Mulla on toosi iso ongelma. Mä valehtelen jatkuvasti. Tai suurentelen asioita. Mun on vaikee olla rehellinen, koska en itekkään näe mikä on totta ja mikä ei. Saatan esim kirjottaa myös kaverille et ”tänää meni tosi hyvin”, ja sit yhtäkkiä ihan ilman ajattelua lisään loppuun jonkun valheen, kuten ”Tänään meni tosi hyvin, mut sain kokeesta huonon numeron”. En tajua, miksi mulle tulee tommosia. Mua hävettää hirveesti, etenkin jos en ehdi pelastaa asiaa enää sen möläytettyäni. Miten esim selität kaverilles ilman valhetta ja itses nolaamista, että ”joo, toi koe juttu ei oo totta”. Mä en edes voita siinä valheessa mitään, joten miks kerron sen?!
Valehtelen ihan älyttömästi päivän aikana, ja siks välttelen puhumista. ne valheet tulee vaa… jostain. Mut tunnetaan täällä kaupungissa monena eri tyyppinä myöskin, koska esitän eri ihmisten seurassa erilaista ihmistä. En ymmärrä miksi. En uskalla kertoo välillä oikeaa nimeänikään. Jotkut tuntee mut Jasmine 16veenä joka harrastaa ratastusta, joku Meri 24veenä jota hakataan töissä. Mä menetän hermoni itteni kanssa!
Netissä tää on tottakai helpompaa ja mulla onki useita eri henkilöllisyyksiä netissä, joka hävettää mua. Mä esim saatan ihan ajattelemattomuuttani luoda yhtäkkiä uuden identiteetin, ja sitten vasta luotuani sen ja sepitettyäni pitkät verkot valheita, herään ikäänkuin siitä humalasta ja poistan koko tilin (missä ikinä se tili onkaan). Mä tiedän että esimerkiks joku tyttö rakastui mun esittämään Henriin, ja mua hävettää se ihan sikana. Mun tekis mieli pyytää siltä anteeks kun nään sitä, mutten uskalla. Miten mä selitän sen, että mä olin se Henri, johon se nii palavasti rakastu?
Mä oon ajatellut et tää on jotain identiteettikriisiä, ja en tiedä pitäiskö mun hakee apua. Toisaalta tää on nii kiusallinen juttu, koska valehtelu on ihan hirvee juttu…
Mulle tulee aina valehtelun jälkeen oudon hyvä olo. Ihanku oisin saanu ”haluni tyydytettyä”, tai sillee. En tiiä… Se on vähän verrattavissa siihen, ku on hirvee nälkä ja saa ekan purasun suuhunsa. Tai ku on hirvee väsynyt ja pääsee sänkyyn nukkuun. Tai ku on ihan älyttömän kylmä, ja pääsee lämpimään. Tai kun näkee rakastettunsa. Siltä se tuntuu, kun päästän valheita ulos suustani. Mua hävettää päivä päivältä enemmän… Mä jopa oon harkinnut oikeesti erakoks muuttumista koska en halua ihmisten loukkaantuvan mun suuren suuni takia, ja sen takia etten pysty pitään ”maukkaita valheita” sisälläni. Miten tätä ongelmaa voi hoitaa? APUA!
Moi!
Tiedätkö ja muistatko yhtään että miten ja milloin tuo alkoi? Aloitko vaan yhtäkkiä valehdella toisille vai keksitkö erilaisia juttuja ja pian aloit kertoa niitä tosi juttuina? Oli miten oli, yritä ”rankaista” itseäsi kun valehtelet ja ”palkita” itseäsi kun puhut totta ja pystyt ohittamaan valehtelut!
Esim. kun valehtelet niin joudut sanomaan totuuden, jos vaikka sanot että hankitte koiranpennun kaukaisen serkkusi kanssa, sanot että se ei ollut totta. Ja kun et lisää valhetta juttuusi niin kerrot vaikka kehun itsellesi tai annat itsellesi luvan tehdä jotain erikoista kivaa (vaikka jos kävisit harvoin kavereidesi kanssa elokuvissa, mene heidän kanssaan elokuviin tms)
Eli tee valehtelusta inhottava, vastenmielinen asia niin kuin se varmasti on jo sinulle hiukan!
Tämän salaidentiteetin, Henrin, voit selittää vaikka että olet pahoillasi jne, pyydä vain anteeksi :) pystyt siihen kyllä!
