Siirry sisältöön
queer

Oon 13-vuotias poika ja oon alkanu tekee sh ku kuulin siitä mun kavereilta. Aattelin että voisin kokeilla ja nyt teen sitä välillä. Mä en tiiä mitä mun pitäs tehä. [osa tekstistä poistettu]. Onks muut samassa tilanteessa? Mulla on myös tosi paljon ulkonäköpaineita. :(

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ” queer”,

kiitos viestistäsi. Hienoa, että kirjoitit tänne meille mieltäsi painavista asioista etkä jäänyt niiden kanssa yksin. Usein jo se, että kertoo asioistaan jollekin, saattaa jo hieman helpottaa omaa oloa.

On kurja kuulla, että olet vahingoittanut itseäsi. On kuitenkin hienoa, että olet jo useamman päivän ollut tekemättä niin! Usein itsensä vahingoittamisella yritetään helpottaa omaa pahaa oloa. Aluksi saattaa tuntua, että se auttaa hetken, mutta sen jälkeen olo usein kuitenkin taas pahenee entisestään. Itsensä vahingoittamisesta saattaa tulla helposti kierre ja siihen saattaa jäädä koukkuun eikä se kuitenkaan pitemmän päälle helpota omaa oloa. Tavasta on kuitenkin mahdollista päästä eroon ja oppia muita tapoja purkaa pahaa oloan. Siksipä onkin hienoa, että kirjoitat asiasta täällä nyt ja voimme miettiä muita mahdollisia tapoja purkaa pahaa oloa.

On olemassa monia tapoja purkaa omaa pahaa oloa siten, että itseä ei kuitenkaan vahingoita. Silloin kun sinulle tulee tarve satuttaa itseäsi niin sen sijan voisit vaikka pitää käsiäsi kylmän veden alla, sivellä jääpalalla käsiäsi tai vaikkapa paukuttaa kuminauhaa ranteessa. Usein jokin näistä keinoista helpottaa ja itsensä satuttamisen tarve menee ohi. Silloin, kun mieli on maassa on myös hyvä tehdä asioita, joista itselle tulee hyvä mieli. Millaisia asioita sinä tykkäät tehdä? Joku tykkää katsella sarjoja, kuunnella musiikkia tai vaikka kirjoittaa mietteitään, kun taas toinen tykkää piirtää ja liikkua luonnossa. Mieti mitkä asiat saavat sinun mielialasi kohenemaan ja tee niitä asioita silloin, kun olet alakuloinen ja sinusta tuntuu pahalta.

On kurja kuulla, että sinulla on ulkonäköpaineita. On ihan normaalia, että iässäsi ulkonäköön liittyvät asiat mietityttävät. Tärkeintä olisi kuitenkin muistaa, että jokainen ihminen on juuri hyvä sellaisena kuin on. Myös sinä olet hyvä, tärkeä ja arvokas juuri tuollaisena kuin olet!

Kuten jo edellä toinkin esiin, niin itsensä vahingoittaminen kertoo siitä, että sinulla on paha olla ja siksi ajattelenkin, että sinun olisi todella hyvä kertoa pahasta olostasi jollekin luotettavalle aikuiselle. Kenelle sinun on helppo jutella? Luotettava aikuinen voi olla vaikkapa vanhempi, lähisukulainen tai vaikkapa koulun opettaja, terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi. Uskon ja toivon, että ympärilläsi on aikuisia, jotka välittävät sinusta ja hyvinvoinnistasi ja haluavat kuulla, mitä sinulle kuuluu. Juttele rohkeasti ajatuksistasi ja tuntemuksistasi heille. Usein omista asioista jonkun kanssa jutteleminen saa asian tuntumaan edes hieman pienemmältä ja helpottaa omaa oloa.

Voit jutella asioistasi myös nimettömästi ja luottamuksellisesti Lasten ja nuorten puhelimessa (p. 111 116) ma-pe klo 14-20 ja la-su klo 17-20, chatissa ma-su klo 17-20 tai kirjoittaa vaikka nettikirjeen. Nyt joulun ajan 23.-31.12. Lasten ja nuorten puhelin ja chat on auki klo 14-17. Siellä päivystäjät ovat juuri teitä lapsia ja nuoria varten ja haluavat mielellään kuulla, mitä sinulle kuuluu.

Mukavaa joulunaikaa sinulle!

Lämpöisin terveisin,
Lasten ja nuortennetin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Tw: self harm

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top