Siirry sisältöön
Vitun luuseri.

Jaa. En nyt silleen tiiä et mitä sanon.
Mua ahistaa ihan hirveenä aina. Oon aatellu et ehkä pitäis hakee jotain psykiatrin apuu tähän, mut katoppas vaa ku ahistaa liikaa kysyä mitään apua.
Oon 18, ja oon amikses atm. En oo saanu koko kolmen vuoden aikana yhtään kaveria ku en pysty puhumaan kellekkään ahistuksen takia.
Pääsen aikasemmin syömään, ja teen esim kotitalouden asiat kahdestaan ohjaajan kanssa ettei tarvii olla samas tilassa ku muut opiskelijat.

Kyllähän tää elämä ois paljon helpompaa jos en olis kokoajan näi ahdistunu.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!

Kiitos viestistäsi ja tosi hienoa, että päätit rohkeasti kirjoittaa tänne Nuortennettiin!

Ikävä kuulla, että kärsit kovasta ahdistuksesta. Hienoa, että koululla on pystytty tekemään järjestelyjä, jotta sinun olisi helpompi olla, mutta on kuitenkin ikävää, ettet ole saanut kavereita. Ahdistus voikin olla tosi lamaannuttavaa ja vaikeuttaa arkea.

Ahdistukseen on saatavilla apua ja olikin hienoa kuulla, että se on ollut mielessäsi. Ymmärrän kuitenkin, että avun pyytäminen on vaikeaa, erityisesti silloin, jos on itse kovin ahdistunut. On tärkeää saada apua, mutta avun hakeminen on helpommin sanottu kuin tehty. Tämä, että olet kirjoittanut tänne ja osannut kertoa ahdistuksestasi, on itseasiassa jo askel kohti avun hakemista. Entä, jos miettisi, mikä voisi olla tästä seuraava sopiva askel?

Mielestäni olet osannut hyvin kuvata asiaasi tässä viestissäsi ja mietin, että miltä sinusta tuntuisi lähestyä jotakin koulusi oppilashuollon työntekijää esimerkiksi viestin välityksellä ja kertoa, että haluaisit varata ajan? Koulun oppilashuollosta terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi ovat sellaisia, jotka osaavat tukea nuoria monenlaisissa haasteissa, myös ahdistuksen kanssa. Omia ajatuksiaan voi esimerkiksi kirjoittaa valmiiksi ylös ja näyttää työntekijälle, jos puhuminen on vaikeaa. Jo sen kertominen, että kokee avun hakemisen vaikeana, voi jo ihan itsessään riittää, eikä tarvitse sanoa muuta. Mitä ajattelet näistä ehdotuksistani?

Entä, onko sinulla itselläsi sellaista läheistä, luotettavaa aikuista, kenelle pystyisit edes jotenkin puhumaan? Joskus se voi myös auttaa avun hakemisessa, jos siinä on joku läheinen ihminen tukena.

Voit kokeilla hyödyntää halutessasi tätä Nuortennetin ”Huoli puheeksi” -lomaketta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/huoli-puheeksi-lomake/

Puhumista voi harjoitella myös turvallisesti meidän Lasten ja nuorten puhelimessa (116 111). Puhelut ovat nimettömiä, luottamuksellisia ja ilmaisia. Puhelun voi aina katkaista kesken, jos siltä tuntuu. Meillä on myös Lasten ja nuorten chat sekä nettikirjepalvelu, jos haluaa kirjoitella mieluummin. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Nuorten tukilinja päivystää samassa numerossa (116 111) joka arki-ilta klo 20-24. Voit myös varata soittoajan MLL:n työntekijälle soittamalla Tukilinjalle tai voit kysyä soittoaikoja nettikirjepalvelumme kautta. Lisätietoa löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/nuorten-tukilinja/

Toivon kovasti, että tulet tulevaisuudessa saamaan parasta mahdollista tukea itsellesi, etkä jää yksin. Olet tärkeä ja arvokas!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Ahdistaa, ahdistaa ja ahdistaa.

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top