Siirry sisältöön
Anonyymi

Oon tällä hetkellä 16v tyttö ja siirryin lukioon nyt syksyllä. Lukiossa on mennyt ihan hyvin, oon saanut pari tuttavaa. Kuitenkin heti peruskoulun päätyttyä mun vanhat kaverit poisti mut heti kaikista yhteydenpitovälineistä, ja se tuntui pahalta. Niin monilla on peruskoulusta jäänyt tärkeitä kavereita, ja sitten mä menetin ne heti. Kesäloman vietin sitten täysin ilman kontaktia samanikäisiin ja kesätöissä. Olin kesätöissä kunnan tuotantokeittiöllä. Se oli aika raskasta, mutta oli siellä ihan kivat työkaverit. Työpäivät kesti 7:00-15:15, ja ei siellä aina riittänyt tekemistä. Välillä meillä oli 3h taukoa. Lukiossa tuntuu, etten oo saanut niin läheisiä kavereita kuin peruskoulussa. Me oltiin läheisiä niiden kahden tytön kanssa, kun oltiin oltu kaikki 7v samalla luokalla ja ylä-asteella meillä oli meidän kolmen kaveriryhmä. Niille pystyi puhumaan kaikkea, ja tunnettiin jo toisten huumorintaju. Ei oo parempia muistoja kuin ne, kun kolmistaan pelleiltiin kuviksen valinnaisessa kuviksenluokan pienessä varastotilassa. Lukiossa ei todellakaan oo tullut samanlaisia tilaisuuksia lähentyä kavereiden kanssa kuin peruskoulussa. Mun luokalla on 30 tyyppiä, ja me ollaan aina kaikki samassa tilassa. En ees tunne kaikkien nimiä vielä, ehkä neljänneksen?

Päivät menee kuin autopilotilla. Tänään heräsin vartin yli kolme. Vähän piirsin, pelasin ja katoin telkkaria ja sitten kello olikin jo 23. Huomenna/tänään täytyy tehdä koulutehtäviä. Viikonloppuisin ei edes ole mitään paikkaa, minne menis ja arkena ei jaksa. On pitänyt käydä nuorisotalolla jo 1,5v, mutta jotenkin se on venynyt. Tuntuu, ettei edes jaksa tehdä mitään. Viime viikolla pyöräilin 100km, mutta sitten muuten vaan makaan sängyssä tai oon salilla. Peruskoulussa kuitenkin olin hauskasti aina vahva 6-7:n oppilas liikunnassa, vaikka yritin parhaani ja olin selkeästi liikunnallisesti vahva. Jouduin jopa liikunnan tukiopetukseen/kerhoon eskarista kakkoselle. Kuitenkin ihan tykkäsin siitä. Nyt lukiossa sain ysin liikunnasta, se oli hauskaa :) Vihdoinkin tuntui oikeasti kannustetulta liikkumaan

Tuntuu aika yksinäiseltä. Kaikki aina puhuu, miten nuorena pitäisi nauttia elämästä ja kokeilla kaikkea, mutta mitä jos ei jaksa? Sitten vanhana varmaan kaduttaa, kun jo nyt kaduttaa oma elämä tähän mennessä. Oon aina ollut huono ylläpitämään sosiaalisia suhteita, ja varsinkin sen jälkeen, kun mua kiusattiin pari vuotta koulussa. Varmaan sain jonkun sosiaalisten tilanteiden pelon siitä. Joskus puhuin kuraattorille siitä ala-asteella, ja se meinas heti lähettää mut terkkarille. En mennyt, mutta nykyään olisin varmaan mennyt. Mitäköhän ne olis mulle tehnyt? En ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa, ja tuntuu, että todella monilla on jo seurustelukavereita. Kaikilla mun peruskoulun kavereilla oli varmuudella ja nyt lukiossakin aika monella on. Sitten oon mä, joka en ole viestitellyt kenellekään vapaa-ajalla puoleen vuoteen. Mulla ei oo ollut vieraita 3 vuoteen. Vanhemmatkin on kysellyt, milloinkohan saan kavereita kylään. Kauhea paine, että vain tuhlaan nuoruuteni, mutta ei vaan jotenkin ole luonteva ihmisten kanssa. Se huomattiin jo eskarissa. Koko ala-asteen mulle valitettiin, että oon liian hiljainen. Eskarissa ope luuli, etten osaa lukea, vaikka opin lukemaan jo 3-vuotiaana omin voimin. Ja se oli vain, koska en pitänyt tarpeeksi kovaa ääntä siitä. En edes kertonut vanhemmilleni, että osaan lukea, koska pelkäsin menettäväni helpot iltasadut. Ylä-asteella olin luokan aktiivisin oppilas, ja se tuntui hyvältä. Tosin en saanut stipendiä 9,6:n lukuaineiden keskiarvolla. Se ja toi kavereiden menetys viimeistään imi kaiken innon. Ei sillä stipendin rahalla olis mulle suurta merkitystä ollut, mutta olisin tullut huomatuksi. Niin monet mua ”huonommat” oppilaatkin sai stipendejä. Olis ollut siistiä saada stipendi ylä-asteen ainoassa fyysisessä juhlassa

