Hei,
Olen syntymässä mieheksi määritetty ja miehenä itsensä presentoiva henkilö. En kuitenkaan koe olevani stereotyyppisesti maskuliininen: En esimerkiksi ole pätkääkään kiinnostunut jääkiekosta, kehonrakennuksesta enkä videopeleistä. Muiden samanikäisten ihmisurosten käyttäytyminen tuntuu tyhmältä, lapselliselta ja kummalliselta. Sitä vastoin ihailen tyttöjen kiltteyttä, hiljaisuutta ja hyviä käytöstapoja, ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen silloin, kun uskaltaudun puhumaan heille. Olen aina samaistunut enemmän äitiini kuin isääni. En halua olla mikään alfauros tai machomies.
Rakastin lapsena viherkasveja, sisustamista ja korukiviä enemmän kuin mitään muuta. Harrastin monta vuotta taidekoulua. Eräässä vaiheessa halusin rakentaa itselleni nukkekodin. Katsoin kerran yhden jakson Pixietä. Mietin lapsena, pitäisikö laittaa kynsilakkaa. Toisaalta olin hyvin poikamainen: Leikin leluautoilla, gormiteilla, bakuganeilla ja beybladeilla.
Miehenä olemisessa ei ole kuitenkaan minulle ongelmaa. Pukeudun farkkuihin ja T-paitaan, ja minulla on lyhyt, sekaisin oleva tukka, jota haron sormillani. En koe dysforfiaa, ja olen tyytyväinen ulkonäkööni. En vaivaudu huolehtimaan siitä; En ole ikinä koskenut ihonhoitotuotteisiin. Minua ei haittaa tulla kutsutuksi pojaksi, mieheksi, äijäksi tai jätkäksi, mutta olisi kuitenkin mukavampaa, jos minua kutsuttaisiin pelkällä etunimelläni. Minusta they/them-pronominit kuulostavat cooleilta.
Olen asperger ja biseksuaali, minkä vuoksi olen jokseenkin androgyyni. Viime aikana olen ollut kiinnostunut LGBTQIA-ihmisistä. Luin kirjan muunsukupuolisuudesta, ja olin hämmästynyt siitä, kuinka samaistuttavia siinä olleet tarinat olivat. Sain joululahjaksi Ikean Blåhaj-pehmolelun.
En koe olevani trans- tai muunsukupuolinen, mutta en koe edustavani sitä, mitä yhteiskunta pitää ”miehekkäänä”. Minun on hankala kuvitella itseäni viisikymppisenä kaljamahaisena ja sisupastillin hajuisena raavaana äijänä, jolla on vaimo, kolme lasta, omakotitalo, mersu ja koira. Siksi olen miettinyt, voisinko olla ”demiboy”, eli henkilö, joka kokee olevansa vain osittain mies.
Hei,
Itse demiboyna voin samaistua moneen sanomaasi asiaan!
Voi siis olla hyvinkin mahdollista että olet demiboy🤔
Tietenkään 100% varmaksi en voi sitä sanoa sillä se on jokaisen oma asia miksi idenfioituu.
Sukupuolihan on loppupeleissä hyvin hankala ja monihaarainen asia mutta toivon sydämmeni pohjasta että asia selkenee sinulle ajanmyötä<3
On myös ihana kuulla että olet saattanut löytää itsellesi sopivat pronominit.
(Itse käytän he/they btw:D)
Muistan kuinka aikoinani aloitin tuon samaisen itsetutkinta rumban ja silloin minuakin auttoi mm. lgbtq+ kirjojen lukeminen/elokuvien katsominen ynnä muu vastaava. Niistä saa ajanvietettä sekä tavallaan turvaa ja vertaistukea hahmoista💌
Oli miten oli;
pidä mukava loma ja anna itsellesi aikaa!
Ps. Pakko vielä sanoa että vaikutat ihan huippu tyypiltä😳
Kuulostaa tutulta. Itse kävin pitkän matkan oman sukupuolipohdintani kanssa (toim. huom. Matka jatkuu edelleen) lähtien jo 12-vuotiaasta.
