!! Oon yrittäny, nytkin. Ei ole mitään huonoa tänään tapahtunut. Jos nyt ei pikku vittuilua minulle, kun pelasimme koulussa biljardia. Siinäkin taas yksi näistä tytöistä halusi pelata kaverini kanssa bilistä. Haluaisin minäkin, mutta ei olisi suostunut, kun halusi pelata sen toisen kanssa. Nytkin ahdistaa niin perkeleesti. Ja tämä haittaa kokeisiinlukuakin.
En tiedä. En ole missään hyvä ja tuntuu että aina nuiden kavereiden kanssa on myös riitaa. Tai no parin henkilön…
En vittu tiiä. Miksi ei olisi vain voinut olla sama normaali elämä kuin muilla eikä näin vaikeaa? [osa tekstistä poistettu] ..minultahan kaveri kuoli keväällä. Teki todennäköisesti itsemurhan..
Mutta niin, en jaksa vaan…
Tämä on Nuortennetin ylläpidon viesti.
Hyvä Nikke,
Kirjoitit vakavasta asiasta, jonka selvittämiseen tarvitset aikuisen apua. Löytyykö lähipiiristäsi ketään sellaista aikuista, jonka puoleen voisit kääntyä? Kouluissa ja oppilaitoksissa tällaisia tilanteita varten on esimerkiksi kouluterveydenhoitaja tai koulukuraattori, jotka osaavat ja haluavat auttaa.
Voit myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton) tai kirjoittaa Lasten ja nuorten nettiin. Halutessasi voit myös kopioida yllä olevan tekstisi ja lähettää sen Lasten ja nuorten netin kirjepalveluun, josta saat aikuisen vastauksen. Tai käy tutustumassa nuortennetin sivuilta http://www.mll.fi/nuortennetti/ löytyviin ”aikuisen apua” – teksteihin.
oon 14-vuotias poika mut mulon sama homma ja kiusataa vielki…
Hei Nikke!
Oon 16v tyttö, aloittanu kans lukion just, eikä tää oo mitään helppoo todellakaan… Mulla kans kaveri kuollu, mutta mopokolarissa, ja 14 vuotta elämästä oon eläny iskän hylkäämänä.. Paras kaveri ei enää juurikaan puhu mulle nyt lukiossa, mikä on outoa ku 10 vuotta ollaan tunnettu.. Olis tosi kiva puhua sun kans enemmän samanlaisten kokemuksien takia, en vaan keksi miten se onnistuu?
Joka tapauksessa, PALJON voimia sulle ja koita pärjätä! Kyllä se aurinko vielä paistaa risukasaankin
Kyllä, minä käyn säännöllisesti terapiassa. Mutta sekin on aina tiettyyn aikaan ja yleensä tulee tarve puhua muulloin, sitten ei ole oikein vaihtoehtoja.
Mieleni on niin ailahteleva. Vaikka terapiassa tulisi hyvä mieli (ei aina kylläkään) niin hyvin helposti taas alkaa masentamaan.
Voisi tuota kirjejuttua kokeilla. Mutta eikö se ole vähän hassua, kun saa jo apua, mutta siltikin tuntuu kuin se ei ”riittäisi” ja pitäisi kaikkea muita vaihtoehtoja kokeilla?
Ja sinä, joka haluaisit puhua. Voisin kyllä, mutta tosiaan miten. En pahemmin meseä tmv. käytä.
Hei Nikke,
ei ole yhtään hassua hakea apua myös muuta kautta, jos koet nykyisen terapian riittämättömäksi. Olisi tärkeää, että saisit purkaa mieltäsi juuri silloin, kun paha olo iskee. Onko lähipiirissäsi ketään, kelle voisit jutella/soittaa näinä hetkinä? Lasten ja nuorten puhelimeen voit soittaa ilmaiseksi ja nimettömänä. MLL:n Chat on kirjepalvelun ja puhelimen lisäksi yksi kanava, jossa voit jutella aikuisen kanssa. Chat on avoinna joka maanantai ja keskiviikko Irc-galleriassa klo 17-20.
Ansaitset voida hyvin! Voimia sinulle!
Ei oikein ole ketään. Olen sanonutkin psykologille, että kun ei pysty puhumaan silloin kun haluaisi.
Hän antoi kuraattorin numeron ja sanoi että sinne voi mennä silloin kun tarvii. Mutta minä olen myös sellainen etten ”kehtaa” tehdä mitään. Tai sillain. Mietin, että tarviiko sitä nyt sinne mennä vaikka voisikin.
Mietin ja stressaan kauheasti. Nytkin stressaan kokeen uusintaa, vaikka ei tarvitsisi. Ja yhtä opettajaakin mietin, että pitääkö se minua jotenkin tyhmänä, kun ollaan pariinkertaan puhuttu eikä ymmärretä toisia. Vaikka ei ollenkaan tarvitsisi miettiä nuitakaan niin kokoajan vain mietin! Huhu, on se vaikeaa.
Hei Nikke,
kuraattori on juuri sellainen henkilö, johon voit olla yhteydessä silloin, kun iskee tarve jutella. Voisitko käydä ”kokeeksi” tapaamassa kuraattoria ja tunnustella, miltä hänen kanssaan jutteleminen tuntuu? Jos sinusta tuntuu vaikealta lähestyä häntä kasvotusten/soittamalla, niin kuraattoria on mahdollista lähestyä myös Wilman kautta viestillä.
Tästähän tuli melekonen keskustelu…
Juu, pitää yrittää. Ja nyt varsinkin, kun psykologini kertoi semmoisen uutisen että lopettaa työt täältä…
Eikä ole edes varma tuleeko ketään korvaajaa tilalle. Että erittäin hienoa!!!
Viikoittain olen käynyt ja sekin tuntunut väliltä liian pitkältä ajalta. Nytten jos uutta ei edes tule niin sitten on ogelma.
Kuraattorillehan pääsee, mutta silloin aikaa sitten hän ohjasi minut (jos on enää sama kuraattori) tälle ks. psykologille, koska hän kuulemma pystyy käsittelemään asioita enemmän kanssani.
Harmillista kuulla, että terapeuttisi on lopettamassa. Tästä asiasta voisit myös jutella kuraattorin kanssa ja kertoa toiveestasi jatkaa viikottaisia käyntejä, jos hän voisi vaikka ottaa selvää muista terapeuteista.
On tärkeää, että saisit jatkaa terapiaa, jos koet siihen tarvetta. Asiat järjestyvät varmasti. Toivon sinulle rohkeutta ottaa asiat puheeksi, vaikka se ei tosiaan ole aina helppoa. Olet jo päässyt pitkälle ja merkittävää on se, että sinulla on halu ottaa vastaan apua ja voida paremmin. Voit olla ylpeä itsestäsi.
Tsemppiä!