Hei!
Tosi hyvä, että rohkeasti kirjoitit tänne! Vaikeiden ajatusten kanssa ei pidäkään jäädä koskaan yksin. Moderoin osan tekstistäsi pois, sillä sen sisältö saattaisi järkyttää muita lukijoita. Olen kuitenkin lukenut viestisi kokonaan.
Kerroit, että sinulla on ollut väkivaltaisia ajatuksia sekä kuulet ääniä. Kurja kuulla, että ajatukset ja äänet pyörivät mielessäsi. Ymmärrän, että ne ahdistavat. Väkivaltaisten ajatusten ja äänien taustalla voi olla monenlaisia asioita, mitä ei välttämättä itse ehkä tiedostakaan, mutta apua on kyllä saatavilla. Voit olla ylpeä itsestäsi, kuinka hienosti uskalsit asiasta kirjoittaa ja haluaisinkin kannustaa sinua seuraavaksi hakemaan tukea itsellesi!
Vaikeista asioista kertominen voi tuntua vaikealta, mutta mitä luulet, kuka voisi olla sellainen läheinen ja luotettava aikuinen, kenelle sinusta tuntuisi turvalliselta puhua? Omien lähiaikuisten lisäksi, esimerkiksi koulukuraattori, -terveydenhoitaja tai -psykologi ovat nuorten tukena monenlaisissa asioissa. Heidät on koulutettu kohtaamaan työssään monenlaisia vaikeita asioista, eivätkä he hätkähdä pienistä. Heille voit siis turvallisin mielin kertoa vaikeistakin ajatuksista. Tärkeää kuitenkin, että voisit kertoa mahdollisimman rehellisesti väkivaltaisista ajatuksista sekä kuulemistasi äänistä, jotta saat parhaimman mahdollisen avun.
Jos puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta, niin voit kokeilla esimerkiksi kirjoittamista ja näyttämällä tekstin haluamallesi aikuiselle. Voit kokeilla hyödyntää myös Nuortennetin ”Huoli puheeksi” -lomaketta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/huoli-puheeksi-lomake/
Jos taas asiasta puhuminen näin anonyymisti tuntuu alkuun helpommalta, voit soitella meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattailemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. Kaikki palvelumme ovat täysin luottamuksellisia ja nimettömiä! https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Myös Nuorten tukilinja päivystää samassa numerossa (116 111) joka arki-ilta klo 20-24. Voit myös varata soittoajan MLL:n työntekijälle soittamalla Tukilinjalle tai voit kysyä soittoaikoja nettikirjepalvelumme kautta. Lisätietoa löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/nuorten-tukilinja/
Olet tärkeä ja arvokas! Ethän jää yksin vaikeiden ajatusten kanssa jatkossakaan. <3
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä