On tosi vaikeaa selittää tätä mitenkää, mutta siis mun todellisuuden tajuni on jotenki täysin hämärän peitossa. On vaikea löytää sanoja sille, että miltä tuntuu ku on ikään kuin irrallaan täs maailmassa. Musta tuntuu että leijailen jossain kooman välimaastossa…
Saatan olla monta päivää yhteen putkeen kuin mustan harson alla. Mä en muista mistään mitään, enkä tunne mitään. Kun joku sanoo mulle jotain, sen ääni tuntuu aaltoilevan mun päässä, mutten pysty saamaan niistä sanoista kiinni. En yleensä ymmärrä mitään mitä kuulen, vaan sen toisen pitää toistaa asiat monta kertaa. En saa myöskään selvää lukemastani tekstistä, ja hukkaan kaikki esineet aina. Saatan yhtäkkiä tajuta, että oon ystävystyny jonkun ihmisen kanssa, enkä ite muista kys. ihmisestä mitään, vaikka hän muistaa mut. Saatan yhtäkkiä herätä ”koomasta” kaupassa, ja ihmettelen mitä siellä teen. Mä saatan yhtäkkiä jopa löytää itteni 12km päästä kotoo pyörän selästä. Se on mun arkea nykyään.
Mä en osaa suhtautua ihmisiin ihmisinä. Musta tuntuu ettei ne ole todellisia, vaan ne on jotain harhoja jotka häiriköi mun maailmaani. Musta tuntuu mahdottomalta ajatukselta että niillä olis omaa tahtoa tai mitään tunteita. Tuntuu, että voisin muokata niiden kasvoja vaan koskemalla ja muovaamalla niitä. Jokainen ihminen tuntuu olevan kytköksissä muhun, ja tuntuu et jos käännän selkäni, kaikki pysähtyy. Musta tuntuu että voin ohjailla ihmisiä miten haluan, jopa niitä joita en koskaan ole edes nähnyt.
En tunnista itteeni peilistä, enkä tunne omaa kehoani. Ykski aamu herätessäni en osannu kävellä, koska en osannu ohjata kehooni. Sit musta myös tuntu et olin jotenki tosi pieni, ja musta tuntui vieraalta ja kylmältä. Ihan ku oisin ollu kehoni sisällä kahleissa. Mä usein kaupungilla joudun pysähteleen, koska unohdan miten kävellään. Teen äkkiliikkeitä, en hallitte aina mun tekemisiä. Mä saatan käyttäytyy joka päivä ihan eri tavalla, koska unohdan kuka oon, ja joudun joskus miettiin miten mun pitää käyttäytyä. Miten mä yleensä käyttäydyn. Mä tunnen muuttuvani robotiks, enkä tiedä omistanko mä edes mitään persoonallisuutta. Myös mun kasvot tuntuu aina uusilta ja vierailta. Tuntuu, etten se ole mä. Mun henki on vaan kytketty tähän kroppaan.
Kun mä meen johki, aika tuntuu kuluvan joko tosi hitaasti, tai tosi nopeasti. Jos oon vaikka 20min bussissa, musta tuntuu että olisin ollut siellä tosi pitkään. Kun tuun kotiin, musta tuntuu et oisin palannut vuosien pituselta matkalta. Perhe tuntuu alkuun etäiseltä ja mun pitää taas uudestaan tutustua perheenjäseniin, et voin muistaa keitä ne oli. Todellisuudessa oon kuitenki ollu poissa vaan sen 20min.
Toisinaan saan hirveitä agressiokohtauksia. Yleensä saan pidettyy ne sisällä, mut esim. Yks päivä pamautin mun luokkalaista jalalla kyljeen ja lopulta potkasin päähän tosi kovaa nii, et se kaatu ja kuulu hirvee rysähdys. En ees tienny et saisin sellasta aikaan. Menin itekki aika pelokkaaks, ja se nolostu (olinhan tyttö, ja se poika) eikä puhunu pitkää sen jälkee mitää. Se välttelee mua nyt. Yhden kerran heitin vettä mun veljeni päälle, ku se pikkasen ärsytti mua. Joskus kaupungilla jos joku ihminen ärsyttää mua edes pelkäl olemuksellaan, alan laskeen et kuin paljon saan rangaistuksia ja onko sen hakkaaminen sen arvosta…
Musta tuntuu nii oudolta päivästä päivään. Nyt olin tänää magneettikuvauksissa tän takia. Kuitenki tää on kestäny jo liian pitkään, ja tunnen sekoovani tähän vielä. Vastausten saamiseenki voi mennä vielä viikkoja. Tarvisin tiedon hetinmiten, et voisin jatkaa elämääni, ja tietää et mikä mul oikee on.
