Mä olen miettinyt että miksi pitää/haluaa olla hikke (hikipinko) eli hyvä/ahkera/paras koukussa!? Noh. Eihän siinä ole saatana mitään järkeä. Toki jos miettii tulevaisuuden kannalta. Mutta ei sillein että se tulisi olemaan pakkomielteistä. Monet stressaa ja uupuu koulussa. Ja yksi syy tähän voi olla just pakkomielteisyys koulun suhteen. ”Pitää olla paras, että olen hyväksytty”
”Voi helvetti sain kokeesta 9.”
”Nyt pitää kyllä saada kokeesta 10 muuten keskiarvo laskee”
Oletko kuullut tai miettinyt samoja asioita? Joo? Mä voin kertoa että mäkin koin koulun pakkomielteiseksi viime keväällä. Mun rima oli aivan liian korkealla. Olin jopa siitä surullinen että sain enkun kokeesta 10-. Lopulta koulu ei sitten kiinnostanut. Aika pian alkoi kesäloma niin keskiarvo ei ehtinyt laskea. Jos uuvut tai stressaat niin siinä kohtaan
minusta siinä pitäisi soida jo hälytys kellot. Et huomaa että koulu ei nappaa, ei yksinkertaisesti jaksa tai kokee koulun pakkomielteiseksi. Näissä tilanteissa minusta pitäisi hakea apua. Joko koulun henkilökunnalta. Tai ulkopuolisilta, kuten huoltajilta. Jokainen nuori, lapsi tai aikuinen ei saisi kokea pakkomielteisyyttä koulun suhteen. Koulun pitäsi olla kivaa ja rentoa. Ja kun tulee koe niin pitää vain luottaa siihen että koe menee hyvin tai ajattelee että tämä on yksi koe sinne tänne. Sä et kuole jos saat huonon numeron, oli se koe sitten alakoulun murtolukukoe tai historian Yo-kirjoitus. Kuka on samaa mieltä? Jokainen ihminen on täydellinen🤩 juuri sellaisenaan kuin se on. Ei vaadi älykkyyttä tai nokkeluutta. Että olisit täydellinen. Sinä olet tärkeä ja Rakas juuri sellaisenaan kuin sinä olet. Usko mua!🌍❤️🤩
Moikka ja kiitos viestistäsi sekä ajatustesi jakamisesta!
Olen miettinyt samoja juttuja kuin sinä ja tullut tulokseen, että monilla on varmasti eri syitä siihen, miksi haluaa pärjätä koulussa. Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että olisi tärkeää kuitenkin jokaisen muistaa juuri nuo sinun kauniit viimeiset sanasi! <3 Ja erityisen hyvä huomio oli mielestäni se, kuinka tärkeätä olisi hakea apua ajoissa! On todella hienoa, että olet huomannut oman jaksamisesi rajallisuuden ja sitä kautta oivaltanut näitä tosi tärkeitä juttuja. Mä mietin aikoinaan ihan samoja juttuja ja lopulta kävin läpi todella pitkän jakson asioiden tutkiskelua ja reflektointia ammattilaisen kanssa, joka oikeasti auttoi. Tunnistan itseni juurikin noista hetkistä, mitä kuvailit. Sitten yliopistossa lopulta sain elämäni ensimmäisen hylätyn, ja mä vain kohautin olkapäitä ja lopulta nauroin: jes, mä vihdoin en päässyt läpi! Enkä edes ajatellut, että se oli jotenkin epäonnistuminen. Muistan nimittäin yläasteen opettajani sanovan minulle, että ”Lähetäpä sitten viestiä, kun saat kokeesta ensimmäisen nelosen.” Muistin hänen sanat erityisesti tuossa tilanteessa. Ja vitsi, miten hyvältä se tuntui!