Ensimmäinen mitä itsekin menin pohtimaan, on juuri tuo demigender ja demityttö, demigirl. Olin tuolloin 12-vuotias tytöksi syntynyt ja ryhdyin hämmentyneenä asioita googlailemaan. Vietin tuntikaupalla erilaisilla englanninkielisillä nettisivuilla tavaten tekstiä alakoulutason englannillani, mutta käteen jäi termi demigirl, jonka koin minua kuvaavan. Tuona aikana pelasin jääkiekkoa, minua ärsytti suunnattomasti luokkani tytöt jotka puhuivat vain pojista pojista pojista ja kiljuivat kun näkivät kärpäsen. En halunnut meikata ja naisten tiukat kauneusihanteet yhteiskunnassa ahdistivat minua muutenkin. En kuitenkaan kokenut dysforiaa vaikka pukeuduin sporttisesti ja tomboy-tyyppisesti ja käytin sekä naisten että miesten puolella myytäviä vaatteita erittäin sujuvasti. Hiukseni olivat pitkät ja usein ponnarille sidotut. Samoihin aikoihin kävin kamppailua seksuaalisuuteni kanssa, tajusin ja sisäistin parin vuoden aikana kokevani vetoa lähinnä vain naispuolisiin tai sellaiseksi olettamiini ihmisiin.
Kuitenkin myöhemmin kokemukseni tuntui menevän vielä kauemmas siitä tyttöydestä mitä oletin demityttöön vaadittavan, se kun on suunnilleen 50/50 -käsite. Osittain tuntee kuuluvansa ja samaistuu feminiinisyyteen, osittain ei. Löysin termin genderfluid, seta joskus suomentaa tämän sukupuolijoustavaksi, sukupuolikokemus voi vaihdella. Käytin sitä jonkun aikaa, kunnes kyllästyin ja kokemukseni palasi takaisin 100% feminiiniseen naiseen, joskin edelleen pienin minulle ominaisin poikkeuksin. Kuten se meikittömyys ja muu tyyli sekä tietynlainen herrasmiesmeininki. Tuppasin usein suojelemaan muita tyttöjä. Selitin sen itselleni sillä lesboudella.
Muutaman vuoden kuluttua murrosiän jo päätyttyä ajatukset palasivat kuitenkin takaisin sukupuolipohdintaan. Havaitsin, että alan valua taas kohti ei-feminiinistä suuntaa. Olin jonkun aikaa täysin ilman yhteyttä feminiiniseen puoleeni, mutta en kokenut myöskään olevani mies, enkä oikein muunsukupuolinenkaan. Se oli vähän sellainen ”sukupuolta ei löytynyt” -olotila. Löysin siinä hieman paremmalla englannilla jälleen googlaillessani termin girlflux. Se kuuluu tuohon sukupuolijoustavuuteen mitä olin jo aiemmin pyöritellyt, mutta siitä on luettu pois maskuliinisuus sekä muu-akseli. En ole koskaan kokenut olevani mies enkä millään tasolla maskuliinisella akselilla, enkä toisaalta ole kokenut olevani myöskään sillä muu-akselilla.
Girlfluxissa on kyse feminiinisyyden asteista joiden välillä liu’un, 0-100%. Olen käynyt sekä nollassa, jolloin sukupuolta ei ole ollenkaan olemassa, että sadassa, jolloin koen olevani täysin nainen. Dysforiaa on toisinaan, etenkin 0%-aikoina. Olen äärimmäisen onnellinen pienistä rinnoistani jotka on helppo peittää. Minulla oli hyvin lyhyet hiukset tässä välissä, mutta nyt kasvatan pitkää takaisin. Englanniksi käytän they-pronominia, ruotsiksi hen-pronominia, suomen yleisestä hän-pronominista olen myös loputtoman kiitollinen. En kuitenkaan hätkähdä feminiinisiä ilmauksia sen suuremmin edes silloin, kun en koe sitä yhtä vahvasti. Pronomineja korjaan joskus, toisinaan en. Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen tämän termin kanssa.
Mahdollisiin kyselyihin, joissa pitää sukupuoli ilmoittaa, vastaan mielialan mukaan joko nainen, muu tai en halua ilmoittaa, mikäli se on mahdollista. Milloin mitenkin. En ole kertonut juuri kenellekään tai tullut niinsanotusti ”kaapista ulos”, en koe tarvetta. Parhaimmillaan olen saanut kokemuksistani voimaa, ja se on antanut minulle pääni sisällä vapauksia. Saan määrittää itse, mitä sukupuolen ilmaisuni kanssa teen. Minun ei tarvitse mukautua yhteiskunnan muotteihin naiseudesta, minun sukupuolelleni ei ole yleisesti hyväksyttyjä muotteja valmiina.
Pitkä teksti, mutta ajattelin että paras olisi jakaa. Itseä olisi ainakin silloin alkuaikoina auttanut, että olisi ollut joku joka olisi omasta matkastaan kertonut mielellään selvällä suomen kielellä. Vastauksena kysymykseesi, kyllä, voit mielestäni hyvin olla demiboy. Rehellisesti sanottuna kuulostat erittäin paljon siltä. Onnea matkallesi mihin ikinä päädytkin. Muista, että saat valita nimikkeesi ja standardisi joka tapauksessa itse.
Voit olla demiboy.