Siirry sisältöön
Joku Tyttö

Moi mun vanhemmat riitelee aika usein. (ei mitenkään väkivaltaisesti ikinä.) Mutta ne aina raivoo toisillee ja sit iskä monesti lähtee ovet paukkuen ja nään molempie silmis kyyneliä. Mua itteäki alkaa aina siinä vaiheessa itkettää.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei ”Joku Tyttö”,

Kiitos, kun rohkeasti jaoit mielenpäällä olevan asiasi.

Ikävä kuulla, että vanhempasi riitelevät usein. Riitelevässä ilmapiirissä ei ole mukava olla. Ymmärrän hyvin, että sinuakin alkaa itkettämään, kun huomaat, että vanhemmillasikin on huono olla. Se voi tuntua itsestä hyvin kurjalta, kun näkee ja kuulee omien läheisten ihmisten riitelevän ja pahoittavan mielensä. Lisäksi sinulla on oikeus tuntea olosi hyväksi ja turvalliseksi kotonasi.

Miltä sinusta tuntuisi ottaa asia puheeksi vanhempiesi kanssa? Olet varmasti vanhemmillesi tärkeä ja he varmasti toivoisivat, että sinullakin on hyvä olla kotona. Aina aikuisetkaan eivät välttämättä huomaa, millä tavalla esimerkiksi vanhempien välinen riitely voi lapseen vaikuttaa. Siksi olisikin varmasti tärkeää, että vanhempasi tietäisivät, miltä sinusta tuntuu. Olet tässä viestissäsi kertonut taitavasti ajatuksistasi, joten voit vaikka näyttää heille tämän kirjoittamasi viestin.

Jos taas puhuminen omille vanhemmille ei syystä tai toisesta tunnu mukavalta, niin olisi tärkeää, ettet kuitenkaan jäisi yksin asian kanssa. Olisiko sinulla lähipiirissä ketään sellaista luotettavaa ja turvallista aikuista, kenelle voisit ajatella kertovasi tilanteesta? Tällainen aikuinen voi esimerkiksi olla sukulainen tai vaikka tuttu opettaja koulussa.

Meille voi aina myös soittaa meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla juttelemaan chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Palveluissamme pystyt nimettömästi ja luottamuksellisesti keskustelemaan ihan mistä tahansa aiheesta. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Paljon voimia syksyysi!
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Vanhemmat riitelee

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top