Nuorin sukupolvemme, niin kutsuttu Generation Alpha (α), on pahoissa vaikeuksissa. Syy on se, että tämä sukupolvi on täysin laitteiden kasvattama. Aiempi sukupolvi, Generation Z, sentään sai tyypillisesti ainakin edes viisi-kymmenen ensimmäistä vuottaan ilman jatkuvaa älylaitteiden seuraamista.
Olen kiitollinen, etteivät vanhempani päästäneet minua sosiaaliseen mediaan ennen aikojani. Somen ikäraja on syystäkin 13 vuotta, ja se saisi mielestäni olla korkeampikin. Ryhmäpaine luonnollisesti oli liian kova pienelle lapselle ja en ihan loppuun asti noudattanut ohjeistusta, sillä päädyin Instagramiin 11-vuotiaana, muutamaa kuukautta ennen 12-vuotispäivääni. Vanhempani onnistuivat kuitenkin jarruttamaan someneitsyyden menetystäni kokonaisella kahdella vuodella siitä, mitä se olisi voinut olla, jos olisin mennyt ikäluokkani mukana, sekä lopulta estämään täysin päätymiseni Tiktokiin ja Snapchattiin, sillä vitkuttelin niiden lataamista niin kauan, että päätin lopulta itse, etten edes halua niitä. Mielestäni sosiaaliseen mediaan kirjautumiseen tulisi vaatia vahvaa tunnistautumista, kuten pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta. Ikärajavalvonta helpottuisi ja identiteettivarkaudet vähenisivät.
Miksi nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet? Miksi lasten oppimistulokset heikkenevät? Miksi väkivaltaa, käytöshäiriöitä ja aktiivisuuden ja tarkkavaisuuden ongelmia on yhä enemmän ja yhä nuoremmilla? Näitä pohtivat aikuiset ja samalla lyövät lapsilleen Ipadin kouraan ja käskevät olla hiljaa. Lapsi muodostaa ainoan turvallisen kiintymyssuhteensa välkkyvään, ylistimuloivaan laitteeseen. Häneltä viedään mahdollisuus oppia vuorovaikutus- ja tunnetaitoja, tietoisia hallintakeinoja, itsesäätelyä ja toiminnanohjausta, sekä kaikkein tärkeimpänä, omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, mielipiteitään ja ajatuksiaan IHMISENÄ.
Vanhemmat, kasvatuksen ulkoistaminen laitteille on sama asia kuin heitteillejättö. Ihminen tarvitsee ihmistä, jotta hän voi oppia olemaan ihminen, etenkin haavoittuvassa asemassa oleva pieni lapsi. Jos tämä teksti sattuu, sen on tarkoituksin sattua.
Nuoret, kyseenalaistakaa tarpeenne mediaa kohtaan. Uskaltakaa uida vastavirtaan. Älkää antautuko valmiille vastauksille, joita ympäröivä media antaa. Ja ennen kaikkea, oppikaa vanhempienne virheistä! Sivistäkää itseänne, lukekaa kirjoja, menkää ulos ja tavatkaa se kaveri kasvotusten, pohtikaa arvojanne, vaatikaa muutosta ja huomiota asiallenne! Mikäli joskus saatte itse lapsia, kasvattakaa heidät siten, että he oppivat elämän perustaidot vanhemmaltaan, eivät medialta. Sillä mediasta ei ole kenenkään vanhemmaksi. Mutta meistä on.
Kirjoitin tämän tekstin alun perin kynällä paperille, sillä olen äärimmäisen huolestunut. Toivon, että edes joku kohderyhmästäni (niitä on kaksi: lapset ja nuoret sekä heidän vanhempansa) lukee tämän ja yrittää ymmärtää ja tehdä jotakin. Seurauksena olen lähettänyt tämän saman tekstin niin Vanhempainnettiin kuin Nuortennettiin. Toivon, että minua ei jätetä huomiotta, sillä en halua nähdä enää, kuinka yhteiskunta käyttää mediaa pilaamaan meidät nuoret, oman tulevaisuutensa.
Terveisin,
2006-syntynyt Z-sukupolven edustaja.