Vanhemmilla on ihan paska ruokavalio. Tälläkin viikolla oon syönyt 3 kertaa pikaruokaa. Olen pystynyt pysymään vain lievän ylipainon puolella runsaan liikkumisen ansiosta, mutta on se aina vituttanut olla pyöreähkö. Jo ykkösluokalla terveystarkastuksessa kysyttiin, että mitä ruokaa mun vanhemmat mulle syöttää. Lapsena ajattelin, että sitten aikuisena korjaan ruokavalion. Pari päivää sitten päätin ottaa asian taas puheeksi vanhempien kanssa. On aina ollut haaveena olla lihaksikas ja normaalipainoinen. Jo ala-asteelta asti paino on ollut mulle herkkä aihe. Varsinkin, kun kaikki kaverit oli ihan normipainoisia. Lapsen ylipainoisuus ei todellakaan ole lapsen oma vika

Aloin opiskelemaan venäjää huvin vuoksi omalla ajalla viime vuonna. Sitten alkoi tää sota, ja meni kyllä kaikki moti. Ihan hauska kieli, mutta kaikki varmaan luulee, että tuen Venäjän sotatoimia. En ees oo kertonut sen opiskelusta kovin monelle. Iskä ainakin oli heti tosi negatiivinen. Opiskelin sitä, koska motivaation imenyt ruotsi loppui koulussa ja se tuntui koonsa takia oikeasti hyödylliseltä kieleltä. Ja onhan se vähän mielenkiintoisempi kuin joku ruotsi. Asun pirkanmaalla, missä ruotsi on varsin halveksittu ja harvinainen kieli. Mulla ei ees oo sukua ruotsissa, kun oon tyylii 95% suomalainen. Olis hauskaa tehdä DNA-testi, mutta en tiiä miten se tän ikäisenä toimis. Ja suomalaisuus on varmaa ainakin isoisovanhempiin asti. Nyt lukiossa aloitin espanjan. Ihan hauska kieli sekin, mutta aion sen jälkeen varmaan vielä jatkaa venäjän opiskelua. Tykkäsin siitä kielestä, ja sitä on yllättävän helppo lukea, jos osaa kyrilliset aakkoset ja tärkeimmät sanat. Ruotsia vältän viimeiseen asti, mutta sitäkin tulee pakollisena lukiossa. Oon siinä ihan hyvä, mutta ei kukaan sitä jaksa opiskella. Se on vähän niinkuin englanti, mutta tyhmemmän kuulonen

Oon katsonut pornoa 8-9-vuotiaasta asti. En ole ikinä hävennyt sitä, mutta katson sitä aika paljon. Joka päivä noin tunnin, ja seuraan joitain pornotähtiä somessa. Varsinkin katson sitä, jos voin huonosti tai jos on vastuita, meinaan se on pakotie, jolla voi edes hetkeksi rentoutua. Ainoa asia, mikä siinä hävettää on se ajan hukkaaminen. Ylipäätään tuntuu, että kaikki tekeminen on vain ajanhukkaa. Pisimmillään oon katsonut pornoa 6h putkeen. Se oli joululomalla, kun valvoin koko yön korjatakseni unirytmin. Se on yks mun isän neuvoista, vaikka se seuraava päivä tuntuukin aika kauheelta. Tuntuu, että oon varmaan pilannut mun aivot tolla, että aloitin pornonkattomisen jo alle 9-vuotiaana. Enkä ole missään kohtaan edes pitänyt taukoa siitä

