Hei!
Kiitos koskettavasta viestistäsi. Jokainen meistä tekee erilaisia virheitä ja mieltäni lämmittää, että kadut tekoasi ja olet siitä aidosti pahoillasi.
Olen tosi pahoillani, että rakas koirasi menehtyi ja toivot nyt itsekin pääseväsi tästä maailmasta. Se on ihan ymmärrettävää, jos on suuri suru, potee huonoa omaatuntoa eivätkä läheiset osaa ottaa vastaan sitä, mitä olet halunnut heille kertoa.
Uskon, että pahin olo menee kuitenkin hiljakseen ohi ja koittaa vielä päivä, jolloin nämä synkät ajatukset ovat takana päin.
Oletko ollut yhteydessä ihmiseen, jonka pahoinpitelit? Monille uhreille on tärkeää kuulla, että tekijä on aidosti pahoillaan. Vaikka hän ei viestin saatuaan osaa ajatella sinun puoltasi asiassa, uskon että ennen pitkää se olisi hänelle tärkeää ja voisi auttaa myös sinua.
On paljon ihmisiä, joille on vaikea ottaa vastaan hankalia tunteita, mutta sitä varten on olemassa ammattilaisia. He osaavat kuunnella ja tukea sinua ja ehkä miettiä myös sitä, millaista tukea toivoisit läheisiltäsi ja kuinka voisit toiveesi heille kertoa. Jos olet koulussa, toivon että otat yhteyttä kuraattoriin tai koulupsykologiin ja kertoisit heille tilanteestasi. Olisi tärkeää, että pääsisit purkamaan ajatuksiasi jonkun kanssa, ettet joutuisi pyörittelemään niitä päässäsi aivan yksin. Kuoleman ajatuksesi kertovat siitä, ettet voi nyt hyvin ja tarvitset apua.
Uskon, että olet tärkeä perheellesi ja tyttöystävällesi. Hekin varmasti toivoisivat, että voisit hyvin. Usko siihen, että pahin on jo takana päin ja tulet selviämään näistä kaikista murheista, kun saat niiden käsittelemiseen apua.
Jos ajan varaaminen jännittää, voit myös jutella kanssamme Lasten ja nuorten puhelimessa (nrossa 116 111) tai chatissä. Palvelumme ovat auki joka päivä eivätkä ne maksa sinulle mitään.
Paljon voimia surussasi, pidäthän itsestäsi huolta ja haet itsellesi apua!
Terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
(Poistin osan nimimerkistä anonymiteetin varmistamiseksi)