En voinut tehdä käyttäjää kirjettä varten niin päätin kirjoittaa tänne ja saada neuvoja vähäsen..
Mä olen 19-vuotias, mulla on ollut masennusta 13/14-vuotiaasta lähtien kiusaamisen ja muun semmoisen takia. Itselläni on ollut lääkitys kaksi- kolme vuotta, ja se tuntui toimivan ihan hyvin – ylipäätään mieliala parani. Nyt on kuitenkin pitkään ollut ongelmia yhtäkkisten mielialavaihteluiden kanssa.. Siis elämänä menee muuten hyvin ja normaalisti tunnen oloni hyväksi, mutta mikä tahansa pienikin negatiivinen asia heittää suoraan pahaan masennukseen ja itsetuhoisiin ajatuksiin. Niin mitättömätkin asiat – kuitenkin aina toisiin ihmisiin liittyvät tilanteet. Triggeröidyn aina sosiaalisen tilanteen kautta, en muusta negatiivisesta tilanteesta. Jos joudun vaikka toisen ihmisen kanssa riitaan tai olen erimieltä asiasta tavalla, jonka pidän negatiivisena (esim. tunnen että toinen osapuoli ei ole kunnioittava), alan nopeasti itkemään ja tulen masentuneeksi. Lisäksi ahdistun todella paljon enkä meinaa saada unta sinä päivänä ollenkaan. Jos joku sanoo minulle ilkeästi, sama tapahtuu. Mutta joskus toiset ihmiset sanovat, että ylireagoin ilman mitään syytä ja aiheutan itse koko draaman, esim. otan itseeni asiasta ilman syytä. Mutta mielestäni en tee niin, mutta tämä on tapahtunut jo niin usein, että epäröin jatkuvasti – en tiedä kenen syy se on. Olenko minä se ongelma?
Olen tutkinut asiaa, ja netti selitteli jotakin bipolaariin tai epävakaaseen persoonallisuus häiriöön liittyen. Mutta en ole varma, mikä mussa on vialla. Että onko se mielenterveysongelman syy, vai olenko vain paska ihminen?
Musta lisäksi tuntuu jatkuvasti, että muut ihmiset eivät ymmärrä minua. Mulla on ongelmia puhua ihmisten kanssa ja esittää asiana sillä tavalla, mitä tarkoitan. Loukkaan helposti muita, mutta en ikinä edes huomaa sitä, koska mielessäni siinä ei ollut mitään loukkaavaa. Moni ihminen ei tykkää musta ollenkaan juuri tällaisten tilanteiden takia – en nää mitään väärää, mutta he näkevät. Yksikin tyttö lukiossa alkoi vihaamaan minua ja kertoi kaikille, kuinka olin hänen koulukiusaajansa. Näillä näkemin hän oikeasti piti minua koulukiusaajanaan, vaikka en ikinä ollut yrittänyt häntä loukata ja itseasissa yritin välttää häntä, koska jatkuvasti tuntui siltä, että hän otti itseensä minun puheestani ja yritti löytää minkä tahansa syyn suuttua. Tämäkin taas herättää kysymyksen, että olenko minä se syy? Olenko minä se ongelma ja ansaitsenko kaiken paskan, mitä ihmisiltä saan?
Ystävieni kanssa olen selvitellyt, että esitän asiat vain niin, että muut ihmiset eivät ymmärrä sitä samalla tavalla kuin ajattelin. Mutta itse en huomaa tätä ja sitten tappelen asiasta. Tämän lisäksi, en ole yhtään tunneperäinen mielenterveysongelmien ulkopuolella.. Ajattelen kaiken enemmin loogisesti ja realistisesti. Ns. ”aivot ennen sydäntä” idealla. En ymmärrä muiden tunnereaktioita asioihin, joita pidän yksinkertaisina ja itsestään selvinä. Tämäkin aiheuttaa paljon eripuraa ihmissuhteissa.. ihmiset suuttuvat helposti, kun yritän selittää asian ”ei-tunteellisella tavalla”. En oikeasti vain ymmärrä muiden tunteita ja miksi he ovat tunteellisia asiasta.. Lisäksi minulla on ongelmia ymmärtää ja hyväksyä muiden mielipiteitä, itsekkin sen olen huomannut. Pidän välillä omaa itseäni ja mielipidettä tärkeämpänä kuin muut.