HUOMIO! P.S. Mikäli digihälyn pilaama keskittymiskykysi ei riittänyt koko tekstin lukemiseen, toivon, että ponnistelet sen verran, että saat luettua edes ne kaksi kappaletta, jotka alkavat sanoilla ”Vanhemmat” ja ”Nuoret”. Ei kovin paha suoritus.
👏🏼👏🏼👏🏼
Joo siis täähän on vakava aihe ja hyvä et teit tästä tämmösen mini-mielipidekirjotuksen.
Nuorten pitäis olla vähemmän somessa ja enemmän ulkona, joo, mut tää on vähän vaikeeta nykyään ku jos poistaa esim. snapit ja IG:t ja muut nii siin jää sit helpodti ulkopuolelle ja alkaa kokea ns. ”FOMOa” (fear of missing out eli pelkoa siitä et missaa jotain juttuja). Eli jos vaikka joku 13v lukee tän ja päättää heittää somet roskiin nii sitte ikätoverit saattaa luulla häntä oudoks ja saattaa esiintyä esim. syrjintää.
Mut joo. Asialle pitäis kyl tehä jotakin, mut siihe vaaditaan muutosta kaikilta 🫠
Okei, olet oikeassa sen suhteen että kaikki tän sukupolven nuoret on ihan tuhoon tuomittuja. Pahinta on että kukaan eioikeasti tunnu tajuavan sitä, tai ainakaan toimi.
Monet vanhemmat ovat niin idiootteja että ne eivät edes tajua, minkä takia on väärin laittaa lapsi kaksivuotiaana katsomaan jotain ohjelmaa heti kun sillä on tylsää. Olen myös henkilökohtaisesti sitä mieltä, että tiktok tuhoaa meidät. Monet nuoret joilla ei ollut esim. ADHD:ta syntyessään ovat saaneet sen tämän sovelkuksen kautta. Myös useat tutkimukset ja tilastot näyttävät, että juuri tiktokin käyttäjät kärsivät enemmän mielenterveys-, keskittymis- ja ihmissuhdeongelmista.
Ihmiset eivät myöskään enää osaa ajatella itse ja kenelläkään ei ole enää mitään luovuutta. Kuinka moni meistä avaa puhelimensa, kun joutuu odottamaan bussia? Tutkimuksien mukaan luovuus syntyy, kun on tylsää. Tällä sukupolvella ei ole koskaan tylsää, koska aina, kun on pienikin tyhjä hetki, he avaavat puhelimensa.
Tiedän itsekin käyttäväni joinain päivina somea liikaa. Minulla on vanhemmat jotka asettavat minulle kohtuullisen puhelinajan ja osaavat päättää, mitä sovelluksia kannattaa olla ja mitä ei. Monilla ei kuitenkaan ole tätä. Monet vanhemmat eivät esim. ole koskaan käyttämeet sosiaalisia medioita, eivätkä tiedä, kuinka koukuttavia ne ovat.
PÄÄTTÄJÄT: voisitte nyt vihdoinkin tehdä jotain tämän suhteen. Jos alpha-sukupuoli tuhoutuu, on samalla koko ihmiskunta tuhottu. Kun meidän sukupolvemme on aikuisia, tulemme antamaan lapsillemme älypuhelimet. Alpha-sukupolven päättäjät eivät osaa kieltää haitallisia sovelluksia tulevaisuudessa, koska ovat itse niin koukussa niihin. Pian on jo liian myöhäistä. TEHKÄÄ JOTAIN KUN VIELÄ VOITTE!!!!
Moi BataattiRanut!
Voin kertoa kokemuksena siitä, että minulla ei ole koskaan ollut snäppiä, että en ole sitä oikeastaan edes tarvinnut. En koe jääneeni mistään muusta merkittävästi paitsi kuin hirveästä määrästä ylimääräistä puhelimen käyttöä ja elämänjulkaisemista. Ne, jotka haluaa olla yhteydessä on yhteydessä whatsapin kautta. Kun minulta kysytään snäppiä, sanon vain että ei ole ja asia on sillä selvä. Se on mahdollista, ja jos joku täällä nyt miettii että uskaltaako olla lataamatta sitä tai poistaa sen jos on jo ladannut, niin kannattaa kokeilla! Loppusikseen elämä kuitenkin tapahtuu näytön ulkopuolella eikä siellä näytössä. Voit myös näyttää osaltasi esimerkkiä muille. Somepalveluiden tarkoitus on saada ihmiset uskomaan ettei ilman niitä voi elää, mutta se on valetta kaikki.
