Iloinen yhdessä, murtunut yksin
”Sä oot aina niin iloinen ja kiva kaikille, urheilullinen ja normaali.” Sanoi kaikki aina koulussa. Valitettavasti asia ei ihan näin mennytkään.
Olin aina sellainen, joka koitti selvittää asiat omassa päässä, näyttämättä muille pahaa oloa. En ikinä kotonakaan puhunut mun asioista, ajattelin, ettei niitä kiinnosta.
Loppujen lopuksi, en jaksanutkaan enää yksin. Aloin puhua mun parhaalle kaverille, mutta kun en kelvannutkaan enää hänelle (hän veti välit kanssani) en oikeasti enää jaksanut.
En jaksanut enää välittää, joten viiltelin. En tiennyt miksi, viiltelin vain. Halusin lopettaa, mutten pystynyt, ahdistus vei voiton.
Koulussa pidin kaiken taas sisällä, en sitä muille näyttänyt.
Lopulta, kun ahdistus ja suru meinasi viedä voimat lopullisesti, sain uuden parhaan ystävän, joka oikeasti välitti. Hän oli myös aiemmin viillellyt ja osasi auttaa minua. Olen todella kiitollinen hänelle.
Myöhemmin, kun muut ystäväni saivat tietää, ettei minulla ole ollut läheskään kaikki hyvin, he olivat todella yllättyneitä, koska luulivat, että olin se luokan mukava, iloinen, normaali tyttö.
Joten muista, ettei ahdistus ja suru näy aina ihmisestä päällepäin, joten kysy ystäviltäsi onko kaikki hyvin ja näytä, että oikeasti välität. Voit pelastaa jonkun elämän, koska kaikki tarvitsevat sen ihmisen, joka aidosti ja oikeasti välittää.
🖤
Minävain
Kommentit
Ihana kirjoitus