Moi. Oon 17 tänä kesänä 18 vuotias nuori. Mua on ahdistaa melkein koko ajan. Ei oo ketään jolle puhua asioista jotka ahistaa tai se on liian vaikeaa nii kirjotan tänne. Tästä tulee todella pitkä ja ajattelin ensin kirjoittamista vain muutenvain itselleni äitini ehdotuksesta koska olen sanonut että ahdistaa mutta ehkä kun laitan tänne niin voi tulla jotain apua jos muistan ees katsoa vastataanko tähän. Tää tulee olee tosi sekava. Ensinnäkin mulla on ollu sosiaalinen ahdistus tosi pitkään, mulla ei oo osaksi sen takia kavereita yhtään. Koulussakin on vaan yksi jolle pystyn puhumaan. Oon ehkä aina ollu vähä yksinäinen, mut en oo vasta ku 9 lopussa myöntänyt itselle sen. Oon sitä ennen ja ala-astellakin vältellyt joskus kavereiden kanssa olemista ihan vaan koska se on ollut aina niin ylikuormittavaa varsinkin kun on koulua (koska koulussa jo liikaa kaikkea). Ala-asteella sentään mulla oli vielä kavereita, ylä-asteella näin joitain vain koulussa mutta oli vähän draamaa luokalla ja kiusaamista (Ei itseni vaan muiden) jonka takia musta tuntu oikeestaan pahalta koko ajan. Ylä-asteella sosiaalinen ahdistuskin alkoi haittaamaan, enkä oikeastaan enää 8 puhunut kuin 2 luokallani. Joskus jos joku puhuu mulle ensin voin kyllä vastata, mutta sekin saattaa olla vaikeaa. Tuntuu että oon menettänyt täysin mun sosiaaliset taidot joita alunperinkään ei ollut paljoa. Sosiaalinen ahdistus, ehkä se että olen hieman muutenkin outo siis tekee itselleni uusien kavereiden hankkimisesta entistäkin vaikeampaa. Tästä voisi mennä toiseen asiaan joka myös vaikuttaa yksinäisyyteni. Oon transmies, ja asun vielä aika pienessä kaupungissa. Tiiän et välttelen sosiaalisia tilanteita pelkästään tänkin takia. Tähän lisää se etten oo löytänyt mitään uutta nimee, eikä perheestä oo ollu kauheesti nimen kanssa apua. Mun äiti sanoo ettei uudella nimellä oo niin kiire ja sen mielestä pelkkä lempinimeltä kuulostava kutsumanimi vois olla tarpeeks niin tuntuu ettei se ymmärrä miten tärkeää uus nimikin ois mulle. En pysty ite vaan keksimään sopivaa nimeä ja kun on ollut itsellä nimiehdotuksia niin niihinkään kukaan ei ole oikein osannut sanoa mitään muuta kuin yksi sisko. Myös se tulenko saamaan miten hyvin apua tulevaisuudessa sukupuolen korjaukseen ahdistaa, ja se että otetaanko mua tosissaan koska en oo mitenkään tosi stereotyyppinen mies ja oon aika naisellinen joillain tavoilla. Mua muutenkin huolettaa mun tulevaisuus. En meinaa jaksaa ees 3 kurssin jaksoja lukiossa ja jo nyt seuraava syksy ahdistaa. Mulla on tekemättömiä kursseja enkä usko että tuun pystyy kirjottaa. Mulla ei oo mitään mitä haluaisin tehä tulevaisuudessa enkä ees tiiä pystynkö. Musta tuntuu myös ihan tyhmältä ja oon varmaan vaan laiska mut en vaan pysty tehä mitään ja koulu on lukiossa tullut todella vaikeaksi (ennen kyllä sain helposti lukematta hyviä numeroita ja nytkin pääsen läpi suht helposti). En vaan pysty lukea kokeisiin ja jotkut tehtävät tuntuu mahdottomilta vaikka osaisin. [Osa tekstistä poistettu] En ees oo käyny läpi mitään traumaattista??? Mulle ei oo ikinä käyny mitään erikoista tai kauheaa. [Osa tekstistä poistettu] En ees ymmärrä miks se haittaa ketään, mut muutenkin tuntuu etten ymmärrä monia asioita samati kuin suurinosa. Jostain syystä myös on niinku ei halu mut tunne et haluaisin jotain pahaa tapahtuvan itelle. Tekee mieli itekki jo satuttaa itseä enemmän mut en perheen takia tee niin. Musta tuntuu tyhmältä mut samaan aikaan mulle on sanottu et oon fiksu tai viisas ja keskimäärästä parempi joissain asioissa joidenki testejen mukaa. En tiiä miks en vaan osaa olla normaali. Tai miks en voi olla yliajattelematta ja miettimättä asioiden kaikkia näkökulmia ja miks on niin vaikeaa vaan päättää olematta tällanen kun oon. Ei maailma pelkästään huono paikka oo, [Osa tekstistä poistettu] Toivoisin että kaikki vihais mua ettei se ois niin vaikea vaan lähteä. Tietäis ees mikä on mussa vialla, mikä mun ongelma on tai mitkä. [Osa tekstistä poistettu] On liikaa syitä elää vaikka suurinosa niistä on pieniä enkä ees haluu niitä. Tää on pitkä ja sekava teksti eikä kenenkään tarvi vastata. Lähinnä vaan valitusta. Ei tarvi ottaa liian tosissaan ottaen huomioon että on myöhä kun kirjotan tätä ja väsyttää, toki monet asiat ihan usea päivästä (emt ei jokapäivästä mut usein) ajattelua ja ahdistuksen aiheita. Mut mukavaa päivää, iltaa jne niille jotka näkee vaikka vaan tän kohan –
Moi Risu☆!