Oikeastaan nyt kun tuli puheeksi fomo ja muut, niin voisin ehkä avata vielä sitä, kuinka somesisältö ja kaikki sosiaalisen median palvelut jo itsessään manipuloivat meitä, ja kuinka se voi olla vaarallista etenkin lapsille ja nuorille.
Somepalveluiden koukuttavuuden takana on paljon psykologisia ja neurologisia tekijöitä. Tykkäysten, kommenttien ja jakojen tarkoitus on aktivoida käyttäjän aivojen palkkiojärjestelmä, joka on avainsyy koukkuun jäämiseen. Snapchat pitää käyttäjän otteessaan tietynlaisella pakolla vastata jokaiseen viestiin. Lisäksi streakit ja snäppiscore lisäävät palveluun eräänlaista pelillisyyttä, joka myös koukuttaa.
Etenkin Tiktokissa, mutta myös Instagramissa ja Youtubessa jaettavat lyhyet videot taas virittävät aivojamme tuomalla silmiemme eteen jatkuvasti jotain uutta prosessoitavaa. Tästä on tehty tutkimuksia ja vaikutukset ovat selvät: keskittymiskykymme on viimeisten vuosien aikana heikentynyt merkittävästi verrattuna aikaan ennen somea. Nopeatempoisten videoiden virittävä vaikutus myös luo tietynlaisen stressitilan, ja pitkittynyt stressi taas tunnetusti altistaa monille fyysisille ja psyykkisille sairauksille. Jatkuvat uudet virikkeet aktivoivat myöskin jälleen sitä palkkiojärjestelmää ja dopamiinireseptoreja, mikä saa meidät unohtumaan loputtomaan skrollaukseen. Kun totumme jatkuvaan viriketulvaan, emme enää kestä tylsistymistä, mistä voi seurata enenevissä määrin turhautumisen sekä vihan tunteita. Tämä vaikutus on erittäin suuri etenkin lapsilla ja nuorilla, joiden otsalohko, eli aivojen ”jarrut”, ja niiden mukana tunteiden säätelytaidot, vielä kehittyvät. Mikäli lapsi ei ole missään vaiheessa elämäänsä oppinut kestämään tylsistymistä, seuraa ongelmia koulunkäynnissä ja ihan tavallisessa arjessa.
Itse somesisältö taas on suurelta osin ihan puhdasta vaikuttamista ja markkinointia. Otetaan esimerkiksi 10-vuotiaiden joululahjatoiveet. Itselläni ne olivat leluja, kirjoja ja askartelutarvikkeita. Nyt 10-vuotiaat tuntuvat haluavan ihonhoitotuotteita, meikkejä ja kaikenlaista keräilykrääsää. Kaksi kauppaa on ylitse muiden: Normal ja Sephora. Minulla ne olivat varmaan Tiimari ja BR lelut, liekö kumpaakaan enää olemassa ollenkaan. Tämä on johdettavissa täysin Tiktokin trendeihin. Kaikki on vain vain mainontaa: lapsi haluaa sitä, mitä näkee. Nuoren ihmisen aivot eivät vielä kykene käsittelemään ja vastustamaan tuotesijoittelua tai pohtimaan, tarvitsenko tätä ja miksi tätä tarvitsen.
Kiinnostavaa on se, että monet sosiaalisen median palveluiden ja muiden teknologiayhtiöiden luojat ja niissä työskentelevät henkilöt ovat kieltäneet palveluiden käytön omilta lapsiltaan, osa heistä on jopa itse vetäytynyt omista palveluistaan. Facebookin (nykyinen Meta) perustaja Mark Zuckerberg rajoittaa lastensa mediankäyttöä ja kannustaa muihin aktiviteetteihin. Microsoftin perustaja Bill Gates ei anna lapsilleen käyttöön omia älypuhelimia ennen 14 vuoden ikää. Tiktokin toimitusjohtaja Shou Chew ei myöskään anna lastensa käyttää kyseistä palvelua lainkaan suojellakseen heidän hyvinvointiaan.
Mitä sitten tehdä ryhmäpaineelle? Mikäli alle 13-vuotiaista on kyse, voisi hyvä keino olla kyseenalaistaa ihan suoraan somessa roikkuvia kavereitaan siitä, miksi he toimivat sääntöjen vastaisesti. Mikäli kavereiden vanhemmat ovat antaneet suostumuksensa lapsensa somen käyttöön, voisi kysyä siitäkin, että miksi he eivät valvo, että lapset noudattavat ikärajoja. Antaisivatko he lapsen katsoa yksin elokuvaa, jonka ikärajoite on korkeampi? Kaiken sen, mikä on normalisoitua, ei kuulu olla normaalia.
Yli 13-vuotiaiden kohdalle taas sopivat vallan mainiosti kaikki muut argumentit, joita olen tässä edellä esittänyt. Toki nuoremmillekin, mutta luulen ikärajaan vetoamisen olevan heidän kohdallaan tehokkaampi keino. Se, että et halua pilata aivojasi, on erittäin hyvä syy olla olematta somessa. Valitettavan monet eivät nimittäin ole tulleet edes ajatelleeksi asiaa.
Sosiaalinen media ei kuitenkaan ole ainoa ongelmallinen median muoto lapsille. Videopelit, uutissyötteet, suoratoistopalvelut, ja jopa valitettavan monet lapsille suunnatut viihdeohjelmat on suunniteltu ylivirittämään ja koukuttamaan, sillä niiden ensisijainen tehtävä on tuottaa rahaa. Luulen kuitenkin, että olen jo räntännyt tarpeeksi tälle päivälle.
Ja kyllä, isoon muutokseen valtavirran käytöksessä vaaditaan paljon ihmisiä muutoksen taakse. Mutta kaikki lähtee kuitenkin aina yksilöstä.
Olen käyttänyt tekstissäni muutamia lähteitä. Tässä esimerkkinä niistä muutama. Saa tehdä vapaasti faktantarkistusta mikäli sille kokee tarvetta:
https://www.independent.ie/life/family/parenting/the-tech-moguls-who-invented-social-media-have-banned-their-children-from-it/37494367.html
https://www.newsweek.com/who-shou-chew-tiktok-boss-kids-use-app-1789945
https://www.veikkaus.fi/fi/yritys#!/article/inhimillisia-uutisia/julkaisut/2019/06/some-on-monelle-ongelma
Tää on sen skibidi toiletin aiheuttamaa, mut onhan se hauskaa kun mun luokka kutsuu mua skibidialphaOhiorizzleriksi🤫🧏♂️🗿
Itse en haluaisi ajatella, että toivo olisi mennyt kenenkään/minkään sukupolven suhteen. Kuitenkin on täysin totta, että kehityskulku lasten ja nuorten oppimisisessa on heikentynyt koko ajan. Nyt kun vielä olemme saaneet tekoälyt kaikkien saataville, niin ei ole hankalaa arvata, pääseekö jonkin ajan kuluttua peruskoulusta läpi osaamatta yhtään mitään. Enkä nyt halua tietenkään millään tavalla mollata heitä, joilla on vaikeuksia oppimisessa yms., vaan tuoda esiin sen tosiasian, että kyllähän 1+9 vuotta pitää olla tarpeeksi siihen, että keskivertotyyppi oppii riittävät taidon tulevaisuutta varten. Jotain olisi ilmiselvästi tehtävä.
Itse asiassa luulen, että koko ongelma kiteytyy suurilta osin juuri ihmisen ns. palkkiojärjestelmään. Senhän perusperiaate on se, että ihminen palkitsee itseään mielihyvällä asioista, jotka lisäävät hänen eloonjäämismahdollisuuksiaan. Esimerkiksi ihmiselle tulee hyvä mieli syömisestä, mikä on eloonjäämisen kannalta tärkeää. Tai ihmiselle tulee hyvä mieli hyvästä koearvosanasta, kun tietää, että oma työ on kantanut hedelmää, mikä innoittaa opiskelemaan jatkossakin ahkerasti. Ero näiden kahden välillä on se, että syömisestä saa hyvän mielen heti, kun taas hyvän koearvosanan eteen täytyy nähdä vaivaa, eikä palkkiota saa siltikään saman tien. Tämä on juuri se kriittinen muutos nyky-yhteiskunnassa. Emme malta enää odottaa esim. juuri opiskelujen tuomaa isoa palkintoa, kun meidän on mahdollista saada pieniä jatkuvia palkintoja vaikkapa nopeista, jatkuvasti vaihtuvista videoista. Kun miettii tämän kehityskulun vaikutuksia esim. alakoululaisiin, niin eihän se ole mikään ihme, etteivät alakoululaiset jaksa keskittyä tunneilla. Kertotaulujen opiskelu (opetetaanhan niitä vielä?) ei tarjoa jännitystä etenkään, kun oppilas tietää, että voi kohta jälleen surffailla netissä.
Ongelman ratkaisemiseksi tärkeintä olisi varmasti se, että vanhemmat tajuaisivat tilanteen vakavuuden. Ongelma on vain se, että vanhemmat eivät jaksa olla lastensa kanssa, kun he haluavat itse nopeita palkintoja puhelimistaan. Mielestäni ainakin alakouluissa tulisi olla koko päivän kestävä kännykkäparkki. Lisäksi aikuisten, niin opettajien kuin vanhempienkin, tulisi tajuta se, että lapset tarvitsevat virikkeitä. Valittava on vain se, jaksaako itse keksiä virikkeitä lapselle vai meneekö sieltä, mistä aita on matalin ja antaa lapselle luurin kouraan. Lapset oppivat joka tapauksessa. Aikuiset voivat ohjata lapsen oppimisen hyvään ja hyödylliseen suuntaan, tai antaa lastensa oppia kiertämään työntekoa. Loppuviimeksi lapset tarvitsevat selkeät rajat, joiden sisällä voi turvallisesti tutkia maailmaa. Tämä kuitenkin edellyttää sen, että lapselle uskalletaan asettaa rajoja ja ottaa vastaan lapsen kiukuttelu. Lapsi kuitenkin lopulta oppii, että noudattamalla sääntöjä, hän saa vanhemmiltaan rakkautta ja huolenpitoa. Rajoja ja rakkautta, siinä olisi kova sana tämän ajan vanhemmille ja opettajille.
Oon generation alpha (s. 2013) ja mulla on ig, snäppi, whatsapp ja youtube. Oon paljonkin ilman puhelinta ja mun elämää ei oo pilattu kyl laitteilla. Sain puhelimen 5-vuotiaana mut aloin käyttää sitä vast kunnolla 6-vuotiaana.
Kiitos Swarley, erittäin hyvin kiteytetty. Palkkiojärjestelmästä selitin itsekin (liian) pitkästi tuossa jälkimmäisessä kirjoittamassani viestissä. Emme enää pysty keskittymään pitkäjänteiseen tekemiseen, kun olemme tottuneet saamaan nopeita palkintoja ja kiksejä. Valitettavaa, mutta täyttä totta.
Olen ehdottoman samaa mieltä kännykkäparkeista. Omassa alakoulussani se oli itsestäänselvyys, ettei puhelimia oteta esille edes välitunneilla tai ruokailun aikana, eikä siitä kukaan mitään mukissut. Sen sijaan leikimme pihalla kirkonrottaa ja juttelimme kaikesta mistä nyt 10-vuotiaat juttelevatkaan. Nykyään lasten vanhemmat ihmettelevät, saako opettaja toimia näin ja lapset ryhtyvät pahimmassa tapauksessa väkivaltaisiksi, jos laitteet viedään heiltä.
Ja niitä vaihtoehtoisia virikkeitä lapsellehan on vaikka miten paljon olemassa. Omat vanhempani raahasivat minulle erilaisia väritys- ja tehtäväkirjoja mukana kaikkialle missä joutui vähänkään odottamaan. Totta puhuen pidän sitä edelleen fiksumpana ratkaisuna kenelle vain kuin viime vuosina yleistyneitä älylaitteita. Myös ihan vaan oman lapsen kanssa leikkiminen on nykyään todella aliarvostettua.
