Siirry sisältöön
..

Mun vanhemat harrastavat seksiä ihan koko ajan varsinkin yöllä ja aina tulee avaa mun huoneen oven niin et kuulen kaiVanhemmatken en oo nukkunu yhtää noi 3viikkoo nytte oisko kellää mitään neuvoja?

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei,

Kiitos viestistäsi!

Kirjoitit, että vanhempasi ovat harrastaneet seksiä yöllä niin, että kuulet ja epäilet, että he ovat avanneet huoneesi oven tarkoituksella. Kerroit myös, että et ole pystynyt nyt nukkumaan kolmeen viikkoon.

Aikuisten välinen seksi on normaali ja luonnollinen asia, mutta se on kuitenkin myös tarkoitettu aikuisten yksityiseksi asiaksi. Joskus myös äänet voivat kantautua lapsen korviin, vaikka se ei olisikaan tarkoitus. Seksiäänten kuuleminen voi tuntua esimerkiksi epämiellyttävältä, hämmentävältä tai pelottavaltakin.

Kuulostaa ikävältä, että et ole noin pitkään aikaan pystynyt nukkumaan. Sinulla on oikeus saada nukkua yösi rauhassa! Mitä luulet, voisitko kertoa vanhemmillesi, että et ole äänien takia saanut nukuttua ja olet huomannut, että he avaavat huoneesi oven? Voi olla, että he eivät ehkä ole tajunneet, että sinä saattaisit kuulla äänet ja ne häiritsevät sinua.

Jos koet, että vanhemmille puhuminen ei auta, tunnet olosi kotona epämukavaksi tai joudut edelleen valvomaan yösi äänien takia, kannustan sinua kertomaan tilanteesta jollekin luotettavalle aikuiselle. Voit luottamuksellisesti käydä juttelemassa esimerkiksi koulukuraattorin kanssa ja vaikka kertoa, että sinulla ei ole kotona ollut rauhaa nukkua öitä kunnolla.

Meille voi aina myös soittaa ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla juttelemaan chattiin ja kirjoittaa nettikirjeen. Palvelumme ovat nimettömiä ja luottamuksellisia. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Vanhemmat harrastavat seksiä koko ajan

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top