Kiitos, kun kirjoitit! Kirjoittaminen voikin olla usein tosi hyvä tapa purkaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Se, että olet näin osannut kuvata mielesi päällä olevia asioita on jo tosi hienoa ja tärkeää.
Moderoin tekstistäsi pois muutamia kohtia, joissa kuvaat itsetuhoisuutta, mutta olen kuitenkin lukenut tekstisi kokonaan.
Kirjoitit, että sinulla on ollut jo pitkään sosiaalista ahdistusta, sinulla ei ole kavereita, olet ollut yksinäinen ja sinulla on itsetuhoisia ajatuksia. Kerroit myös, kuinka pienellä paikkakunnalla asuminen transmiehenä vaikuttaa siihen, että välttelet sosiaalisia tilanteita. Ikävä myös kuulla, että perheesi ei ole oikein tuntunut ymmärtävän, kuinka tärkeää sopivan nimen löytyminen sinulle olisi. Uskon, että tulet vielä löytämään sen uuden nimen, joka tuntuu Sinulta!
Kirjoitit myös siitä, kuinka sinua huolettaa tulevaisuus. Pohdit, saatko apua sukupuolen korjaukseen ja otetaanko sinua tosissaan. Ei ole olemassa vain yhtä muottia ja sinä olet hyvä juuri sellainen kuin olet. Kukaan muu ei voi puolestasi määritellä, millainen sinun pitäisi olla. Toivon ja uskon, että tulet saamaan tulevaisuudessa kyllä apua ja sinut otetaan tosissaan! Oletko muuten tutustunut Setan sivuihin ( https://nuoret.seta.fi/ )? Sieltä löytyy seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville nuorille esimerkiksi tuki- ja neuvontapalveluita.
Lukio on paljon haastavampaa kuin yläaste ja jos on oman voinnin kanssa haasteita, niin ei ole ihme, että koulun kanssa ei meinaa jaksaa. Se ei kuitenkaan missään nimessä tee sinusta tyhmää tai laiskaa! Se on vain merkki siitä, että nyt tällä hetkellä tarvitsisit itsellesi enemmän apua ja tukea. Vaikka en tunne sinua, niin saan tekstisi kautta kuvan fiksusta nuoresta. Hienoa, että myös muut ovat kertoneet sinulle, että olet viisas, fiksu ja keskimääräistä parempi tietyissä asioissa – toivottavasti oppisit näkemään myös itsessäsi nämä puolet.
Oli tosi kurjaa lukea, kuinka et meinaisi jaksaa elää. Apua ja tukea sinun tulisikin nyt saada itsellesi. Joskus oma olo voi tuntua toivottomalta tosi pitkäänkin, mutta aina on mahdollista saada apua. Avun avulla hiljalleen voi alkaa huomamaan, että ne tärkeät asiat elämässä alkavat tuntumaan yhä merkityksellisimmiltä ja elämä alkaa tuntumaan elämisen arvoiselta.
Oli hienoa lukea, kuinka olet äidillesi kertonut, että sinua ahdistaa ja hienoa, että kirjoitit tänne hänen kehotuksestaan. Asiasi on sellainen, että haluaisin kannustaa sinua hakemaan apua. Kirjoitit, että sinulla on ahdistuslääkitys, joten onkohan sinulla tällä hetkellä joku hoitokontakti, jonka kanssa pääsisit juttelemaan? Oletko pystynyt kertomaan kaikista ajatuksistasi siellä? Olisi tosi tärkeää, että pystyisit kertomaan voinnistasi mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti, vaikka ei aina tuntuisikaan helpolta.
Nyt kesäaikana apua voi hakea oman paikkakunnan terveysasemalta. Apua voi hakea myös paikalliselta nuorisotyöntekijältä tai lähimmästä Ohjaamosta. Lisää näistä voit lukea täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/tukea-ammattilaiselta/ammattilaisten-apu/oman-paikkakunnan-auttavia-tahoja/
Kesäloman jälkeen apua saa myös koulun oppilashuollolta (kuraattori, terveydenhoitaja tai psykologi).
Toivon myös, että pystyt juttelemaan jatkossakin sinun läheisille aikuisillesi, esimerkiksi äidillesi. Pyydäthän läheisiltä myös tukea ammattiavun hakemiseen.
Jos haluat purkaa ajatuksiasi nimettömästi ja luottamuksellisesti, voit myös soittaa meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. Meidän palveluissamme voit jutella ihan mistä aiheesta tahansa! https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Nuorten tukilinja päivystää samassa numerossa (116 111) joka arki-ilta klo 20-24. Voit myös varata soittoajan MLL:n työntekijälle soittamalla Tukilinjalle tai voit kysyä soittoaikoja nettikirjepalvelumme kautta. Lisätietoa löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/nuorten-tukilinja/
Toivottomastakin olosta on mahdollista päästä kohti parempaa, mutta yksin ei tarvitse jaksaa. Hyvää Pride-viikkoa ja toivottavasti kesääsi mahtuu hetkiä, jolloin olo tuntuu edes hieman kevyemmältä. Olet tärkeä ja arvokas! <3
Halauksia,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä