Olen 15- vuotias tyttö, joka on loppuun palanut äitinsä juomiseen. Olen katsonut melkein koko elämäni, kun äitini ryyppää ystäviensä kanssa. Asun pääsääntöisesti isälläni, jonka luona asiat ovat ihak kohdallaan. Isäni hoitaa työnsä, hänellä on avovaimo ja minulla on puolipikkuveli. Veli syntyi 2007. Isäni tekee työtä jossa hän on aina viikon Suomessa ja viikon ulkomailla, joten joudun katsomaan äitini ryypäystä sen viikon milloin hän on ulkomailla. Isäni avovaimo on kotona ja voisin olla hänen kanssaan, mutta ikävöin äitiäni ja minulle tulee syyllinen olo siitä, etten mene hänen luokseen. Joskus alkaa vaan ahdistaa niin paljon äitin luona, että on pakko päästä pois. Silloin lähden ja sanon yleensä asioita, joita kadun suuresti jälkikäteen. Olen vain niin vihan ja pettyneisyyden vallassa, että sanat vaan tulevat. [osa viestistä poistettu] Isäni ei siedä äitini juomista minun nähden ja en myöskään kerro hänelle, että hän juo. Tämä ahdistaa niin paljon. Äiti juo aina kun olen hänen kanssaan. Äitini on myös hyvin nuori, ja tämäkin ahdistaa. Hän katselee parikymppisiä miehiä ja tuo niitä meille kotiin. [osa viestistä poistettu] Äidin miesystävä kuviot todella raivostuttavat ja ahdistavat. Isäni ei tiedä puoliakaan tilanteestani äidin luona tai mistään mitä pääni sisällä pyörii koko ajan. Olen myös yrittänyt puhua tästä kummankin kanssa, mutta minun on vaikea avautua ilman kamalaa itku kohtausta. Itken usein iltaisin itseni epätoivoisesti uneen. Mietin miten asiat oisi voinut olla toisin. Tiedän mihin äitini juo: masennukseen ja ahdistukseensa. pahaan oloonsa. Hän salaa asiaa, että on masentunut, löysin lääkkeet keittiön kaapista ja otin selvää mitä ne ovat. Vanhempani erosivat kun olin ihan pieni. Melkein heti syntymäni jälkeen. Äidilleni ei sopinut isäni haastavat työ ajat. Siitä meni pari vuotta ja äiti ratkesi ryyppäämään. Joka kerta, kun äitini soittaa ja sanoo lopettavansa minussa ei tapahdu mitään, sillä tiedän että hän ei sitä tule tekemään. Minun pitäisi varmaan tukea ja olla ymmärtäväinen, mutta en pysty. Kaiken sen jälkeem mitä olen joutunut kokemaan. Olen ollut lastenkodissa ja huostaan otossa.. sossukeskustelut ja muut ovat historiaa, mutta niin voi vielä käydä uudestaan. Lapsuudestani jäi niin hirveät traumat sisäisesti, että en pysty käsittelemään niitä kunnolla. Viime syksynä minussa tapahtui jotain. Huomasin että harrastukset eivät enää kiinnosta ja että olen pahalla tuleella koko ajan. Tiuskin muille ja kaverini ihmettelivät tilannettani. vain osa kavereistani tietää kaiken. Pelkäsin masentuvani, Onneksi niin ei tapahtunut. Selvisin, koska aloin korjoitamaan omaan vihkooni tunteistani ja mietreistäni. nyt olen saanut jo 80 sivua tekstiä. Nimesin vihkoni ahdistuksien vihkoksi. En pysty lukemaam kirjoittamiani tekstejä, koska niistä tulee kaikki pahat muistot esiin. Huomasin, että kirjoittamisen kautta opin käsittelemään kokemaani ja se auttoi.
Hei Jenda,
Kirjoitit vakavasta asiasta, jonka selvittämiseen tarvitset aikuisen apua. Löytyykö lähipiiristäsi sellaista aikuista, jonka puoleen voisit kääntyä? Kouluissa ja oppilaitoksissa tällaisia tilanteita varten on esimerkiksi kouluterveydenhoitaja tai koulukuraattori, jotka osaavat ja haluavat auttaa. Sinua lähellä olevista auttavista tahoista löydät lisätietoa Nuortennetin Mistä apua? –osiosta (www.mll.fi/nuortennetti/mista_apua).
Voit myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton) tai kirjoittaa MLL:n Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun (www.mll.fi/nuortennetti). Saat kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen luotettavalta aikuiselta. Lisäksi voit käydä tutustumassa Nuortennetin sivuilta http://www.mll.fi/nuortennetti/ löytyviin ”Aikuisen apua” – teksteihin.
