Oon transu.Kukaan ei tiedä tästä, ja mua pelottaa jos joku saa selville. Haluaisin leikata hiukset lyhyiksi, mutta en uskalla, koska pelottaa että mua aletaan kiusaamaan. Oon miettiny tätä jo joulusta asti. En oo edes täysin varma oonko transu. Pienenä musta välillä tuntu että oon poika ja mulla oli lyhyet hiukset, mutta kun koulut alko muutuin taas tytöksi. Mutta nyt seiskan talvena oon taas ruvennu tuntemaan itteni pojaksi. Jos kertoisin kavereille että oon transu nii mitä ne sitte ajattelis. Pelkään että menettäisin ne, koska monilla on kässitys että kaikki transut on homoja tai lesboja. Onko täällä muita transuja ja jos on niin miten ihmiset on reagoinu kun ne on kuullu siitä?
Hei, olit siis sukupuoleltasi tyttö, niinhän?
No, jos minä saisin sanoa, sinulla ei ole mitään huolehdittavaa. Transu (tarkemmin sanottuna transsukupuolinen) on ihminen joka näyttää joltain sukupuolelta mutta on muuta. Ymmärrän tietenkin sinun ilmaisutapasi tilanteellesi.
Aloitetaan näistä poikamaisista ajatuksista. Tämä saattaa olla normaalia, se on uskoakseni osa murrosikää. Et ole transu, jos ajattelet kuin pojat tai omistat heidän ajatusmaailmansa. Tiedän tämän, koska omistan saman ajattelutavan. Olen poika sisältä enkä huolehdi siitä asiasta paljoakaan. Se on osa luonnettani. En ajattele itseäni transuna, niin en usko että sinäkään olet. Yleisesti ottaen tällaisia henkilöitä on paljon. Heitä kutsutaan yksinkartaisesti poikamaisiksi tytöiksi. Englannissa tälle on oma sanansa, ”tomboy”. Omistan paljon tällaisia ystäviä.
Ei ole paha asia olla oma itsensä, ole mikä olet! <3
Sitten tämä ystäville kertominen! :)
Noh, jos he ovat oikein ymmärtäväisiä ystäviä, he varmasti ymmärtäisivät tilanteesi eivätkä kiusaisi. Mutta jos omistat vähän enemmän tällaisia… Hmm. Mitenkäs sanoisin: vähän enemmän "ei-niin-ymmärtäväisiä" ystäviä, niin kerro asiasi vain sillä, että omistat poikamaisia ajatuksia (olet poikamainen). Transu ei ole välttämättä hyvä termi. :)
Mutta jos rohkeus ei riitä, se on ihan ok! Kerää sitä vähitellen, ja jos rohkeutta riittää, anna pieniä vinkkejä, ehkäpä.
Mutta huomaa myös, että suoraan, rohkeasti kertominen on kaikista helpottavimmalta tuntuva vaihtoehto loppujen lopuksi. Jos ystäväsi alkavat kiusaamaan sinua tästä, niin kerro ihmeessä aikuiselle. Eivät hyvät ystävät kiusaa, eikös? :)
Ja nyt vielä se, että transu (tai poikamainen tyyppi, miten vaan) ei TODELLAKAAN ole homo tai lesbo. Paitsi jos se haluaa olla. Sehän on vain omana itsenä olemista! Jokainen ei voi olla täysin tyttö. Ehkä jotkut, mutta ei se välttämättä kaikille ole paras vaihtoehto. Ja muista, kunhan pysyt vahvana ja osaat rohkeasti olla oma itsesi, niin kukaan ei edes uskalla kiusata!
Nyt voisi olla aika omalle tarinalleni. Tämä saattaisi auttaa sinua, ehkä ei.
