moii
mulla ei oo lähiaikoina ollu energiaa mihinkään. Sängystä ylös nouseminen on tuskaa, kouluun meneminen on tuskaa. En jaksa enää tehä mitään. En oo tehny läksyi varmaan kertaakaan tänä vuonna. Tänään yritin, enkä kertakaikkiaan vaan osaa yhtään mitään niistä tehtävistä enkä pääse eteenpäin. Mun siis piti tehä tänään kaikki hommat missä oon jääny jälkeen. En tehny mitään. Suljin vaan mun läppärin ja menin sänkyyn itkemään.
Inhoon kouluu niin paljon ja mua pelottaa etten selvii lukiosta koska oon jo nyt niin jäljessä. Joudun joka päivä raahaamaan itteni sinne et voisin vaa ahistuu kaikista hommista mitä meille annetaan. Mun olis pitäny kirjottaa huomiseks joku kirjotustaidon vastaus. En ees alottanu.
Muutenki mua on ahistanu ihan sikana lähiaikoina. Tai no nyt se alkaa jo mennä siihen pisteeseen etten enää tunne mitään. En tiiä johtuuko se siitä että oon luovuttanu kaiken suhteen enkä siks ahistu, vai onks kyseessä jokin muu asia.
Tää seuraava on täysin totta enkä itekkään tajuu miten tää on mahollista.
Oon kirjaimellisesti maannu sängyssä viimeset kaks päivää. Oikeesti. Olin poissa koulussa koska en vaa enää jaksa. Mun kehoki on ihan tunnoton eikä se jaksa kannatella mua ku oon vaan maannu sängyssä viimeset 48 tuntia. Mun silmät on kuolleet ku oon ollu puhelimella 16 tuntii päivässä.
Mua vaan säälittää ja itseinho nousee ku huomaan ettei mulla oo ollenkaan itsehillintää ja miten oon päästäny itteni tälläseen tilanteeseen.
Mä en tunne itteäni ollenkaan..
jos joku kysyis että miten selittäisin itestäni parilla virkkeellä olisin vaa aivot tyhjänä. Varsinki jos pitää kehua itteään. En vaa löydä mitään kehuttavaa itsessäni. Joskus kysyin mun läheisiltä et mikä mussa on hyvää. Ne oikeesti yritti mutta ei saanu mitään muuta ku muminaa suistaan ulos. Sillon olin ihan rikki. Enkö oo mitään? Eikö mulla oo mitään annettavaa?
Mua myös ahistaa mun perheen ahistus. Mun isällä on joku tosi vakava ahistus josta se ei kauheesti puhu. Mut huomaan sen siitä. pienenä en huomannu yhtään mutta nyt ku mietin nii löydän semmosia muistoja jotka viittaa samaan. Ollaan juteltu vähän siitä asiasta mut isille ei tunnu löytyvän apua eikä se halua meitäkään vaivata sen murheilla. Se on kokoajan ahistunu. KOKOAJAN. musta tuntuu ettei se koskaan löydä todellista onnea ja sit mua alkaa itkettää.
Ihan kauheeta oli se kun yhen kerran juteltiin ja sitte isi sano jotenki tällee: ”Jos oikeasti haluaa jotain, tekee sen eteen kaiken mahdollisen”
Minä tyhmänä kommentoin siihen: ”eli sä et kauheesti vissii haluu olla meijän kanssa, koska lukittaudut aina sun huoneeseen”
Se katse minkä isi teki oli ihan kauhee. Se oli vaan hiljaa ja katto mua silmiin kärsivästi. Siitä huomasin että olin osunu oikeaan. Isi rakastaa meitä, mutta isi ei kuitenkaan rakasta meitä kauheen paljon, koska se olis mielummin yksin jossain. Jotenki tuntuu pahalta kuulla se omalta isältä. Ja kun isi joskus sanoo ettei sillä oo enää mitään tehtävää täällä. Että se on jo eläny se elämän. mun sydän oikeesti puukottu. Isillä ei oo mitään intohimoja eikä sitä kiinnosta mikään ja se vaan junnaa täällä päämäärättömästi.
Haluisin vaan että isi on onnellinen ja löytäis oikeesti jotain positiivista.
Mulla on myös jotain pieniä ja ei niin pieniä traumoja jotka välillä vaan tulee esiin ja saan jonku järkyttävän paniikkikohtauksen.. esim tänää.