Tällaisella ulostulolla äänestäisin kyllä teikäläisen vaikka europarlamenttiin niin saataisiin ehkä se Tiktok kiellettyä täälläkin.
Upitan koska olen rasittava enkä halua että tämä lanka hautautuu kaiken alle.
Tämä on täysin totta. Olen itsekin huomannut sisareni jumittuvan älylaitteille. Olen itse 13 vuotta häntä vanhempi, ja on huolestuttavaa nähdä, miten nuoret nykyään tylsyyden iskiessä jumittuvat laitteille mahdollisesti moneksi tunniksi.
Minun vanhempani olivat ollessani alakouluikäinen paljon kanssani, ja pienempänä he myös leikkivät kanssani paljon. Nyt sisareni on saanut älypuhelimen, vasta noin 7-vuotiaana. Itse sain älypuhelimen 13 vuotiaana, aloittaessani yläkoulun. Sosiaalista mediaa minulla ei ollutkaan, viesti- sovellus hoitaa asiat yhtä hyvin kuin WhatsAppkin.
Ilman sosiaalista mediaa myös koulumenestykseni on ollut parempaa kuin esimerkiksi siskollani, jolla se on. Liikkuminen ja aktiviteetit ovat tärkeä osa elämää, mutta nykyään lapsilla ja nuorilla se hukkuu kokonaan SoMen alle.
Kannustan kaikkia tulemaan pois näytön äärestä ja keskittymään enemmän elämän iloihin ja mahdollisuuksiin.
Puhut faktoja.
Varsinki tiktok on paskonu nää pikkuset ihan kokonaa.
Ja nää skibidi ohio gyatt sigma rizz jutut käy hermoille.
[Osa tekstistä poistettu.]
Olen täällä taas ja haluan käyttää erittäin pienen mutta silti olemassa olevan näkyvyyteni jotta voin räntätä lisää internetin lieveilmiöistä nuorilla ja lapsilla!
Seuraava koskee itse asiassa suurelta osin omaa sukupolveani, siis zetalaisia, mutta koska alphalaisia yhä enemmän internetissä ja somessa pyörii, eivät hekään luonnollisesti ole tältä suojassa ja ovat vahvasti seuraavana jonossa tätä kulttuuria jatkamaan.
Sosiaalisen median ja (mielen)terveysongelmien välistä yhteyttä on tutkittu jonkin verran ristiriitaisin tuloksin. Tutkimuksista voi kuitenkin vetää yleisesti sellaisen johtopäätöksen, että netin ja somen terveyshaitat riippuvat siitä, kuinka paljon ja mihin tarkoitukseen niitä käyttää. Mutta yksi asia jota ei juuri ole tutkittu tai otettu huomioon, on erilaisten sairauksien pohjalta muodostuneet yhteisöt. Vertaistuessa ei tietenkään ole mitään väärää, päinvastoin. Somen avulla kukaan ei ole enää yksin asiansa kanssa, muutamalla klikkauksella voi löytää tuhansia kohtalontovereita, oli diagnoosi mikä tahansa.
Valitettava ilmiö on kuitenkin syntynyt näiden hyvällä tarkoituksella liikkeelle lähteneiden vertaisyhteisöiden ja tietoisuuden lisäämisen ympärille. Yhä useammin törmää nuoriin, 18 ikävuoden kummallakin puolella oleviin ihmisiin, jotka esittävät erilaisia sairauksia tai tiloja saadakseen näkyvyyttä ja kuuluakseen yhteisöön. En aio mainita sairauksia tai tiloja nimeltä, sillä en halua levittää ilmiötä entisestään, mutta monet esitetyistä sairauksista ovat hyvin vakavia, harvinaisia, kompleksisia ja vaikeita todeta. Diagnosointiprosessi voi todellisuudessa kestää vuosia.
Pelottavinta tilanteessa on se, että monet näistä nuorista vaikuttavat uskovan täysin itse kärsivänsä kyseisestä sairaudesta, jopa huolimatta siitä, että terveydenhuollon ammattilainen olisi heille kertonut jotakin muuta. Itsediagnosointi (self-diagnosis) on viime vuosina noussut yhä suositummaksi ilmiöksi.
