Siirry sisältöön
M [osa nimimerkistä poistettu] 16

En jaksa [Osa tekstistä poistettu] kirjoitan loput joskus toiste

[Tämä viesti on siirretty ketjusta Ihastuksen kanssa pieniä ongelmia Päivystäjä mukana keskustelussa -palstalle]

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei,

Kiitos viestistäsi! Oli huolestuttavaa ja surullista kuulla, kuinka sinulla on ollut huono olla, et meinaisi jaksaa ja sinulla on itsetuhoisia ajatuksia. Kuvailit tekstistäsi itsetuhoisuutta, joka voi olla järkyttävää muille lukijoille ja sen takia olen poistanut ison osan tekstistäsi. Olen kuitenkin lukenut tekstisi kokonaan.

Minulla heräsi todella suuri huoli voinnistasi ja itsetuhoisista puheistasi. Kun pahaa oloa on jatkunut pitkään, niin voi tulla sellainen olo, että ei enää millään meinaisi jaksaa. Silloin voi tulla myös itsetuhoisia ajatuksia.

Kirjoitit, että olet kaverillesi kertonut voinnistasi. Se on ollut todella hienoa ja rohkeaa, kun olet uskaltanut kertoa, mutta oli todella ikävää, millä tavalla kaverisi oli kommentoinut. Hän on toiminut väärin kannustaessaan sinua itsetuhoisuuteen.

Pohdit viestistäsi, että mitä sinun tulisi tehdä ja sanoit tarvitsevasi apua. Ensimmäinen askel kohti parempaa on juurikin se, että tunnistaa tarvitsevansa apua. Kuvailet tekstistäsi niin vakavia asioita, että koen tärkeäksi, että pääset juttelemaan ajatuksistasi ammattilaisen kanssa. Olet toiminut oikein kirjoittaessasi olostasi tänne, mutta haluan kannustaa sinua juttelemaan myös ammattilaiselle. Ammattilaisella on keinoja auttaa vakavissa mielenterveyteen liittyvissä asioissa, eikä niiden kanssa pidä koskaan jäädä yksin.

Ammattilaisen apua voi saada esimerkiksi koulusta (koulukuraattori, -terveydenhoitaja tai -psykologi) tai oman paikkakunnan terveysasemalta. Jos tilanne on akuutti ja pelkäät, että teet itsellesi jotain, voit soittaa myös hätäkeskukseen (112).

Mainitsit, että sinulla on läheisiä ihmisiä elämässäsi. On myös tärkeää, että he ovat tietoisia siitä, miten sinä oikeasti voit. En tiedä, oletko kertonut heille voinnistasi, mutta toivon, että rohkaistuisit kertomaan rehellisesti myös heille, että tarvitset apua. Sekin voi joskus keventää omaa mieltä edes vähän, jos juttelee jonkun kanssa. On tärkeää, että saat mahdollisimman paljon tukea itsellesi.

Meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (p. 116 111) sekä chat ja nettikirjepalvelu. Palveluissamme pystyt anonyymisti juttelemaan ihan mistä aiheesta tahansa. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Olet tärkeä ja arvokas! Älä jää yksin! <3

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: VS: Ihastuksen kanssa pieniä ongelmia

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top