Haluun jutella jolleki mut samaan aikaan en todellakaan haluu. Jos joutuisin juttelee jolleki ihmiselle, en pystyis olee ollenkaan oma itteni enkä kertois mitä oikeesti tunnen.
Hei,
Kiitos, kun kerroit tilanteestasi ja voinnistasi!
Oli surullista lukea, kuinka huonosti olet voinut. Kun mieli ei voi hyvin, niin silloin on ymmärrettävää, että energiaa ei ole, eikä jaksa ponnistaa ylös sängystäkään. Toivoisin kovasti, että itseinhon sijasta voisit kokea lempeyttä ja ymmärrystä itseäsi kohtaan – sinussa ei ole mitään vikaa, vaikka nyt tuntuukin siltä, että et meinaa jaksaa. Nyt voi tuntua myös vaikealta löytää mitään hyviä ja kehumisen arvoisia asioita itsestäsi, mutta voin vakuuttaa, että sinussa on aivan varmasti paljon hyvää. Vaikka en tunne sinua, niin olen saanut tästä tekstistä jo kuvan fiksusta nuoresta, joka osaa taitavasti ja selkeästi kirjoittaa tunteistaan ja ajatuksistaan.
Kirjoitit myös, kuinka olet kannatellut perheesi, erityisesti isäsi, ahdistusta. Lasten ei koskaan kuuluisi joutua kannattelemaan vanhempiensa pahaa oloa, mutta kun oma läheinen ihminen voi huonosti, niin se usein väistämättä vaikuttaa myös ympärillä oleviin. Isäsi voi tällä hetkellä huonosti ja kaipaa yksinoloa enemmän, mutta uskon, että sinä ja muu perhe olette hänelle tärkeitä ja rakkaita kaikesta huolimatta, vaikka hän ei nyt pysty sitä näyttämään. Toivon kovasti, että hän saisi apua itselleen, vaikka ei vielä olekaan sitä onnistunut löytämään. Isäsi ja koko perheenne ansaitsee saada tukea.
Kun voi huonosti, niin tie kohti parempaa ei aina ole helppo, mutta apua on mahdollista saada. Vaikka nyt olo olisikin toivoton, niin joskus koittaa se päivä, kun huomaa, että voi hyvin ja asiat ympärillä tuottavat iloa. Pohdit tekstissäsi, että haluaisit jutella jollekin, mutta samaan aikaan et halua. On todella luonnollista, että vaikeista asioista puhuminen voi aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Haluan kuitenkin muistuttaa, että sinä olet kaiken avun ja tuen arvoinen, eikä vaikeiden ajatusten kanssa pidä koskaan jäädä yksin.
Erityisesti vaikeista asioista puhuminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Kirjoititkin, että et pystyisi olemaan oma itsesi ja kertomaan, mitä oikeasti tunnet. Aikaisemmin mainitsinkin, että olet todella taitavasti kirjoittanut ajatuksistasi ja tunteistasi. Miltä sinusta tuntuisi, jos voisitkin puhumisen sijasta näyttää jollekin kirjoittamasi tekstin?
Haluan kovasti kannustaa sinua kertomaan jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle voinnistasi. Esimerkiksi kouluterveydenhoitaja, -kuraattori tai -psykologi ovat siellä nuoria varten ja heihin voi tukeutua monenlaisissa vaikeissa tilanteissa. Voit näyttää heille vaikka tämän kirjoittamasi tekstin, jos se tuntuu hyvältä, tai kirjoittaa uuden. Se ei haittaa, vaikka et heti uskaltaisikaan puhua. Tärkeintä olisi, että joku saisi tietää voinnistasi, eikä sinun tarvitsisi olla yksin. Sinulla on oikeus saada apua. <3
Jos haluat nimettömästi jutella luotettavan aikuisen kanssa, niin myös meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) voi soittaa. Voit vaihtoehtoisesti myös tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. Kaikki palvelumme ovat aina luottamuksellisia, nimettömiä ja ilmaisia. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Paljon voimia sinulle ja muista, että olet arvokas! <3
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Kiitos,
Alko itkettää kun luin sun vastausta. Jotenki lohduttavaa kun joku auttaa <3
Vaikka tää olo ei kestäis kauan oon silti onnellinen että voin hymyillä tän hetken 💕
Toivon sulle ihan samanlaista onnea.