Numerot eivät määritä sinua eikä ketään muutakaan. Kokeita voi aina uusia ja aina voi yrittää uudelleen. Koenumero kertoo myös paljon sen hetkisestä kokeen tekijän mielentilasta ja siihen vaikuttaa moni asia. Ja erityisesti, jos ei mene niin hyvin kuin toivoo, niin sen voi myös kääntää oppimistilanteeksi ja yrittää oppia virheistään. Voi kunpa nämä asiat opetettaisiin jo varhaisessa vaiheessa: niin moni säästyisi sinunkin kokemiltasi uupumuksen ja pakkomielteisen täydellisyyteen pyrkimisen seurauksista. Ei kuitenkaan ole olemassa mitään ideaalia täydellistä, vaan juuri niin kuin sanoit: jokainen on täydellinen omalla tavallaan. <3
Tsemppiä ja halaus tulevaan!
Mä periaatteessa oon, mut vanhemmat on tosi tiukat, 10= Tosi hyvä 9= hyvä 8= ok 7= aika huono 6=huono 5=todella huono 4=erittäin huono. Saan yleensä arestia tai puhelin/peli kieltoa jos saan edes 7, riippui mistä aineesta. Jos saan vaikka ruotsista se ei haittaa ku vanhemmat ei itekkää osaa mut jos matikasta niin saan. Oon tottunu siihen et pitää saada hyvä ja kuuluu parhaimpiin tai muuten oon huono. Mielenterveys paskana nykyään ja saan huonompii numeroita kun en jaksa harjotella, siks nykyään lunttaan kokeisiin koska pelkään ku vanhemmat suuttuu. Ei voi mitää jos ei oo hyvä kaikis aineis ja niin edes päin, mua ahistaa aina mitä saan kokeesta tms.
No siis mä stressaan koulusta ihan hirveästi. Tiedän siis et tä kuulostaa tyhmältä mut niin se vaan on mä stressaan mun tulevaisuudesta, mun kavereista, kaikesta
Koulu on tosi väsyttävä ja must ois kiva jos opet ymmärtäisi sem
Meidän koulussa opet uhkaisee ihan vitun usein et laittaa wilmamerkinnäm ja no se on kans tosi stressaavaa kans
Toisaalta se ei edes tepsi niihin oikeisiin ongelmalapsiin vaan vaa saa ne rauhallisemmat oppilaat stressaanaaan
Mun vanhemmat on kans super tiukkoja et jos mä en halua saa arestii no mun täytyy saada 8-10 mieluiten 9-10
Pitää myöntää oon aika iso hikke, varsinkin enkussa. Enkku on mulle tosi tärkee aine ja myös mun lempi aine. Sitten tulee tosi paljon stressiä siitä, että saanhan sen 10. Koska niin kaikki yleensä ajattelee, kun oon ”luokan paras”. Sitte tuntu siltä, että meni p*skat housuun, kun sai 10-. Ja pahinta siinä oli vielä, että mun kaveri sai 10!
En kyllä OIKEESTI tajua niitten vanhempia jotka ei tyydy siihen 7 tai pienempään. Ite saan yleensä kokeista 9-10 ja mun vanhemmat ei oo kyllä sanonut mitään jos oon saanut jonku 7 tai pienemmän. Varmaan siksi, että ei mun vanhempia hirveästi kiinnosta. Kyllä ne sanoo jotain jos oon saanu jonku hyvän numeron.
Mutta sitte, kun oon itse miettinyt, että mistä tää kaikki mun stressi tulee nii varmaan mun kavereilta ja yleensäkkin muihin vertaamisesta. Mua alkaa heti stressaannuttaa, jos kaverit on harjoitellut tosi paljon ja ite en niin paljon. Mulle tulee tosi paljon paineita varsinkin mun yhdestä kaverista, koska se saa melkein aina 10 vaikka se ei ois ees harjoitellut melkein yhtään!
Tiiän, että mulla on nyt ollu kaks koetta, josta saan varmaan jonku 7, kun en löytänyt sitä motivaatiota harjotella mistään! Noh kunhan ei nyt arvosanat laskis…
Itekki ainnaan