Öh okei tänne nyt vaan kirjottelen ku en oikein osaa asioita ottaa puheeks :D
Mulla siis on kaikennäköstä stressiä ja huonoo oloo, terapiassa olen kyllä ja lääkkeet on masennukseen, en vaan tiiä auttaako ne enää niin paljoo. Mulla on tosi epävarmaolo eikä oikein tunnu että tiedän yhtään mitä elämän pitäis olla, tai miten mun pitäs sitä elää. Oon ollu tosi paljon pois koulusta, mikä edelleen kyllä aiheuttaa liikaa ongelmia. Lukioon pitäis päästä mutta arvosanat on laskussa.
Isän kanssa en tule toimeen, muutin kokonaan äidille asumaan. Ehkä tää on mulle vaikeempaa kun luulinkaan. Isä on tosi uskonnollinen, joten oon kasvanut kristittynä Jumalaan uskovana lapsena. Enäähän en täyskristitty ole, enkä heterokaan. Mulla siis on kauhee olo tän uskonnollisuuden takia. Musta vaan tuntuu et mun pitäis olla täydellinen että kelpaan kenellekään, ja et mun pitäis uskoo Jumalaan 100%. Ehkä uskonkin, mutta myös muuhun uskon. oon etsinyt tietoa näistä asioista, ja mulla on ihan ok käsitys tästä. Silti mulla on tyhjä olo, ja pelko että mun ei pitäis olla näin. Häpeän itseäni enkä halua luokitella itseäni mitenkään, koska se tarkoittaisi etten ole kristillisten arvojen mukainen.
Olen tosi onnellinen että olen vihdoinkin saanut hyviä ystäviä, mistä mulla ei ole paljon kokemusta ollut. Oon tavannut upeita ihmisiä keiden seurassa tunnen olevani samanarvoinen ja normaali. Mutta silti mua pelottaa että he ei hyväksy mua tai salaa inhoaa mua. Tiedän kyllä että tää ei oo totta, he on moneen kertaan sen todistaneet.
Sitten vielä se kehodysforia ja kaikki. En tykkää miltä näytän, eikä musta aina tunnu itseltäni omassa kehossani. Mun on ollut vaikee hyväksyä kuuluvani sukupuolivähemmistöön, ja edelleen sen kanssa ongelmaa. Myöskään en yhtään tiedä miltä näytän. En aina tunnista itseäni kun katson peiliin tai otan kuvia. Voin näyttää niin erilaiselta ilman että muutan ulkonäössäni mitään. En tiedä miten muut näkee minut, mutta en myöskään tiedä miltä oikeasti näytän. Olen ihan pihalla todellisuudesta tässä asiassa. Osaan kyllä nähdä itseni kauniina, mutta en vaan tiedä onko se aitoa.
Myöskin viimeaikoina mun mieliala on laskenut huomattavasti. Aloin taas melkein kahden vuoden jälkeen satuttamaan itseäni. En usko että se tästä pahemmaksi menee, mulla on sen verran tasaista kuitenkin. Ja apua on monesta suunnasta, ihmisiltä joihin luotan. Silti haluan tuntea kipua, sellaistakin mitä en itse voi itselleni aiheuttaakaan.
Ja politiikkaa ja maailmantilannetta seuratessa se masennuksen tunne iskee heti. Tää maailma on kusessa. Tunnen niin paljon sympatiaa ihmisiä kohtaan, ja samalla vihaa. Voiko olla tottakaan miten tää maailma on niin julma, ja ihmiset etenkin.
Hei!
Kiitos, kun avasit ajatuksiasi ja kokemuksiasi! Kirjoittaminen on mitä parhain tapa jäsentää ajatuksiaan, erityisesti, jos puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta.
Sinulla onkin tosi monenlaisia asioita mielessäsi ja olet hienosti osannut purkaa niistä tekstin muodossa. Kirjoitit esimerkiksi huonosta ja epävarmasta olosta, koulupoissaoloista, väleistä isääsi, uskontoon liittyvistä ristiriitaisista ajatuksista, sukupuolivähemmistöön kuulumisesta ja kehodysforiasta sekä maailmantilanteesta. Huolestuttavaa oli kuulla, että olet alkanut satuttamaan itseäsi.
Ihana kuulla, että olet löytänyt itsellesi hyviä ystäviä, keiden seurassa koet olevasi samanarvoinen ja normaali. Juuri tuolta kuuluukin tuntua ystävien kanssa. Joskus vaikeiden kokemusten jälkeen luottamuksen rakentuminen ottaa aikaa, mutta olet aivan varmasti yhtä hyvä ja upea ystävä heille kuin he ovat sinulle. <3
On tosi tärkeää, että saat itsellesi apua ja onkin hienoa kuulla, että käyt terapiassa. Oletko terapeutille pystynyt puhumaan kaikesta tästä? Kirjoitit alussa, että et oikein osaa ottaa asioita puheeksi. Mitä jos näyttäisitkin terapeutillesi esimerkiksi tämän kirjoittamasi viestin, jossa olet taitavasti osannut sanoittaa ajatuksia? Terapeutti pystyisi kaikista parhaiten tukemaan sinua, jos hän tietää, mitä kaikkea mielessäsi pyörii. Tärkeää on myös, että kertoisit rehellisesti itsesi satuttamisesta, jotta voisitte yhdessä pohtia, millaisilla turvallisilla keinoilla pahaa oloa voisi purkaa.
Kirjoitit, että isääsi sinulla on hankalat välit ja asut nyt äitisi luona. Tuntuuko sinusta, että pystyt tukeutumaan äitiisi tai onko sinulla elämässäsi joku muu luotettava aikuinen, kenelle sinusta tuntuisi helpoimmalta puhua tai vaikka kirjoittamalla jakaa ajatuksiaan?
Jos haluat jutella näistä asioista tai ihan jostakin muuta lisää nimettömästi ja luottamuksellisesti, voit ottaa yhteyttä meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen 116 111, chattiin tai nettikirjepalveluun. Myös Nuorten tukilinja päivystää iltaisin klo 20-00 samassa numerossa (116 111). https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Nuortennetissä on tekstejä liittyen tässä viestissä joihinkin mainitsemiisi asioihin, jos sinä tai joku muu tätä lukeva haluaa tutustua lisää.
Jos maailmantilanne ja uutiset ahdistavat: https://www.nuortennetti.fi/netti-ja-media/digihyvinvointi/uutiset-ahdistaa/
Tästä osiosta löytyy lisää mielen hyvinvointiin ja esimerkiksi itsensä satuttamiseen liittyen: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/mielen-hyvinvointi/
Lisäksi Setan sivuilta löytyy tietoa ja tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville nuorille: https://nuoret.seta.fi/
Luota siihen, että ajan kanssa omat ajatukset tulevat jäsentymään ja kirkastumaan. Toivon myös, että samaan aikaan voit myös muistaa sen, että on ihan täysin ok olla keskeneräinen ja kokea olevansa hukassa. Kaikenlaiset kokemukset ja tunteet kuuluvat elämään, mutta ne eivät määritä arvoasi. Olet hyvä ja riittävä juuri tuollaisena. <3
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä