Siirry sisältöön
DardKoor

Eihän sen chatin pitäisikään olla vuorokauden ympäri kestävä viihdytyspalvelu, voisihan se olla pari kertaa viikossa toimiva, tai joka päivä pari tuntia.

Vapaaehtoisuudessakin on ongelmia eikä kaikkiin ongelmiin voi vedota vapaaehtoisuudella..

Sartsu – Verkk@ri

Tähän vielä semmoinen, että meidän galtsu chattien kävijämäärä on laskenu ihan hirveesti siitä mitä se joskus oli, että on jo itellä käynyt sekin mielessä että kuinka kannattavaa chattien pitäminen sitten loppuenlopuksi on..

Ja tosiaan kun mietin, ei tule mieleen yhtäkään nettisivua mieleen missä voisi näistä aiheista chattailla ja saada nuorilta vertaistukea näiden meidän galtsu chattein ja galtsussa esim. netarin tai jonkun muun järjestämien keskustelujen lisäksi. Onhan netti pullollaan kaikenlaisia chatteja kyllä, mutta ei juuri sellaista mitä oletan että nyt kaivataan..

Että kyllä mekin kuulkaas semmonen voitais haluta, mut ehkä nyt täytyy vaan sanoa itselleenkin että ”kaikkea voi haluta, mutta aina ei voi kaikkea saada” tai ”ollaan tyytyväisiä siihen mitä saadaan ja nähdään asioiden positiiviset puolet.” Kyllä, kuulostaa naurettavan kliseiseltä, tiedän, mutta ymmärrätte kyllä pointin.

Hauskoja kesälomapäivä, nyt kun on taas luvattu että aurinkokin pistäytyis kurkkailemassa! ;)
-Sartsu

gfrg

Ei väkisin.

SANOKAA SUORAAN TULEEKO SITÄ VAI EI??

Sartsu – Verkk@ri

en ”sano suoraan tuleeko vai ei” koska en tiedä. jos mä saisin päättää ja mulle siitä ei tulisi vaivaa niin tottakai se tulis, mutta silti sanon että vähään aikaan ei ainakaan sellaista täällä näy. ehkä tulevaisuudessa, kun kehitämme taas nuortennettiä. nythän tää on ”vasta vähän aikaa sitten”, riippuu tietysti mihin vertaa, uudistunut ja muutoksia ei siis tule tältä seisomalta.

gooorroop

Ei käytännössä ei tule, kiitos vihdoin saimme vastauksen :D

nerd

ip bannilla eroon häìriköistä

Vastaa aiheeseen: Aihe:..

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top