Mutta niin, virtuaalihalaus ja tsemppiä! Kerro kuulumisia jos oot edistynyt! :)
Heips!
Valehteleminen ei tunnu kivalta kenenkään mielestä ja tiedät sen. Ajattele sitä, miltä se toisesta tuntuu kun valehtelet. Olet kerännyt itsellesi ns. valheverkon ja siitä eroon pääseminen vaatii tahtoa ja rehellisyyttä.
Suosittelen että puhuisit tästä valehtelustasi jollekin. Voisitko mennä esimerkiksi koulukuraattorin luo? Puhuminen auttaa aina asiaa ja esimerkiksi kuraattorille voit puhua ilman, että leimaudut koko kaupungin silmissä valehtelijaksi.
Kannattaa myös kertoa valehdelluista henkilöllisyyksistä ihmisille, joita olet niillä henkilöillä satuttanut. Edellisessä viestissä kerrottiin jo keinoja päästä eroon valehtelusta. Kannattaa yrittää ja olla sinnikäs. Usko itseesi ja mahdollisuuksiisi päästä eroon valehtelusta.
You can do it!
Moim tarviisin aika nopeesti apua oon ihan koukussa valehteluun ja jos en pääse eroon nopeesti tästä valehtelusta niin menetän mun tyttöystävän haluun lopettaa valehtelun mut en voi ja enkö tiiä miksi ttatviin apuu auttakaa
Hei [nimi poistettu]
kiitos viestistäsi! Hyvä kun olet lähtenyt hakemaan apua itsellesi. Se osoittaa, että toivot itsellesi ja läheisillesi parempaa ja haluat muuttaa käytöstäsi. Hienoa!
Joskus elämässä voi jumahtaa toimimaan tavalla, jonka tietää olevan huonoksi itselle ja läheisille, mutta jostain syystä ei kykene muuttamaan tilannetta. Et ole yksin. Monesti läheiset voivat olla yksi iso tuki tällaisen tilanteen muuttamisessa. Mitä sinä ajattelet, voisitko kertoa läheisillesi täysin avoimesti, mikä tilanteesi on. Jakaa kaikki ne asiat, joista olet puhunut epätotta, tai vääristellyt totuutta ja kertoa, että tarvitset apua, jotta saisit valehtelun lopetettua? Kaiken kertominen rehellisesti ei ehkä ole helppoa ja sillä saattaa olla epämieluisia seurauksia (esim. joku läheisistä loukkaantuu valheista), mutta sen jälkeen voisit aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä ja puhtaan omatunnon kanssa. Sen jälkeen totuudessa pysyminen on ehkä helpompaa. Useinhan uusilla valheilla peitellään vanhoja, se ehkä osaltaan vaikeuttaa kierteen katkaisemista?
Jos sinusta tuntuu vaikealta kertoa avoimesti kaikille läheisille tilanteesta, voisitko tukeutua ensin yhteen? Jos mietit läheisiäsi, onko heidän joukossaan joku sellainen, jonka luotat olevat aina tukenasi, mitä tahansa tapahtuisi? Ehkä hän voisi olla tämä henkilö?
Muistathan että voit aina ottaa yhteyttä myös Lasten ja nuorten puhelimen palveluihin. Löydät lisätietoa niistä täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Kaikkea hyvää toivottaen,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
Olen sepitellyt pieniä valheita niin kauan, kun vain jaksan muistaa. Nyt myös ystäväni ovat sen huomanneet, että valehtelen paljon ja onnekseni he ottivat asian puheeksi rauhallisesti ja olivat enemmän huolissaan, kuin vihaisia. Tuntuu, että nyt kun totuus on esillä on helpompi alkaa yrittää muuttua. Mutta tajusin, että olen tehnyt sitä niin kauan aikaa, kun vain jaksan muistaa ja pelkään, että en siinä onnistu tai en enää tiedä kuka olen, koska se on ollut niin suuri osa identiteettiäni jo niin kauan aikaa. Onnekseni ystäväni ovat ihania ja ymmärsivät ettei tämä tule muuttumaan heti sillä sekunilla, mutta pelko on silti melko suuri.