Unirytmi on aina ollut surkea. Se lähti lapasesta 8-vuotiaana, kun mua alettiin syrjimään koulussa. Valvoin kokonaisia öitä. Viime vuonna esimerkiksi kerran olin nukkunut 5h neljässä päivässä. En ees juonut kahvia silloin. Vauvasta asti se on tosin ollut erikoinen. Jo 5-vuotiaana valvoin helposti yhteen, kun lueskelin lehtiä

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!

Kiitos viestistäsi. Sinulla onkin monia asioita mielesi päällä! Paljon on elämässäsi onneksi myös hyvää: koulunkäynti ei tuota sinulle näköjään suurempia ongelmia, vaan tunnut omaksuvan asioita nopeasti ja tykkäät opetella uusia kieliä. Sinulla on ollut tärkeitä ystävyyssuhteita eli tiedät osaavasi olla hyvä ystävä ja olet tutustunut lukiossa jo muutamaan uuteen tyyppiin. Haluat elää terveellisesti ja olet löytänyt iloa liikunnasta. Sinulla on perhe ja olet saanut kesätöitäkin. Hienoa!

Sen sijaan oli kurja lukea yksinäisyyden tunteista ja siitä, kuinka vanhat kaverisi jättivät sinut peruskoulun jälkeen. Lisäksi tuo jaksamattomuus on varmasti raskasta. Mietit myös jonkin verran unirytmiäsi sekä pornon katsomistasi.

Se, ettei vapaa-ajalla ole saman ikäistä seuraa, on kyllä harmillista. Ymmärrän, että silloin olisi mukavaa tehdä kaikkea hauskaa toisten kanssa ja palautua koulupäivistä. Oletko koskaan kysynyt noilta peruskouluaikaisilta kavereilta, miksi he lopettivat yhteydenpidon? Voisitko kysyä heiltä, oletko ehkä loukannut heitä tahtomattasi vai mitä oikein tapahtui? On varmasti harmillista joutua luopumaan hyvistä ystävistä ja voisi olla hyvä saada asiaan jokin selitys.

Entäpä ne lukion uudet tuttavuudet? Uskaltaisitko tai haluaisitko ehdottaa heille tapaamista jossain koulun jälkeen tai viikonloppuna? Voisiko ruokailussa jutella muille ja yrittää tutustua heihin? Ystävystyminenhän ottaa usein aikaa ja toisaalta muiden kanssa voi olla hauskaa viettää aikaa vaikkei (ainakaan vielä) sydänystäviä ollakaan. Jos tapaatte vapaa-ajalla isommassa porukassa, mukaan mahtuu monenlaisia ihmisiä, vaikkei kaikki tuntuisi niiltä ihan omanlaisilta. Samalla voisi mukaan pyytää jotakuta hiljaista luokkakaveria, jolla ei myöskään ehkä ole kavereita tai seuraa vapaa-ajalle? Monet ovat nykyään yksinäisiä ja odottavat, että joku muu tekisi aloitteen ja pyytäisi mukaan. Voisitko sinä olla se rohkea, joka tekee aloitteen?

On totta, että monesti kuulee sanottavan, että nuoruus on ihmisen parasta aikaa, mutta aina niin ei ole. Monesti elämä on nuoruuden jälkeen helpompaa, kun tuntee itsensä paremmin, on ihmissuhteissaan varmempi ja kaikki nuoruuden myllerrykset ovat ohi. Eli elämä ei suinkaan ole tylsempää nuoruuden jälkeen, vaan se voi olla aivan päinvastoin!

