Ulkonäköpaineet - Osa 2
Sain hammasraudat muutama päivä ennen synttäreitäni. Se tavallaan oli kuin synttärilahja tarkoitettu minulle. Minua ei hirveemmin nolostuttanut se, että minulla viihdoinkin oli raudat. Olin tosi innoissani kaikista muutoksista, joita hymyni kävi läpi.
Odotin innolla saavani hammasraudat pois joku päivä. Siitä päivästä tuli kuitenkin todellisuutta, kun noin 1v ja 9kk jälkeen minulta otettiin raudat pois. Sitä edellisenä päivänä olin tosi jännittynyt asiasta, sillä minulle ei voitu varman päällä sanoa, saanko silloin raudat pois vai en. Se kuitenkin tapahtui.
En muista ennen olevani noin innoissani jostakin asiasta kuin silloin. Kiljuin jotain 30 minuuttia, ennen kuin lähdin kouluun. Eka ystävä kenet näin koululla sanoi, että hän huomasi jotain uutta minussa, mutta ei huomannut ekaksi, mikä asia minussa oli muuttunut.
Tässä tapauksessa hymyni ei ollut ainoa asia, mikä kävi läpi mullistavaa muutosta. Sen myötä pystyin helpommin nauramaan, puhumaan, laulamaan ja vain olla. Minun ei tarvinnut miettiä hymyn peittämistä, mikä teki mm. hymyilystä vaikeampaa.
Muutama asia, joita halusin muuttaa on se tapa, millä puhuin itselleni ennen tätä muutosta. Sain itseni uskomaan, että hymyni olisi ollut rumempi kuin muiden hymyt ja että hammaslääkäri olisi järkyttynyt ja ollut hämmästynyt nähdessään hampaitani. Toivon, että olisin ollut armollisempi itseäni kohtaan. Olisin myös toivonut hakevani apua aikaisemmin.
Tärkein asia tässä on kuitenkin se, että uskalsin kuitenkin mennä hammaslääkärille joka kerta, vaikka en olisikaan ollut niin itsevarma, sillä halusin sitä niin paljon. Jos tavoittelet jotain tavoittetta muista, että se vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, sinnittelyä ja armollisuutta itseään kohti <3
-Lili
Kuuntele Nuortennetin podcast
Millaisia paineita some tai muut mediasisällöt luovat nuorille? Miksi ulkonäköpaineita tulee? Miten paineista voisi puhua avoimesti ja niin, että ne eivät hallitse elämää? Jaksossa vieraana ovat kaksi nuorta ja Nuortennetin työntekijä sosiaalipsykologi Eve-Linda Lassila.