Ympärillä elää ihmisiä, jotka ei voi hyvin, mitä teen?
Mun tosi hyvä kaveri oli vielä viime keväänä se perus positiivinen ja kaikessa täysillä mukana oleva ihminen, mut nyt kesän aikana se jotenki ahdistu, ja nyt se saattaa olla puolet päivästä ihan maassa ja kotona se on ihan maassa jos sillä ei oo siellä kaveria kylässä. Se on aina kertonu mulle mitä sille kuuluu, ja oon aina kiinnittäny huomiota sen isän väkivaltaisuuteen ja siihen kuinka sen äiti ei reagoi mitenkään. Sen isä ei kyllä teekkään mitään väkivaltaista kun äiti on kotona. Niitten kodissa on myös ollut sukupuolirasismia varsinkin isän suunnalta, esimerkkinä pikkuveli saa ajaa päältäajettavaa ruohonleikkuria, mutta kaveri ei saa koska hän on tyttö. Joka ilta tää mun kaveri sanoo kuinka sen pää on täynnä kaikkia ajatuksia mitkä se vaan haluais pois sieltä. Mua huolestuttaa tän kaverin jaksaminen, kun se ei oikeen saa nukuttua. On se asiasta puhunu, mutta ei aikuisille ja se ei haluais sossuja sotkemaan asioita kun sillä on sellanen kuva et suomessa sossut ei puutu asioihin ja jos ne puuttuu ne puuttuu väärään asiaan. Miten mä saisin tän kaverin jaksamaan?
Mua huolestuttaa myös mun oma jaksaminen. Mun siskolle kävi pikkunen insidentti tossa melkeen kaks vuptta sitten, ja se jaksaa edelleen vedota siihen. joo se tarvii siihen edelleen terapiaa ja se oli oikeesti paha juttu, mut mulle tulee pasta fiilis siitä et joka kerta kun se vetää herneen nenään siitä että valitan jostain oman elämäni kommelluksesta se muistuttaa mua siitä et sille on tapahtunu paljon pahempaa. Mä oon siis 15 ja sisko on 13. Se myös väittää että oon väkivaltainen vaikken oikeesti sinänsä oo, kun en oo käyny siihen käsiks tai mitään. Kerran aiheutin sille arvenkin, mut se tapahtu joskus 4 vuotta sitten ja se oli vahinko ja se edelleen vetoaa siihen todistaakseen et mä oon väkivaltanen. Mua myös häiritsee se et kiroilen aika paljon, nytki tätä kirjottaessa oon yrittäny tunkee vaikka kuinka moneen kohtaan kirosanoja vaan tehostaakseni itteäni. Mut mun vanhemmat ei tykkää siitä että käytän v-sanaa aika usein ja tulee usein suutuspäissään huudettua että kaikki on v..n idiootteja. En itekää tykkää siitä mut suutuspäissäni en osaa estää itteeni. En myöskään osaa sillon pitää suutani kii. Mä yritän tsemppaa itteeni et se on ihan normaalia, mutta kun kaikilla muilla tuntuu kaatuvan joka päivä kilo lämmintä hevosenlantaa niskaan, niin ei itsekään oo kauheen helppoa. Tää mun sisko on myös kertonu omalle terapeutilleen näistä mun jutuista ja se on sitä mieltä että mun kannattais päästä juttelemaan jollekkin, mut mua ärsyttää et mun sisko on puhunu näistä asioista koska sen kertomukset ruukaa värittyä aika vahvasti sen omilla mielipiteillä. Kiitos jos joku vastaa :)
