Moi! Oon 7. luokkalainen ja oon tosi surullinen melkei koko ajan. Yks syy on se et mä oon vähä ihastunu yhteen poikaa. Välillä tuntuu että seki on ihastunut muhun mut sit välil tuntuu et ei oo. Se puhuu mulle melkei ainoostaan vaa kotsan tunneil, koska ollaan samassa ryhmäs. Muuna aikana viikosta mä oon sille ku jotain ilmaa. Se tekee mut surulliseks. Sit sekin et tuntuu että kukaan ei tykkää musta ja se on varmaa totta. Mä haluisin että joku tykkäsi musta ja haluisin seurustella. Tiiän, monet aattelee et ei näin nuorena kannata, mut mä seurustelin 5. luokalla puol vuotta. Jos nyt seurustelisin ei se varmaan johtais mihinkään, mutta se tekis mut onneliseks… Ja se vielä että nään aina koulun käytävillä mun entisii luokkalaisii joita vihaan…Mun sisälle on kasaantunu niin paljon vihaa nii senkikn takii on varmaan surullinen.
Mut on mulla mun ihanat kaverit jotka piristää mua.
Kertokaa mitä teen et saan tän surullisuuden pois, miten saan purettuu mun vihan….
Moikka! :)
Näin 19 vuoden ikään, sun tuntemukset on mulle hyvinkin tuttuja.
En ala paasaamaan tässä itsestäni, mutta voin kertoa että mulla on ollut melko rankkaa aikaa tuo ylä-aste myös.
Kiinnitti heti huomion tämä sun teksti, koska olen aina halunnut olla jotenkin avuksi muille ihmisille jotka käy samanlaisia vaiheita elämässään läpi.
Jos haluat tietää mitä tämä poika susta ajattelee niin olen sitä mieltä että meet vaan rohkeesti juttelemaan sille enemmän. Tutustu siihen. Anna sille itsestäsi sellanen kuva että oot itsevarma ja että haluut olla sen kaveri.
Ei kannata heti hypätä suhteeseen vaikka onkin ihastunut. Ihastus on vielä tosi pinnallinen ja sokea tunne mikä johtaa herkästi katumukseen jne. Tutustu enemmän siihen kaveriin mitä se on miehiään :)
[Osa viestistä poistettu]
