Siirry sisältöön
11 vuotias [osa nimimerkistä poistettu]

Olen halunnut jo vähän aikaa laitokseen mutta en uskalla mitenkään kertoa kellekään haluisin pois sentakii kun mulle huudetaan välillä ja mua pilkataan ja syytetään asioista jota en oo tehnyt ja isä ruokkii yleisesti pika ruokaa ja ryyppää kaljaa haluisin ihan kohta ainakin 2kk pois en halua jutella puhelimessa haluun vaan viestitellä älkää kertoko mun isälle se muuten suuttuu mulle varmasti

[Tämä viesti on siirretty ketjusta ”Haluan laitokseen.” ”Päivystäjä mukana keskustelussa” -palstalle]

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei,

Kiitos, kun rohkeasti kerroit kotitilanteestasi! On todella ikävän kuuloista, että kotona huudetaan ja pilkataan sekä sinua syytetään asioista, joita et ole tehnyt. Oli myös huolestuttavaa kuulla, että isäsi juo ja mahdollisesti ei huolehdi riittävän monipuolisesta ja terveellisestä ruuasta.

Tilanteesi on sellainen, josta olisi tärkeää kääntyä jonkun turvallisen ja luotettavan aikuisen puoleen. Ymmärrän, että kertominen voi kuitenkin tuntua vaikealta ja haluaisinkin tarjota sinulle vinkkejä siihen, miten voisit ottaa asian puheeksi. Tämä on jo tosi hienoa, että kirjoitit tänne keskustelupalstalle – voit siis olla ylpeä itsestäsi!

Jos on huolia ja esimerkiksi vaikea kotitilanne, niin silloin kannattaa kääntyä aikuisen puoleen. Tuleeko sinulle mieleen sellaista tuttua ja turvallista aikuista, kenelle tuntuisi hyvältä kertoa? Tällainen aikuinen voi olla esimerkiksi opettaja, sukulainen tai joku muu läheinen aikuinen. Koululla sinua osaa auttaa esimerkiksi koulukuraattori. Kuraattori on tottunut kohtaamaan monenlaisia haasteita ja hän osaa auttaa esimerkiksi silloin, jos kotona on huono olla.

Mutta mitä tehdä silloin, jos kertominen tuntuu pelottavalta ja vaikealta? Vaikeista asioista kannattaa nimenomaan kertoa aikuiselle, mutta juuri niistä asioista voi olla samalla erityisen pelottavaa kertoa. Jos puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta, niin voit kokeilla vaikka kirjoittamista. Mitä, jos kirjoittaisit kirjeen tai viestin puhelimella, ja näyttäisit tai lähettäisit sen haluamallesi aikuiselle? Voit myös näyttää tämän keskustelupalstalle kirjoittamasi viestin. Se, aikuinen, kenelle kirjoitat tai näytät viestin, voi olla ihan kuka tahansa sellainen, joka tuntuu sinusta turvalliselta. Aikuisen tehtävä on sitten auttaa sinua eteenpäin. Tärkeää on, että et jää yksin vaikeassa tilanteessa.

Lasten ja nuorten puhelimen (p. 116 111) lisäksi meihin voi ottaa yhteyttä myös chatin kautta, joka on auki joka ilta klo 17-20. Meille voi kirjoittaa myös nettikirjeen. Kaikki palvelumme ovat aina ilmaisia, nimettömiä ja luottamuksellisia.

Olet tosi rohkea ja toivon, että saat apua itsellesi. <3

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: VS: Haluan laitokseen.

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top