Hei,
olet varmasti tosi hämilläsi ja peloissasi noista kaikista tuntemuksista, joista kerrot. Kieltämättä ne kuulostavat hyvin huolestuttavilta ja olenkin huojentunut, että olet saanut jonkinlaista apua = päässyt tutkimuksiin.
Miten kauan sinulla on ollut noita tuntemuksia? Olethan rehellinen niille aikuisille, jotka voivat auttaa sinua, kuten lääkäri ja vanhempasi? Sinulla on oikeus saada apua ja selvitystä siihen, mistä on kyse. Älä jää yksin!
Mietin tuosta luokkakaverisi pahoinpitelystä, että voisiko molempien kannalta olla hyvä selvittää asia? Tiedät itsekin, että väkivalta on väärin ja tilanne pelästytti teidät molemmat. Mitä luulet, olisiko sinun mahdollista lähestyä tätä poikaa koulussa tai viestillä ja pyytää anteeksi ja kertoa, ettet olisi halunnut satuttaa häntä/pelästyit itsekin tekojasi..? Se voisi olla hyväksi teille molemmille eikä välillenne jäisi epämiellyttävä tilanne.
Kunpa selviäisi, mistä on kyse. Valitettavasti en osaa antaa sinulle vastauksia, mutta selvitystä vointisi vaatii, se on selvä. Toivon siis, että puhut mahdollisimman avoimesti tunteista, ajatuksista ja oireista, joita sinulla on ja tulee. Halutessasi voit vaikka kopioida tänne palstalle kirjoittamasi tekstin ja antaa sen keskustelun avaamiseksi/tueksi aikuiselle.
Voimia ja toivoa siihen, että asiat selviävät!
Unohdin tekstissä mainita, että mulla on usein fyysisesti paha olo. Ja mä myös pyörtyilen nykyää, ja sydänki tykyttää. Mulle on tullut outoja kipuja, esim joskus sattuu kun hengitän. Meinasin tunnilla kuolla siihen et en saanu kipujeni takia happea, enkä voinu huutaa apua. Nään harhoja, ja mun korvis kuuluu joskus outoi äänii, etenkin jos oon pyörtymäs, nii kuuluu ininää. Mulla on myös skitsofrenian kaltaisia ajatuksia. Ihanku kaikki tahtois mulle pahaa, ja saatan alkaa juokseen pakoon ihan yhtäkkiä, koska oon Nii varma et joku yrittää tappaa mut just sil hetkellä. En luota kehenkää enkä mihinkää, ja pelkään et jopa läheiset vaa haluaa pahaa. En aina, mut toisinaan tulee semmosia kohtauksia. Esim koulus alan ettii piilopaikkaa hysteerisesti itkien, koska musta tuntuu että sinne on tulos joku kouluampuja.
oireet on kohta kestäny vuoden. Apua hain heti ku tää alko ottaa sijaa mun elämässä. Eka sanottii et se olis vaa stressiä. Sit se paheni, ja nyt menin testeihin. Tuloksia ei oo vieläkään tullut, ja alan olee paniikissa. Ne on myöhässä. Mitä se tarkoittaa? Onks mussa joku tosi pahasti vialla?
tuosta pojasta en osaa sanoa. Hän on sellainen, jonka kanssa ei puhuta syvällisesti. Hän sairastaa ADHD:ta eikä pysähdy ikinä. Ja ehkä hän on unohtanut koko jutun, nimittäin niin oon minäkin. En muista tilanteesta enää paljoakaan..