Itsediagnosointi ei kuitenkaan koskaan ole pätevä kompleksisissa sairauksissa. Henkilö, joka väittää muuta, toimii modernia lääketiedettä vastaan. Ainoat tilanteet, joissa itsediagnosointi on riittävää ja järkevää, ovat oireet ja tilat, jotka ovat liian lieviä siihen, että lääkäriin meneminen olisi kannattavaa, ja joista selviää itsehoidolla. Esimerkiksi lievät ruumiinvammat (esim. venähdykset, mustelmat, lievät lihasrevähdykset) ja tavallisimmat tartuntataudit (esim. flunssat) eivät perusterveellä ihmisillä vaadi lääketieteellisiä tutkimuksia ja ne paranevat yleensä itsekseen tai tavallisilla itsehoito-ohjeilla ja -lääkkeillä. Samaa voisi sanoa lievistä ja hallittavista mielenterveyshaasteista (esim. lievä jännittäminen, kaamosväsymys, surureaktio, tavallinen hallittava stressi). Ne kuuluvat elämään ja menevät ohi. Vakavien sairauksien itsediagnosointi ei kuitenkaan ole koskaan objektiivista. Ihminen on taipuvainen selittämään kokemuksiaan ja toimintaansa oman etunsa mukaisesti. Mikäli siis uskomme sairastavamme jotakin sairautta, jota meillä ei todellisuudessa olisi, alamme tulkita pienimmätkin siihen viittaavat merkit itsessämme uskomustamme tukeviksi. Itsediagnosointi luonnollisesti aiheuttaa myös virheellisen tiedon leviämistä sairaudesta ja jälleen uusia, virheellisen tiedon pohjalta tehtyjä itsedianooseja. Kierre on valmis.
Oppina tahtoisin jäävän mieleen sen, että lääketieteen ammattilaiset ovat sitä syystä. Itselleen ei tule antaa diagnoosinimikkeitä, sillä ne voivat pahimmillaan rajoittaa omaa ajatusmaailmaa. Sitä en tarkoita, etteikö apua vaivoihin ja oireisiin tulisi hakea, päinvastoin kannustan selvittämään elämää haittaavien oireiden syitä terveydenhuollossa ja luottamaan ammattilaisen sanaan ennemmin kuin hakemaan tietoa somesta ja näkemänsä perusteella diagnosoimaan itsensä. Tietynlainen maalaisjärjen käyttö on myös sallittua. Mikäli olet joskus sattunut lukemaan tautiluokituksia, todennäköisesti löydät itsesi lähes jokaisen esitetyn sairauden kohdalta, oli se sitten fyysinen tai psyykkinen (tai psykofyysinen), ainakin jostakin kohtaa diagnoosikriteerejä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinulla olisi joka ikinen nykytiedon valossa tunnettu sairaus tai tila. Kyse on aina kokonaisvaikutuksesta henkilön omaan yksilölliseen toimintakykyyn, jossa myös on perusterveillä ihmisillä normaalia vaihtelua.
Somesukupolvet, zeta ja alpha, ovat ehkä kaiken tämän tietotulvan keskellä unohtaneet, että elämään kuuluu monenlaisia outoja kokemuksia ja tuntemuksia. Käsityksemme siitä, mikä on tavallisen ja normaalin rajoissa, on ehkä hämärtynyt. Eikä normaali tarkoita tylsää. Perusterveenä olemisesta on tullut aivan liian aliarvostettua. Kaikille kokemuksilleen ei ole aina pakko löytää syytä, sillä suurimmassa osassa tapauksista mitään erityisempää syytä ei oikeastaan ole. Mitään väärää ei myöskään ole siinä, että huomaa joidenkin työkalujen, joita joku tiettyä sairautta sairastava käyttää olevan hyödyllisiä itsellään. Sekään ei tarkoita, että sinulla olisi sama sairaus, vaan että olet löytänyt itsellesi tavan helpottaa omaa elämääsi. Mikäli arki pyörii hyvin eikä omista outouksista tai oireista ole haittaa elämälle sen suuremmin, voi niiden antaa olla ja mennä eteenpäin olkiaan kohautellen. Satun olemaan tällainen, mutta siinä ei ole mitään vikaa.