Olen kutsunut itseäni Nahkatakkiseksi tytöksi, Dingon laulun mukaan. Olen se tyttö.
Olen 22-vuotias nuori nainen, asun 4-vuotiaan lapseni ja koirani kanssa. Pelkään käyttää sanaa ”yksinhuoltaja”, se kuulostaa pahalta ja leimatulta nimeltä. Olen kasvattanut lapseni ihan yksin, en ole ”yksinhuoltaja”, vain yksinäinen äiti.
Elin lapsuuteni ja lyhyen nuoruuteni yksin, villisti, vapaasti, hyvää ja pahaa kohdaten. Olen käynyt läpi koulukiusaamiset, koulukiusaajana olemisen, ylipainon, sairaalloisen vakavan anoreksian [osa tekstistä poistettu])
Olen saanut silti jotain hyvääkin elämässäni :)
Olen vain niin yksin. Ystäviä ei ole yhtäkään ja sukulaisia hyvin vähän.
Minulla on kaksi tutkintoa suoritettuna ja työtkin alkavat syksyllä. Ne asiat on ok.
Pelkään sairastavani kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta en uskalla hakea siihen apua.
Olen nyt ollut allapäin vähän pitempään. Lapsellani on ollut kauan paha uhmaikä. Todella paha. Se on latistanut minua ja saanut hermoni riekaleiksi. Lapseni ottaa kaiken energian minusta jo heti aamulla uhmaamisellaan. ”Miksi niin kiltistä enkelistä muuttui yhtäkkiä tuollainen painajainen?” -mietin usein. Minulla ei ole ketään, joka auttaisi. Tai en uskalla pyytää sitä. Olenhan minä tehnyt päätöksen pitää lapsen ja kasvattaa, minun on vain jaksettava. Jaksettava joka päivä. En ole neljään vuoteen ollut edes kaupassa yksin. En hetkeäkään erossa lapsestani. Miltä se tuntuu mennä yksin kauppaan? En enää muista.
Olen viikon sisällä nukkunut 7h. Mietin öisin, millaista on olla onnellinen. Millainen se tunne olisi. Pyrin pitämään pahan oloni sisälläni, niin ettei se näkyisi lapselleni. Nyt olen alkanut huutaa ja raivota. Paiskoa tavaroita ja ovia. En kuitenkaan ikinä kajoaisi lapseeni.
On hyvin raskasta olla äiti ja samaan aikaan isä. Olen ”itseopiskellut”, miten autoja ja moottoripyöriä korjataan ja mikä kaikkien osien nimi ja tarkoitus on, olen opiskellut alaa, mikä on enemmän ”miehinen”, teen poikien juttuja. Samalla olen äiti, joka näyttää naisen mallia pienelle pojalle.
Joka päivä kuitenkin lohdutan itseäni sillä, että uhmaikä on vain yksi elämään verrattuna lyhyt aika :) Mutta yksinäisyys on se, mikä on saanut minut pohjalle.
Miltä tuntuisi kun olisi edes yksi ystävä?
Hei yksinäinen äiti,
olet selvinnyt todella vaikeista asioista ja kokemuksista! Niiden vuoksi olet varmasti joutunut kasvamaan nopeammin aikuiseksi. Olet joutunut myös ottamaan hyvin nuorella iällä vastuun toisesta ihmisestä äitiyden myötä. Minusta saat olla ylpeä itsestäsi, kun olet selvinnyt kaikista mainitsemistasi vastoinkäymisistä ja isoista muutoksista. Kuulostaa siltä, että olet selviytyjä.
Siltikään selviytyjän ei tarvitsisi eikä pitäisi olla niin yksin, kuin kerrot olevasi. Meillä kaikilla, vahvimmillakin, on rajalliset resurssit jaksamisen suhteen ja on aina ikävää, jos ne täytyy venyttää aivan äärirajoille asti. Silti hyvin moni vanhempi on siinä tilanteessa, kuten kirjoituksesi perusteella sinäkin. Siksi kannustaisin sinua hakemaan pikimmiten apua tilanteeseesi, nimittäin varmasti apua saisit! Olet nuori ja huolehdit yksin lapsestasi. Ansaitset todellakin apua ja tukea arkeesi!
Muutamia avunhakemisen kanavia haluaisin sinulle vinkata. Ensimmäisenä – neuvola. Oletko puhunut siellä yksinäisyydestäsi ja väsymyksestäsi? Olisiko siellä kenties mukavan oloinen työntekijä, jonka puoleen voisit kääntyä?
Toisena avun hakemisen vaihtoehtona mainitsen lastensuojelun. Lastensuojeluun liittyy usein pelkoja ja epäilyksiä, mutta todellisuudessa lastensuojelu on sitä varten, että vanhempia, lapsia ja koko perhettä tuetaan ja autetaan. Lastensuojelun kautta voi saada esimerkiksi apua lastenhoitoon, tukihenkilön tai keskusteluapua. Oman kuntasi lastensuojelun yhteystiedot löydät kunnan nettisivuilta. Sinne voi rohkeasti soittaa ja kertoa, että haluaisi jutella jollekin tilanteestaan. Myös paikan päälle voi mennä. Jos haluat tutkailla lisää lastensuojeluun liittyvää tietoa, niin Nuortennetistäkin löytyy hyvää tietoa täältä: http://www.mll.fi/nuortennetti/mista_apua/lastensuojelu/ . Se on kirjoitettu lapselle/nuorelle, mutta vanhempanakin saat sieltä tietoa esim. tuen mahdollisuuksista.
Tässä linkki myös Vanhempainnetin sivulle, jossa on listattu auttavia tahoja: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/mista_apua/ .
Vanhempainnetin keskustelupalstalla on Uusia ystäviä -palsta, josta voisit mahdollisesti löytää muita yksinäisiä tai seuraa kaipaavia äitejä omalta paikkakunnaltasi: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/keskustelut/uusia-ystavia/ . Palsta on tauolla nyt kesäajan, mutta kannattaa tutustua siihen ja siellä oleviin kirjoituksiin sekä kirjoittaa myös oma viesti!
Kannustan sinua myös olemaan yhteydessä Vanhempainpuhelimeen tai Vanhempainnetin kirjepalveluun elokuussa, kun palvelut ovat jälleen auki. Molemmat perustuvat vertaistukeen ja puhelin 0800 922 77 on maksuton.
Paljon voimia sinulle! Olet varmasti ihana äiti lapsellesi ja toivon, että saisit jo pian jonkunlaista tukea tai apua, jotta saisit myös omaa aikaa. Muistakaa lapsesi kanssa nauttia arjen pienistä iloisista hetkistä, joita varmasti uhmankin keskellä riittää. Älä myöskään ole liian ankara itsellesi, kukaan ei ole täydellinen. Muista, että avun pyytäminen ajoissa on kullanarvoista eikä sinun tarvitse pärjätä yksin!
Jumalauta, vähän ku vääntää asiaa, ni paljo löytyy asioita mitä itekki miettiny/menny läpi. Hyvä biisi muute :D
Aika paha ku sulla on toi lapsi eikä ketään vahtimaan, hankala lähtee mihinkää ettimään ystäviä/kavereita nelivuotiaan kans :| En osaa muuta sanoo ku koittaa internettiä, toimii 100% ^^
Kyl se siitä, ei siihe kauaa mee ku taas elämä hymyilee, trust me :)