juu on aik hankalaa mennä puuttuu kaverin perhe elämään..tos tilantees en itekkää tietäis et mitä tekisin..mut sä voit piristää sitä sun kaverii vaik kysymäl siltä joka päivä et miten sul menee ja halaamalla sitä usein kun uskon et sen kotona sitä ei paljoo tapahu..ja sulleekkin: think positive kaikesta! mä ainaki ku muo masentaa (jota tapahtuu melkeen joka päivä) ja kaikki tuntuu turhalta touhulta niin mä ajattelen et jos se masentava asia ois vielä vähän huonommin ja sit kun palaan takas siihen oikeeseen tilanteeseen niin se ei oo enään niin paha ku on verrannu sitä johonkin vielä huonompaan tilanteeseen..:) emmä osaa oikeen enempää suo auttaa..:( mut yritä vaa vakuutta kaverilles et ei se sossu juttu oo vältist niin huono juttu jos se kerran voi auttaa sen perhettä..voimi sinulle ja jaksamista myös muille! ja lähennä suhdetta sun pikkusiskon kans ettei se ajattele suo enää väkivaltasena ja sillee vaik viettämäl enemmän aikaa sen kanssa enemmän esim.shoppaillen ja tälläst mukavaa tehden..ja toivottavasti pääset kans siitä kiroilusta eroon! ;)
En varmasti oo ainut joka samaistuu tähän tekstiin vähän liikaakin… mun tosi pitkäaikainen paras kaverini on muuttunut tosi lyhyen ajan sisällä tosi paljon, ja alan koko ajan olla vaan enemmän huolissani siitä. aluks jattelin että se on vaan joku vaihe ja menee kyllä ohi, mut nyt en oo enää yhtään niin varma. Tuntuu että se paskoo omaa elämäänsä koko ajan vaan enemmän (juo, polttaa, ei jaksa panostaa kouluun) ja tiedostaa sen kyllä itekkin mutta ei halua/jaksa/osaa tehä asialle mitään. En haluu ruveta selittämään yksityiskohtasesti mitä tarkalleen on tapahtunut, mutta tän kaerin elämässä on ollu lähiaikoina vähän vastoinkäymisiä ja hyvin draamantajuisena se on kehittäny itelleen ihan mukavan ahdistus/masennuskierteen. En yhtään tiedä mitä mun pitäis tehdä. Aluks musta tuntu (ja tuntuu ehkä vieläkin) et toi on vaan draamaqueeneilyä mutta en mä voi jättää tätä huomiottakaan… Tää kaveri käy jo juttelemassa yhen aikuisen kanssa, mutta musta tuntuu et en tee tarpeeks. Luultavasti vois auttaa jos kannustaisin kaveria vähän parempaan suuntaan (lopettamaan polttamisen ja rupeemaan ajattelemaan vähän omilla aivoillaan) mut se suuttuu kaikille ketkä yrittää puuttua sen asioihin, ja koska noi sen kuviot on nykyään ainut vähänkään yhteinen asia mitä meillä on niin meen sitten mukaan sen idiotismiin. Ja kyllä, häpeen itteeni mutta en vaan keksi mitään muutakaan millä saisin pidettyä meidän välit kunnossa.
Mulla itelläni on menny tosi hyvin viimeset puol vuotta, mutta pelkään että kehitän itelleni taas jonkun masennuksen. Oon sisimmältäni tosi herkkä ihminen, ja luulen että mun toissa/viimevuotinen ahdistuskierre johtu osin just siitä, että koin jollain tavalla syyllisyyttä yhen toisen kaverin ongelmiin. Nyt pelkään vaan, että lietson itteni taas johonkin masennukseen. Mun sosiaaliset suhteet alkaa menemään aika lailla perseelleen, ja mulla on yhä enemmän ahmimiskohtauksia[osa tekstistä poistettu] ja vihaan itteeni. Haluisin vaan lopettaa tän heti alkuunsa enkä joutuu kokemaan uudestaan sitä toissavuotista helvettiä. Haluisin tehä sekä mun että kaverin ongelmien eteen jotain, mutta en tiedä mitä. En oo ikinä puhunu tästä kellekään (paitsi tolle kyseiselle kaverille, mut meijän viestit on niin ylidramaattista shaibaa et en tiedä saako kumpikaan niistä mitään irti.)