Ymmärrän, että kiusaamisesta on voinut jäädä syvät jäljet ja siksi voi olla vaikea tutustua ihmisiin tai luottaa siihen, että seurassasi viihdytään. Kuulostat kuitenkin tosi mukavalta tyypiltä ja uskon, että olet tosi hyvä ystävä! Samoin uskon, että tapaat joskus myös jonkun ihanan seurustelukumppanin, kun sen aika on 😊.

Olet aloittanut pornon katsomisen kieltämättä aika varhain ja toisinaan se kuulostaa vievän päivästäsi aika paljon aikaa. Nykyään nuorilla on tutkimusten mukaan hyvä medianlukutaito pornoon liittyen, joten uskon sinunkin tietävän eron näytellyn pornon ja todellisuuden välillä. Jos haluat lukea asiasta lisää, suosittelen Ina Mikkolan kirjaa Runkkarin käsikirja, jossa pureudutaan hyvin pornoteollisuuteen ja puretaan pornoon liittyviä myyttejä. Jos pornon katselu vie mielestäsi liikaa aikaa, kannattaa tosiaan miettiä, mitä haluaisit sen sijaan tehdä ja miten sen katsominen sinuun vaikuttaa.

Jos pystyt kiihottumaan myös ilman pornoa ja osaat erottaa pornon ja todellisuuden, en usko sen vahingoittaneen aivojasi millään tavalla. Mutta jos tämä on asia, joka huolestuttaa sinua, voisit hyvin olla yhteydessä vaikka Sexpon ilmaiseen seksuaalineuvontaan. Löydät sen Sexpon nettisivuilta.

Jäin miettimään tuota jaksamattomuutta. Kuulostaa siltä, että jaksat käydä koulua sekä harrastaa ja liikut välillä paljonkin. Joskus yksinäisyys tai tylsyys voi johtaa tunteeseen, ettei jaksa mitään ja on mälsä olo. Jos tuo tunne jatkuu, niin suosittelen lämpimästi, että kävisit juttelemassa siitä terkkarille. Sitä olisi nimittäin syytä sitten tutkia vähän tarkemmin ja miettiä, onko sen taustalla asioita, joita olisi hyvä käydä läpi jonkun ammattilaisen kanssa. Esimerkiksi kiusaaminen voi jättää jälkeensä ajatuksia, tunteita ja toimintamalleja, joita olisi hyvä työstää psykologin kanssa.

Kirjoitit myös unirytmistäsi. Jos pystyt käymään normaalisti koulua, niin kuulostaa siltä, että sinun on mahdollista rukata unirytmiäsi tarvittaessa ja huolehtimaan normaaleista arjen velvoitteista. Vai oletko siitä jotenkin huolissasi? Onhan säännöllinen päivärytmi toki asia, joka lisää hyvinvointia, mutta on ihan ymmärrettävää, jos se esimerkiksi loma-aikoina muuttuu. Unihyvinvoinnista ja unen tärkeydestä on paljon tietoa saatavissa ja löydät sitä halutessasi.

On harmillista, että kotonasi ei syödä niin terveellisesti, kun haluaisit. Mutta onpa hienoa, että otit sen puheeksi vanhempiesi kanssa! Toivottavasti siihen tulee muutos. Toki se vaatii vähän jaksamista, että joku jaksaa suunnitella ruokalistan, tehdä siihen liittyvät ostokset ja sitten vielä valmistaa ruoan. Mutta jos teette vaikka valmiin listan ruoista, joista perheessä pidetään ja joista voi vain valita seuraavan viikon ruoat ja ruokaa tehdään aina pariksi päiväksi kerrallaan, hommasta tulee helpompaa. Ja vielä enemmän helpottaa, jos ruokaa tekee vuorotellen kaikki perheenjäsenet.

Vaikutat fiksulta, mukavalta ja hankaluudet huomioon ottaen aikaansaavalta tyypiltä, joten uskon, että selätät kyllä kaikki haasteet ennemmin tai myöhemmin, yksin tai toisten tuella.

Voit aina soittaa meille (numero on 116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa kirjepalveluumme. Palvelumme ovat maksuttomia ja auki vuoden jokaisena päivänä. Olet tärkeä!

Lämmöllä
Lasten- ja nuortenpuhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: En koe voivani kovinkaan hyvin

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top