Pienenä, olin lapsi ja olin aika villi. Minussa riitti energiaa vaikka mihin ja olin hieman määräilevä kaikille kavereilleni jotka olivat tyttöjä. Noh, viisivuotiaana tapasin ensimmäisen poikapuolisen ystäväni. Hänen nimensä oli Eetu. Hänen kanssaan leikit olivat parhaimpia ja olin oma itseni hänen seurassaan. Pidin poikien leluista paljon ja katsoin hieman prätkähiiriä, kunnes tylsistyin siihen. Me leikimme aina yhdessä. Sitten kun koulu alkoi, tapasin uusia kavereita, jotka olivat poikia, taaskin. Esittelin heidät Eetulle ja aloimme yhä poikamaisimmiksi. Energiajuomia ja "naisissa käymistä". Minä tietenkin katsoin sivusta, koska en minä tyttöjä iskeä halunnut. Eetu alkoi määräilemaan ja härnäämään minua yhä enemmän. Yritin olla välittämättä ja estin häntä pienellä tönäisyllä tai hellällä iskulla jonnekkin. Ajan mittaan Eetulla oli kaikki mun kaverit (jotka taaskin oli poikia) ja he sitten porukalla viime kesänä hääti ulos porukoista. Jäin yksin. Luokkani tytöt olivat ylityttömäisiä minulle, mutta minulla oli ystäviä… Jotka olivat tyttöjä. Kaipasin sitä toimintaa ja huolesta irti pääsyä. Mutta ei, en enää millään päässyt takaisin. Masennuin seiskan alussa. Kaverini huolestuivat, ja auttoivat minut siitä yli. Tai oikeastaan, minähän sitä apua pyysin. Sen aikana tutustuin yhä paremmin yhteen ystävääni nimeltä Sara. (kaikki nimet muutettu!) Hän oli myös oikein poikamainen. Hän auttoi minua, mutta hyvin erikoisella tavalla. Hän erosi muista rauhallisen asenteensa takia. Hän saattoi suututta jonkun ja antaa sen vain olla. Miten hän auttoi minua oli se, että hän ei vetänytkään hirveää tunneryöppyä päälle, vain auttoi rauhallisesti. Hämmennyin, ja päätin päästä siitä itse yli ja sanoa asiat mitkä ärsyttivät jossakin hänelle ja yleisesti pyytää apua ja avautua asioista. Hän aina kuunteli eikä ärsyyntynyt tai mitään. Pääsin yli masennuksesta ja meistä tuli maailman parhaat ystävykset! Hän on oikein poikamainen, kuten minä. Suurimman osan ajasta nykyään, me vain painimme tai puhumme kaikista tyhmistä asioista ja nauramme niille. Minä olen yleensä se naurattaja mutta kumpikin tekee kyllä osansa! Emme mitenkään pidä toisiamme tyhminä tai mitään. Emmme ole riidelleet paljoa, sillä Sara on sellainen persoona, joka ei oikein välitä asioista, paitsi jos ne ärsyttävät häntä kauan. Olen oppinut hänen luonteesta jotain, ja ehkäpä hänkin on minun luonteesta. Ei sitä ikinä voi tietää!
Sitten ihmisten reaktio minun poikamaisuuteni? Hmm… Olen aina ollut sellainen, joten he ovat tottuneet siihen. Mutta jos voisin kuvitella itseni sinun tilanteessa, olisin ollut yhtä huolestunut. Ja jos olisin kertonut, niin enpä usko että he tappaisivat minua siitä. Ehkä aluksi voisivat ihmetellä, mutta tottuisivat siihen ajallaan.
Toivon että tämä auttoi sinua! Jos sinulla on kysyttävää, niin kysy vielä pois! Mutta sanon vielä kerran tähän loppuun, mielestäni et ole transu. Sinä olet sinä. :)
Hei, olit siis sukupuoleltasi tyttö, niinhän?
No, jos minä saisin sanoa, sinulla ei ole mitään huolehdittavaa. Transu (tarkemmin sanottuna transsukupuolinen) on ihminen joka näyttää joltain sukupuolelta mutta on muuta. Ymmärrän tietenkin sinun ilmaisutapasi tilanteellesi.
Aloitetaan näistä poikamaisista ajatuksista. Tämä saattaa olla normaalia, se on uskoakseni osa murrosikää. Et ole transu, jos ajattelet kuin pojat tai omistat heidän ajatusmaailmansa. Tiedän tämän, koska omistan saman ajattelutavan. Olen poika sisältä enkä huolehdi siitä asiasta paljoakaan. Se on osa luonnettani. En ajattele itseäni transuna, niin en usko että sinäkään olet. Yleisesti ottaen tällaisia henkilöitä on paljon. Heitä kutsutaan yksinkartaisesti poikamaisiksi tytöiksi. Englannissa tälle on oma sanansa, ”tomboy”. Omistan paljon tällaisia ystäviä.
Ei ole paha asia olla oma itsensä, ole mikä olet! <3
Sitten tämä ystäville kertominen! :)
Noh, jos he ovat oikein ymmärtäväisiä ystäviä, he varmasti ymmärtäisivät tilanteesi eivätkä kiusaisi. Mutta jos omistat vähän enemmän tällaisia… Hmm. Mitenkäs sanoisin: vähän enemmän "ei-niin-ymmärtäväisiä" ystäviä, niin kerro asiasi vain sillä, että omistat poikamaisia ajatuksia (olet poikamainen). Transu ei ole välttämättä hyvä termi. :)
Mutta jos rohkeus ei riitä, se on ihan ok! Kerää sitä vähitellen, ja jos rohkeutta riittää, anna pieniä vinkkejä, ehkäpä.