Hei!
Tosi hyvä, että kirjoitit tänne. Asia on vakava ja sille pitäisi kyllä tehdä jotain.
Itse olen nyt 16-vuotta, mutta vähän yli vuosi sitten, olin samassa tilanteessa muuten, mutta en voinut paeta edes isäni luokse.
Mä kyllä mietin että sun kannattais puhua sun isälle tästä, eikä se haittaa vaikka sua itkettäiskin. Se varmaan tajuaa kuinka vakava asia tää on sulle jos et pysty kertomaan siitä itkemättä. Se varmaan tajuu myös että sun äiti on sulle oikeesti tärkeä.
Meillä kävi silleen että kun tuli sossut kuvioihin niin äiti lupas lopettaa. Tehtiin sitten sopimus, että jos se juo niin mä lähden jonkun kaverin luokse yöksi. Tuo ei ollut ehkä kaikkein viisainta. Mutta toimi mun äitin kanssa.
Muista myös, että jos haluat kertoa omista tunteista ja tästä tilanteesta jollekkin luotettavalle aikuiselle (Mua ainakin auttoi selviämään omista asioista) niin voisit soittaa Mannerheimin lastensuojeluliiton nuorten puhelimeen 116 111.
Sä voisit myös puhua sun äitin kanssa vakavasti asiasta, sillon kun äitisi on selvinpäin. Ja kertoa että kuinka paljon välität hänestä ja haluaisit tehdä äitisi kanssa kaikkea, mitä tyttäret ja äidit tekevät. Koittaisit saada hänet tajuamaan, että elämä voi olla hyvin ilman juomistakin.
Toivottavasti kaikki menee hyvin ja toivon sulle tsemppiä ja hyvää kesää :)
<3:llä Kiia
Nyt on mennyt vajaa kuukausi kun kirjoitin tänne. Siitä oli joo jonkin verran apua että tein niin. Sain sanotuksi sen/tämän kaiken jollekkin. Oli myös ”helpottavaa” huomata, että en ole Asiani kanssa yksin. Puhuin äitini kanssa ja kysyin miksi hän juo. Hän ei tiennyt itsekkään kunnon vastausta. pahanolon osasi mainita. Olen yrittänyt mummini ja muutaman äidin tutun kanssa puhua järkeä ja kehottanut
enemään ammatti apuun, mutta ei se mene. Nyt on ollut juomatta kaksi viikkoa, mutta alkoholistit usein miettivät, että kun on sen pari kolme viikkoa juomatta niin on tavallaan ”ansainnut” juoda, koska on ollut niin ”pitkään” ottamatta. Me ollaan lenkkeilty äitin kanssa ja huomaan, että se on äidin tapa pysyä erossa edes se hetki. Heti kun perjantai koittaa, ei epäilystäkään etteikö se olis jo aamusta baarissa. Olen ylpeä että äiti on pysynyt kaksi viikkoa kuivilla. Ja toivotaan että pysyy vielä toisetkin.
Siitä isälle puhumisesta vielä, että en voisi koskaan puhua siitä hänelle. Isäni ottaisi mut pois äidin luota. Se ei kestäisi totuutta, eikä kuuntelisi vaikka sanoisin kuinka rakastavani äitiä… Sossut oli pelissä jo kun olin tarhassa. Ne oli siihen tokaan luokkaan asti. Sitten tilanne rauhoittui ja alkoi taas. Nyt äiti vaan osaa pitää huolem että sossut ei puutu. Uhkailen häntä välillä että soitan sossut paikalle jos hän on lähdössä esim. baariin ja on jättämässä minut yksin kotiin. (mietin kuka äiti pystyy siihen..jättämään oman lapsensa alkoholin takia?!?!!) Uhkailu ei auta. En ole koskaan pystynyt tekemään sitä.
Ykkös luokalla kun sossut oli vielä pelissä meillä oli naapuri kylässä. Se naapuri veti lääkkeitä ja soitettiin ambulanssi. Tottakai poliisit tuli myös ja vei mut. Muistan äitin itleneen keittiönpöytää vasten. Olin lastenkodissa viikon. Se oli kamalaa. Itkin joka ilta ikävästä äitiä. Isäni oli juuri silloin töissä ja ukkini matkoilla. Vaikka tiedän että ei he sille voineet mitään.. Olen silti pienesti katkera.
Nyt alkoi kesäloma ja olen selvinnyt niistä kaikkein vaikeimmista ajoista ja toivon että ne myös pysyvät vaikeimpina.
VOIMIA JOKAISELLE!