En kestä itteeni…
Oon laiska, läski enkä liiku tarpeeks.
Kaverit alkaa syrjiä. Olin ennen tosi sosiaalinen ja extrovertti, mut nykyäänvaan väsyttää ja masentaa aina kun pitäis hengaila kavereiden kaa. Eikä tää liity mitenkää mun kavereihin, ne on ihan parhaita, mutta oon ite vaan niin helvetin laiska ja introvertti et aina ku joku kaveri pyytää hengaamaan keksin väkisin tekosyitä miks en menis… en ees tiiä miks!
Nykyään kaverit ei ees pyydä enää, ku tietää jo valmiiks et sanon kuitenki ei…
Mua pelottaa puhua ihmisille ja on hirveet paineet aina ku pitäs esittää jotain, varsinkin laulaa… Mutta onneks on näytteleminen. Muuten en selviäis. Näytteleminen ja teatteri on ainoot asiat jotka ei jännitä yhtään, vaan tuntuu ihanalta!
Koulussa esitän extroverttiä, koska se on mun suojamuuri kaikkee paskaa kohtaan. Vitsailu ja nauraminen auttaa mua suojautumaan ikäviltä kommenteilta ja muulta vittumaiselta. Mutta se esittäminen alkaa pakolla väsyttää, joka taas laukasee tän kierteen uudestaan…
Sit en osaa ees ihastua… eka luulin olevani selkeesti hetero, sit bi ja nyt en enää tiiä oonko bi vai pan vai lesbo vai mikä?… Mun pää räjähtää.
Ja sit kaikki mun ympärillä elää semmost täydellistä prinsessa elämää samalla kun mun koko elämä on pantu blenderiin ja sen jälkee käsketty mun koota se uudestaan. Kukaan ei ymmärrä…
En osaa muuttua… en osaa olla normaali. Mä ajan itteni omalle saarekkeelle, ja työnnän muut pois, vaikka rakastaisin niitä… mut sellanen mä oon… en osaa muuta…
Kiitos jos jaksoit lukea itsesääliä tihkuvan tekstini loppuun.
Moi! Kuulostaa todella rankalta. Tämä ei ole ehkä se vastaus jota toivot, mutta suosittelen puhumaan esim. koulukuraattorille tai koulupsykologille, jos sellainen on tarjolla. He osaavat auttaa ”elämän kokoamisessa blenderin jälkeen” ja myös esimerkiksi jaksamiseen liittyvissä asioissa.
Mutta kiva kuulla, että teatteri tuo elämääsi iloa, toivottavasti kaikki kääntyy vielä hyvin.
Sama. En osaa auttaa, sori… 😭
Moi säälittävä itseään vihaaja.
Tiiän kokemuksesta, että on tosi helppoa kritisoida itteensä. Itsekin oon kova kritisoimaan itteäni monessakin asiassa. Varsinkin kun oon kokenut nuorempana että joka paikkaan mihin ikinä meen niin oon ollut aina ”se erilainen”.
Kuulostaa siltä, että sinun olisi hyvä käydä juttelemassa jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Se voi olla perheenjäsen, opettaja, koulukuraattori tai ehkä joku aikuinen sun teatteriharrastuksesta?
Jos kasvotusten puhuminen tuntuu jännittävältä niin netissä nuoria auttaa Sekasin-chat ja myös MLL:n Lasten ja Nuorten puhelin.
Toivon, että pystyisit jossain käsittelemään näitä vaikeita ajatuksia ja toivottavasti sun olo helpottaa <3