Mutta huomaa myös, että suoraan, rohkeasti kertominen on kaikista helpottavimmalta tuntuva vaihtoehto loppujen lopuksi. Jos ystäväsi alkavat kiusaamaan sinua tästä, niin kerro ihmeessä aikuiselle. Eivät hyvät ystävät kiusaa, eikös? :)
Ja nyt vielä se, että transu (tai poikamainen tyyppi, miten vaan) ei TODELLAKAAN ole homo tai lesbo. Paitsi jos se haluaa olla. Sehän on vain omana itsenä olemista! Jokainen ei voi olla täysin tyttö. Ehkä jotkut, mutta ei se välttämättä kaikille ole paras vaihtoehto. Ja muista, kunhan pysyt vahvana ja osaat rohkeasti olla oma itsesi, niin kukaan ei edes uskalla kiusata!
Nyt voisi olla aika omalle tarinalleni. Tämä saattaisi auttaa sinua, ehkä ei.
Pienenä, olin lapsi ja olin aika villi. Minussa riitti energiaa vaikka mihin ja olin hieman määräilevä kaikille kavereilleni jotka olivat tyttöjä. Noh, viisivuotiaana tapasin ensimmäisen poikapuolisen ystäväni. Hänen nimensä oli Eetu. Hänen kanssaan leikit olivat parhaimpia ja olin oma itseni hänen seurassaan. Pidin poikien leluista paljon ja katsoin hieman prätkähiiriä, kunnes tylsistyin siihen. Me leikimme aina yhdessä. Sitten kun koulu alkoi, tapasin uusia kavereita, jotka olivat poikia, taaskin. Esittelin heidät Eetulle ja aloimme yhä poikamaisimmiksi. Energiajuomia ja "naisissa käymistä". Minä tietenkin katsoin sivusta, koska en minä tyttöjä iskeä halunnut. Eetu alkoi määräilemaan ja härnäämään minua yhä enemmän. Yritin olla välittämättä ja estin häntä pienellä tönäisyllä tai hellällä iskulla jonnekkin. Ajan mittaan Eetulla oli kaikki mun kaverit (jotka taaskin oli poikia) ja he sitten porukalla viime kesänä hääti ulos porukoista. Jäin yksin. Luokkani tytöt olivat ylityttömäisiä minulle, mutta minulla oli ystäviä… Jotka olivat tyttöjä. Kaipasin sitä toimintaa ja huolesta irti pääsyä. Mutta ei, en enää millään päässyt takaisin. Masennuin seiskan alussa. Kaverini huolestuivat, ja auttoivat minut siitä yli. Tai oikeastaan, minähän sitä apua pyysin. Sen aikana tutustuin yhä paremmin yhteen ystävääni nimeltä Sara. (kaikki nimet muutettu!) Hän oli myös oikein poikamainen. Hän auttoi minua, mutta hyvin erikoisella tavalla. Hän erosi muista rauhallisen asenteensa takia. Hän saattoi suututta jonkun ja antaa sen vain olla. Miten hän auttoi minua oli se, että hän ei vetänytkään hirveää tunneryöppyä päälle, vain auttoi rauhallisesti. Hämmennyin, ja päätin päästä siitä itse yli ja sanoa asiat mitkä ärsyttivät jossakin hänelle ja yleisesti pyytää apua ja avautua asioista. Hän aina kuunteli eikä ärsyyntynyt tai mitään. Pääsin yli masennuksesta ja meistä tuli maailman parhaat ystävykset! Hän on oikein poikamainen, kuten minä. Suurimman osan ajasta nykyään, me vain painimme tai puhumme kaikista tyhmistä asioista ja nauramme niille. Minä olen yleensä se naurattaja mutta kumpikin tekee kyllä osansa! Emme mitenkään pidä toisiamme tyhminä tai mitään. Emmme ole riidelleet paljoa, sillä Sara on sellainen persoona, joka ei oikein välitä asioista, paitsi jos ne ärsyttävät häntä kauan. Olen oppinut hänen luonteesta jotain, ja ehkäpä hänkin on minun luonteesta. Ei sitä ikinä voi tietää!
Sitten ihmisten reaktio minun poikamaisuuteni? Hmm… Olen aina ollut sellainen, joten he ovat tottuneet siihen. Mutta jos voisin kuvitella itseni sinun tilanteessa, olisin ollut yhtä huolestunut. Ja jos olisin kertonut, niin enpä usko että he tappaisivat minua siitä. Ehkä aluksi voisivat ihmetellä, mutta tottuisivat siihen ajallaan.
Toivon että tämä auttoi sinua! Jos sinulla on kysyttävää, niin kysy vielä pois! Mutta sanon vielä kerran tähän loppuun, mielestäni et ole transu. Sinä olet sinä. :)