Olen nyt yrittänyt ymmärtää miksi valehtelen ja millaisissa tilanteissa sitä tapahtuu eniten. Veikkaan, että jollain tasolla haluan antaa itsestäni ja elämästäni täydellisen kuvan ja koska todellisuudessa se on melko rikkinäinen elämä, tunnen ainoana vaihtoehtonani valehdella. Haluan todella päästä tästä tavasta eroon, koska ennen kun oltiin kavereiden kanssa ulkona, seuraavana päivänä naurettiin kuinka hauskaa oli, mutta nyt tunnen vaan kauheaa morkkista koska mietin kaikkia niitä valheita mitä kerroin edellisenä iltana.
Halu muuttua on tosi vahva ja haluan sitä niin paljon, mutta en oikein tiedä mistä aloittaa.
Hei qwer,
Kiitos viestistäsi!
Kerroit, että olet sepitellyt valheita niin kauan kuin jaksat muistaa. Tulkitsinko oikein, että tämä on mahdollisesti ollut käänteentekevä hetki, kun ystäväsi ovat tämän tapasi huomanneet? Kuulostaa siltä, että sinulla on upeita ystäviä elämässäsi! Kertomasi perusteella vaikuttaa, että he ovat osanneet suhtautua asiaan hienosti ja kypsästi.
Pohdit, että nyt totuuden tultua ilmi, voisi olla helpompi lähteä muuttumaan. Pelkäät kuitenkin, ettet tulisi siinä onnistumaan. Se on ihan totta, että tällaiset muutokset eivät ihan hetkessä tapahdu. Olet kuitenkin jo nyt oikealla tiellä! Kuulostat siltä, että olet motivoitunut muuttumaan ja tiedostat samalla, että se ei ole helppoa.
Kerroit, että olet yrittänyt ymmärtää, miksi valehtelet. Minulle kuulostaa siltä, että olet tehnyt jo isoja oivalluksia. Kerroit, että haluat jollakin tasolla antaa itsestäsi ja elämästäsi täydellisen kuvan. Jo tuon asian oivaltaminen ja ymmärtäminen on jo yksi iso askel eteenpäin.
Mainitsit, että elämäsi on ollut todellisuudessa melko rikkinäinen. Oletko päässyt tästä juttelemaan kenenkään ammattilaisen kanssa? Kannustaisin sinua ehdottomasti myös hakemaan itsellesi keskustelutukea. Jos olet koulussa, niin voit varata ajan koulupsykologille tai kuraattorille. Myös terveyskeskuksen kautta voit lähteä hakemaan tukea. Oman elämän käsittely jonkun ulkopuolisen kanssa voi kirkastaa omia ajatuksia ja näin saisit tukea myös valehtelun vähentämiseen.
Muista myös olla itsellesi armollinen, vaikka täydellinen muutos ei tapahtuisikaan ihan hetkessä. Olet itseasiassa jo aloittanut tiesi muutokseen ja uskon, että sinusta todellakin on siihen!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Mulla olu toi sama ongelma joskus myös. Mun oli pakko aina liiotella asioita ja kertoa jotain mikä oli kaukana totuudesta.
Se oli aika kauan n. Eskarista 5 luokkaan. Mua kai jopa uskottiinki.
Aluks se ei haitannu mua yhtään, en mä aatellu sen olevan mitään. Se oli vaa hauskaa kertoo tarinoita jotka ei pitäny ees paikkaansa.
Myöhemmin mä sit tajusin et kuinka tyhmä tapa mulla oli ja hakusin lopettaa sen. Se oli kyl aika vaikeeta, varsinki ku kerroin jotain tarinaa, ku oli tottunu vähä värittämään sitä ja nyt ku piti kertoa vaan totuus. Kyllä se siitä sitte alko paraantua ja yllättävän nopeesti, jo 6lk en enää valehdellu sillee tapana. Kyllä joskus lipsahti joku valhe mut ne oli vaan jotain pieniä.
Nykyään oon tosi rehellinen. Kyllä mä pystyn tekee valkosiavalheita, mut muuten en voi vaan valehdella enää. Se tuntuu samaan aikaan tosi hyvältä, mut on siitä ehkä vähä haittaaki joskus. Jos joku kysyy jotain, enkä haluu sanoo totuutta, tuun ihan punaseks enkä voi sanoo valetta. Sit mun on pakko sanoo totuus. Ehkä se on muille vaan hyväks mut on se vähä ärsyttävää joskus omasta mielestä.
Mut oon mä kyl onnellinen et pääsin siitä tavasta pois enkä enää valehtele.
Olen itsekin sellainen joka valehtelee usein mutta keksin idean jos vaikka laitat listan puhuin totta en puhunut totta paperille ja merkaat rastin ja aina joka viiko katot kumpaa tuli enemmän jos puhuit totta niin palkitse itsesi vaikka ostamalla patukan.
Mulla on ollu vähä sama ongelma. Mua sattuu kun valehtelin tutulle iästäni. Sanoin vahingossa olevani vanhempi kun oikeasti olen. Vaikka asia tuskin hänelle merkitsee mitään, enkä halua totuutta enää korjata niin silti mua hävettää kamalasti. Mitä tehdä?
Hei Kiddekii,
Kiitos viestistäsi! Valehtelulle voi olla monenlaisia syitä ja joskus siitä voi tulla myös tapa. Se, että olet pysähtynyt pohtimaan, mitä tehdä valehtelun kanssa, osoittaa, että olet fiksu ja vastuuntuntoinen nuori.
Olet ottanut jo yhden ison askeleen eteenpäin, kun olet tunnistanut, että saatat herkästi valehdelle – hyvä sinä! Se on hienoa, että tämän tunnistaa, koska silloin voi paremmin onnistua siinä, että hetken miettii ennen kuin vastaa vaikka johonkin kysymykseen ja päättääkin vastata rehellisesti. En valitettavasti osaa antaa tarkkoja vinkkejä, mitä tilanteessa voi tehdä ja jokaisella varmasti toimii hieman erilaiset keinot.
Asiasta voi olla hyvä myös puhua jollekin oman lähipiirin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle. Uskon, että läheinen aikuinen aivan varmasti arvostaa sitä, että kerrot rehellisesti tavastasi valehdelle. Joskus ihan vain sekin voi jo helpottaa omaa mieltä, jos kertoo asiasta jollekin. Tutun aikuisen kanssa voi olla joskus myös helpompi pohtia, millaiset keinot itsellä toimii parhaiten.
Jos haluat pohtia tätä asiaa tai jutella ihan mistä tahansa muustakin asiasta anonyymisti aikuisen kanssa, voit soittaa myös Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111). Voit myös tulla juttelemaan chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Palvelumme ovat ilmaisia ja luottamuksellisia. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Moikka!
Mulla on ollut jo pidemmän aikaa ongelmana se että valehtelen jatkuvasti kaikesta, siis ihan kaikesta. Tällä hetkellä oon esim. valehdellut itselleni poikaystävän ja yhen kaverin kanssa juttelen meidän ”suhteesta” ja yhelle oon jo sanonu että ollaan erottu jne vaikka koko poikaystävää ei ole missään vaiheessa ollutkaan. Valehtelen ja kehittelen tarinoita joita sitten kerron kavereilleni, välillä ne tarinat ovat totta jollain pienellä mausteella ja välillä aivan täysin keksittyjä.
Oon rakentanu elämäni tavallaan semmosen valheverkon ympärille, kertonut ihmisille ihan pokkana niitä asioita ties kuinka kauan.
Yleensä kun keksin näitä tarinoita, haluan että ne ovat hauskoja koska haluan että kaverini nauravat niille kanssani. Minulle on todella tärkeää että jos kerron jonkun omasta mielestä hauskan jutun että kaveritkin nauraa. Ehkä ajattelen että jos en kerro näitä tarinoita niin olen tylsä ja muhun kyllästytään? En tiedä, oon vaan niin hukassa. Oon muutaman kerran jäänytkin kiinni valehtelustani mutta yleensä valehtelen itseni siitä sitten myös pois jollain tavalla enkä silti opi…
Alan pitää itseäni jo mielisairaana, kun kokoajan vain valehtelen ja sitten jälkeenpäin se tuntuu aivan kamalta ja kun on aloittanut virkkaamaan sitä verkkoa niin sen purkaminen on todella vaikeeta, siihen on vain helppo virkata kerroksia lisää erilaisilla valheilla.
