En pysty kertomaan mielipidettäni & muuta
Minua on vaivannut pienestä asti tuo otsikon asia. En uskalla kertoa mielipidettäni. En uskalla kertoa mitä haluan.
Pelkään mitä minusta ajatellaan. Kaikki sanoo, ettei muiden ajatuksista tarvitse välittää, mutta miten se käytännössä toteutetaan?
Vihaan kaikkia vaatteitani, jotka on rumia ja räikeitä. Minulla ei ole normaaleja mustia legginsejä, vaan jotain rumia adidas housuja. Minulla on pieniä ja tyhmän näköisiä paitoja. Mekkoja tai hameita ei ole, vaikka voisin ihan mielelläni käyttää niitä. En uskalla sanoa äidille, että tarvitsen uusia vaatteita.
En uskalla edes viitata tunnilla. Jos minun pitää lukea jotain ääneen, se on sellaista sössötystä naama punaisena. Aina kun puhun, en osaa sanoa mitään järkevää. Haluaisin muuttaa asian.
Tuntuu, että kaikki pitävät minua tyhmänä. Luokkalaiset ja kaverit. Kukaan ei usko, että osaan mitään.
Sitten kun menen yläasteelle, aion yrittää muuttaa näitä asioita. Ei se kuitenkaan onnistu. Tai todennäköisesti en edes uskalla yrittää.
Hei,
Kiitos viestistäsi ja olipa hyvä, että kirjoitit tänne!
Uskon, että et ole varmastikaan yksin tämän asian kanssa! Ihmiset ovat tosi erilaisia – jollekin voi olla helpompaa ilmaista mielipiteitään ja jollekin toiselle se ei taas ole niin helppoa tai se voi tuntua jopa mahdottomalta. Tosi helposti sitä voi myös miettiä, että mitähän muut minusta ajattelevat.
Jokainen on hyvä juuri sellaisena kuin on, niin myös sinä. Oli kurjaa lukea, kuinka ajattelet, että luokkalaisesi pitäisivät sinua tyhmänä ja uskovat, ettet osaa mitään. Vaikka sinulla onkin asioita, joissa itse haluaisit kehittyä, niin uskon, että sinussa on aivan varmasti myös vahvuuksia. Joskus se voi olla itse vaikea nähdä hyviä puolia itsessään, mutta jos mietit, niin osaisitko sanoa, mikä olisi sinulla sellainen asia, missä olet hyvä? Tai mikä on sellainen piirre itsessäsi, mistä erityisesti pidät? En tunne sinua, mutta minä saan sinusta ainakin kuvan fiksuna nuorena, joka osaa sanoittaa ajatuksiaan taitavasti kirjoittamalla.
Mainitsit myös tekstistäsi, että et ole uskaltanut äidillesi kertoa, että tarvitsisit uusia vaatteita. Se on tosi ymmärrettävää, että aina ei uskalla pyytää jotakin. Aina ei voi tietää, miten aikuinen vastaa ja joskus voi käydä niin, että ei saakaan sitä, mitä pyytää. Toisaalta, jos pyytää, niin hyvin voi käydä myös niin, että pääsisitte yhdessä vaatekaupoille katsomaan sinulle uusia vaatteita. Voi olla, että äiti ei ole hoksannut, että voisi olla uusien vaatehankintojen aika. Jos kysyminen jännittää, niin voisiko se tuntua helpommalta kirjoittaa äidille?
Se on aika helppo vain sanoa, että ole vain välittämättä, mitä muut ajattelevat. Totesitkin tähän hyvin, että miten se sitten käytännössä toteutetaan. Tähän ei taida olla mitään sellaista yksinkertaista vastausta, mutta ajan kanssa on varmasti mahdollista löytää itselleen lisää varmuutta ja itseluottamusta. Asian kanssa työskentelyn voi aloittaa ihan pienistä jutuista. Jos keskustelua käydään vaikka lempiruuista, niin voit kokeilla rohkaistua kertomaan, mikä on oma lempparisi. Ei tarvitse heti uskaltaa viitata luokassa tai kertoa iso porukan keskellä omaa mielipidettään – ne voivatkin olla aika jännittäviä paikkoja monelle. Jossakin vaiheessa saatatkin huomata, että pystyitkin rohkaistumaan ja viittaamaan.
Joskus se voi olla vaikeaa yksin työstää näitä asioita ja silloin voisi olla hyvä saada jonkun turvallisen ihmisen apua. Joskus toinen ihminen voi olla hyvä apua siinä, että löytää itsessään rohkeutta ja luottamusta. Kuka voisi olla sinulle sellainen turvallinen ja luotettava aikuinen, jolle voisit kertoa tästä? Tuntuuko, että pystyisit kertomaan näistä ajatuksista esimerkiksi äidillesi? Tai olisiko joku muu aikuinen sellainen, kenelle tuntuisi hyvältä puhua? Jos kirjoittaminen tuntuu helpommalta, niin aikuiselle voi hyvin kertoa asiansa myös kirjoittamalla.
Toivottavasti tämä Nuortennetin sivu, jossa halutaan rohkaista kaikkia olemaan oma itsensä, toisi sinulle myös jotakin: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/mielen-hyvinvointi/itsetunto/uskalla-olla-oma-itsesi/
Joskus se voi olla helpompi aluksi jutella ihan nimettömästi jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Meille voi soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Palveluissamme voit jutella ihan mistä tahansa aiheesta.
Olet tärkeä ja arvokas juuri tuollaisena kuin olet. Toivon, että pystyt ajatteleman itsestäsi myös hyviä ja kauniita ajatuksia.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Mulla on sama ongelma. Sä muuten vaikutat tosi mukavalta. Kannattaa tutustuu ihmisiin ja yrittää, mutta se tuntuu ihan mahdottomalta.
Lähiaikoina kun aloitin jjust yläkoulun niin oon ruvennut kavereiden kanssa ja tunneilla olemaan vähän vapaammin. Onneksi 😬
Siltikin kun joku ysiluokka tai joku poikaryhmä tulee niin koitan lähteä pois mahdollisimman pois.😬😑😒
Mulla on myös ongelmana että oon SUPER ihastunut yhteen tyyppiin (älkää vähätelkö, mä oon tosissani!!!) Enkä edes osaa kuvitella itseäni sanomassa sitä sille.😔😭
Ei muuta ku terapiaan. Mulla on sama ongelma ja johtuu siis täysin kasvatuksesta, toki ei välttämättä ole aina vanhempien syy vaan esimerkiksi päiväkodin hoitaja, alakoulun opettaja tai kiusaamiskokemukset varhaislapsuudessa tai muu trauma voi saada aikaan samaa, mutta pääosin vika löytyy yleensä jostakin perhesuhteesta lapsuusajalta.
Sama juttu