Mut joo. En tiedä miten tän viestin oli tarkotus auttaa, mutta oli pakko vastata kun samastuin tähän jotenkin niin paljon (myös toi kiroilujuttu…) Toivottavasti sulla menee vielä paremmin & jaksele :)
En varmasti oo ainut joka samaistuu tähän tekstiin vähän liikaakin… mun tosi pitkäaikainen paras kaverini on muuttunut tosi lyhyen ajan sisällä tosi paljon, ja alan koko ajan olla vaan enemmän huolissani siitä. aluks jattelin että se on vaan joku vaihe ja menee kyllä ohi, mut nyt en oo enää yhtään niin varma. Tuntuu että se paskoo omaa elämäänsä koko ajan vaan enemmän (juo, polttaa, ei jaksa panostaa kouluun) ja tiedostaa sen kyllä itekkin mutta ei halua/jaksa/osaa tehä asialle mitään. En haluu ruveta selittämään yksityiskohtasesti mitä tarkalleen on tapahtunut, mutta tän kaerin elämässä on ollu lähiaikoina vähän vastoinkäymisiä ja hyvin draamantajuisena se on kehittäny itelleen ihan mukavan ahdistus/masennuskierteen. En yhtään tiedä mitä mun pitäis tehdä. Aluks musta tuntu (ja tuntuu ehkä vieläkin) et toi on vaan draamaqueeneilyä mutta en mä voi jättää tätä huomiottakaan… Tää kaveri käy jo juttelemassa yhen aikuisen kanssa, mutta musta tuntuu et en tee tarpeeks. Luultavasti vois auttaa jos kannustaisin kaveria vähän parempaan suuntaan (lopettamaan polttamisen ja rupeemaan ajattelemaan vähän omilla aivoillaan) mut se suuttuu kaikille ketkä yrittää puuttua sen asioihin, ja koska noi sen kuviot on nykyään ainut vähänkään yhteinen asia mitä meillä on niin meen sitten mukaan sen idiotismiin. Ja kyllä, häpeen itteeni mutta en vaan keksi mitään muutakaan millä saisin pidettyä meidän välit kunnossa.
Mulla itelläni on menny tosi hyvin viimeset puol vuotta, mutta pelkään että kehitän itelleni taas jonkun masennuksen. Oon sisimmältäni tosi herkkä ihminen, ja luulen että mun toissa/viimevuotinen ahdistuskierre johtu osin just siitä, että koin jollain tavalla syyllisyyttä yhen toisen kaverin ongelmiin. Nyt pelkään vaan, että lietson itteni taas johonkin masennukseen. Mun sosiaaliset suhteet alkaa menemään aika lailla perseelleen, ja mulla on yhä enemmän ahmimiskohtauksia[osa tekstistä poistettu] ja vihaan itteeni. Haluisin vaan lopettaa tän heti alkuunsa enkä joutuu kokemaan uudestaan sitä toissavuotista helvettiä. Haluisin tehä sekä mun että kaverin ongelmien eteen jotain, mutta en tiedä mitä. En oo ikinä puhunu tästä kellekään (paitsi tolle kyseiselle kaverille, mut meijän viestit on niin ylidramaattista shaibaa et en tiedä saako kumpikaan niistä mitään irti.)
Mut joo. En tiedä miten tän viestin oli tarkotus auttaa, mutta oli pakko vastata kun samastuin tähän jotenkin niin paljon (myös toi kiroilujuttu…) Toivottavasti sulla menee vielä paremmin & jaksele :)
Hei.
Ongelmasi ei ole helppo, mutta ilmottaisin sossuille tai poliisille. Usko pois, mutta väkivalta (henkinen tai fyysinen) aiheuttaa pahoja jälkiä ja aina pitäis ilmottaa siitä virkavallalle! Itseasiassa taidat olla lain edessä velvollinenkin nykyään. Ystäväsi voi pelätä etteivät sossut auta tai hän voi olla niin tottunut, että pelkää muutosta, mutta sinun pitäisi silti se tehdä, sillä eivät asiat muuten muutu! Ystäväsi voi parantumattomasti vaurioittua ja etkä sinäkään jaksa ikuisesti. Siskosi saattaa olla oikeassa, mutta todennäköisesti hän vain manipuloi. Kerro siitä vanhemmillesi ja hakeutuisin sinuna myöskin mielenterveyden hoitoon, sillä tuollaisten tunteiden kantaminen ja toisten elämistä vastuuden kokeminen on raskasta!! Kuulostat hieman aggressiiviselta ja turhautuneelta. Hakeudu oikeasti psykiatriselle sairaanhoitajalle tai psykologille ja kerro tilanteestasi. He voivat sinua auttaa. Tekstistäsi päätellen tarvitset apua, sillä aggressiivisuus ja turhautuminen näyttää tursuvan teksistäsi ja osittain se on teini-ikää mutta osittain ei. Pidä huolta myös itsestäsi.