Millaista on olla Nuortennetin toimittaja?
Mä olen toiminut nyt lähes kaksi vuotta Nuortennetin vapaaehtoisena toimittajana. Tuntuu hassulta, sillä muistan vieläkin sen päivän kun sain tietää pääseväni toimittajaksi. Aika on kulunut todella nopeaa tahtia.
Toimittajan työssä kivointa on se, että saat itse päättää mitä teet ja miten paljon. Voit kirjoittaa nettisivuille tekstejä, luoda somepostauksia tai yli 18-vuotiaana voit toimia verkkovapaaehtoisena ja vastailla keskustelupalstalle. Mulle mieluisimmat jutut on nettisivuille kirjoittaminen ja somepostausten tekeminen. Opiskelujen yhteydessä ei aina ehtinyt tekemään niin paljon juttuja, mutta Nuortennetin työntekijät ymmärsivät sen kyllä tosi hyvin.
Mä oon luonut välillä aika synkkiäkin tekstejä, mutta niiden tarkoituksena on toimia vertaistukena muille nuorille. Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista ja olisin itse ollut tosi onnellinen aikoinaan, jos joku olisi mulle kertonut sen, että en ole yksin kyseisen asian kanssa.
Meitä toimittajia on eri ikäisiä, minkä myötä postauksissa ja teksteissä näkyy jokaisen oma kädenjälki. Kaikkia kannustetaan ja autetaan parhaan mukaan aina jos tarvitsee. Tietysti taustalla toimii myös Nuortennetin työntekijät, jotka auttavat meitä toimittajia.
Voin sanoa, että ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa tehdä Nuortennettiä. Jokainen tekee just sen näköisiä juttuja, jotka tuntuu itselle hyvältä!
Jos mietit, että olisko Nuortennetin toimittajan homma just sun juttu, niin haku on käynnissä nettisivuilla. Tuu ihmeessä kokeilemaan millaista tää on!
Mai
Nuortennetin toimittaja