Tahto lopettaa valehtelu on kovempi kuin koskaan mutta en osaa, enkä halua tunnustaa ystävilleni valehdelleeni heille melkein kaiken mitä olen suustani päästänyt. Eikä minulla ole mahdollisuutta mennä puhumaan asiasta kenenkään kanssa, koska en pysty puhumaan tästä kasvotusten kenenkään kanssa
Tuntuu vaan että oon sairas kun pystyn valehtelemaan ihmisille kokoajan ilman että musta siinä hetkessä tuntuu edes pahalta, se katumus tulee vasta jälkikäteen, en ymmärrä miks oon tämmönen. En jaksa itteäni enään🫤
en halua olla tälläinen
Hei nimimerkki ”oon pulassa”,
Kiitos paljon viestistäsi! Olet ottanut jo todella ison askeleen, kun olet tunnistanut tapasi valehdella ja haluat lopettaa sen. Vaikutat todella fiksulta ja ajattelevaiselta nuorelta!
Valehtelusta voi ajan kuluessa tulla tapa, jota ei ihan tuosta noin vaan lopeteta. Sanoitit itse todella hienosti asiaa, että sitä on ikään kuin virkannut verkkoa, jonka purkamien voi olla todella vaikeaa. Pohdit myös itse hienosti asioita, mitä valehtelun taustalla voi joskus olla – joku voi kokea esimerkiksi sen, että olisi jotenkin hauskempi tai pidetympi, jos värittää tarinoita tai keksii niitä. Toivoisin, että voisit saada luottamusta siihen, että sinä olet ihan omana itsenäsi upea ja mielenkiintoinen ihminen!
Ymmärrän hyvin, että asiasta puhuminen kasvotusten jonkun kanssa tuntuu vaikealta. Haluaisin kuitenkin uskoa, että oikea, luotettava aikuinen pystyy ymmärtämään, että tämä on tapa, josta sinä haluat muuttua ja saatat tarvita siihen tukea. Se, että pystyy luotettavasti ja turvallisesti pohtimaan asioita jonkun toisen kanssa, voi olla hyvinkin merkityksellistä. Vaikka tämä siis ehkä tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta, niin toivon, että harkitset asiaa. Esimerkiksi koulukuraattori tai -psykologi ovat ammattilaisia, joiden tehtävänä on olla lasten ja nuorten tukena erilaisissa haasteissa. Jos kasvotusten puhuminen tuntuu vaikealta, niin voit kokeilla kertoa ajatuksistasi myös viestin tai kirjeen muodossa.
Et ole mitenkään sairas, vaan sinulla on valehtelun taustalla todella inhimillisiä tunteita. Jo se, että kirjoitit ajatuksiasi auki tähän tekstiin, on todella hienoa ja kertoo siitä, että pystyt pääsemään asiassa eteenpäin. Muutos ei yleensä tapahdu hetkessä, mutta voi olla, että jossakin kohtaa huomaat, että olet valehdellut yhä vähemmän.
Jos haluat pohtia tätä tai ihan mitä tahansa muutakin asiaa anonyymisti, meille voi soittaa ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. Kaikki palvelumme ovat täysin luottamuksellisia ja nimettömiä. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Mukavaa kesänjatkoa!
Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Valehtelin eilen poikaystävälle siitä että yksi henkilö olisi yrittänyt iskeä mua, vaikka näin ei ollut. En tiedä miksi sanoin niin ja kadun sitä todella paljon, varsinkin nyt kun poikaystävä oli tavannut töissä tämän henkilön ja puhunut hälle minusta ja tästä iskemis asiasta. Haluaisin myöntää valehdelleeni mutta en haluaisi hänen menettävän minuun luottamusta. Mitä minun pitäisi tehdä? Miten saan nämä turhat valheet loppumaan?
Valehtelen itsekin jatkuvasti. vanhempiaani itkettää jo mun puolesta. He eivät tiedä mitä tehdä kanssani. En osaa lopettaa valehteluani enää.:(. Kavereillleni en valehtele paljoakaan, mutta esim snäpissä randomeille valehtelen esim ikäni tai jne. Mutta vanhemmilleni kokoajan. SIITÄ ON TULLUT TAPA MINULLE ETTÄ VALEHTELEN KAIKEN. Tää on ihan hirveetä. en osaa hallita itseäni. Mulla on vielä keskittymishäiriö. pelkään että valehtelen isompanakin paljon. Onko joillain vinkkejä miten lopettaa valehteleminen? voitte laittaa vastauksen tänne tai sitte snp. Mun snp nimi on [osa tekstistä poistettu].