Kaverit ovat esittäneet, että minulla saattaa olla aspergeri, joka voisi selittää juuri tällaiset kommunikaatio ongelmat ja vaikeudet ymmärtää tunteita. Saattaisi selittää myös koulukiusaamisen, jolle en koskaan saanut syytä.
Tämä kaikki saa oloni väsyneeksi, masentuneeksi. Ihmisten kanssa interaktaaminen ylipäätään tällä tavalla väsyttää tosi paljon, en jaksa sitä. Sosiaalistuminen tuntuu vaan niin helposti muuttuvan negatiiviseksi. En tiedä yhtään, mitä voisin tehdä ja mikä on tämän kaiken syy. [Osa tekstistä poistettu] Mutta tämä todella huono-olo katoaa jo seuraavana aamuna ja tunnen oloni taas hyväksi ja onnistuneeksi. Kirjoitan tätä juuri masentuneessa tilanteessa, huomenna luultavasti kerron itselleni, että ei se olekkaan niin iso asia tai ongelma, ja että en tarvitsekkaan mielenterveydellistä apua. Tämä mieliala vaihtuu vain niin helposti, ja se on se ongelma, kun yritän saada tukea. En tunne tarvitsevani sitä enää seuraavana päivänä ja mitätöin aikaisemman tunnetilani.
En tiedä oikein, mitä nyt haen tällä kirjoituksella. Yritän ymmärtää omaa mieltäni ja mitä siinä on vikana, mutta vastauksia on niin vähän.
Hei,
Oli kurja lukea huonosta olostasi ja ikävistä kokemuksistasi. Samalla haluan kiittää sinua siitä, kuinka avoimesti ja hienosti kirjoitit ajatuksistasi.
Ihan ensimmäisenä haluan sanoa sinulle, että sinussa ei ole mitään vikaa. Sinulla on oikeus ihan kaikenlaisiin tunteisiin ja on ikävä kuulla, että olet saanut joskus kommentteja siitä, että ylireagoisit. Masentuneeseen olotilaan ja itsetuhoisiin ajatuksiin on kuitenkin aina syytä saada apua, eikä synkkien ajatusten kanssa pidä jäädä yksin.
Kirjoitit myös, kuinka koet, että sinua ei usein ymmärretä ja saatat tahtomattasi sanoa jotakin loukkaavaa. Ihmisillä on erilaisia tapoja ajatella ja kommunikoida ja kuvailitkin itse hyvin, että tunnistat ajattelevasi enemmän loogisesti ja realistisesti – tuohon on todella hieno piirre! On hienoa, että tunnistaa omat tapansa ja vahvuutensa olla vuorovaikutuksessa, mutta on myös arvokasta, että osaa tunnistaa omat mahdolliset haasteensa. Jokin asia missä itse on hyvä, saattaakin olla toiselle ihmiselle vaikeampaa – se ei kuitenkaan tee kenestäkään yhtään huonompaa tai vähemmän arvokkaampaa, vaan me kaikki olemme hyviä juuri sellaisena kuin olemme. Joskus se voi auttaa ympärillä olevia ihmisiä ymmärtämään paremmin, jos kertoo ääneen omia vahvuuksiaan ja haasteitaan.
Kuten jo tuolla aikaisemmin kirjoitin, niin vaikeiden ajatusten ja pahan olon kanssa ei pitäisi jäädä yksin. Kirjoitit tunnistavasi, että et hyvinä hetkinä koekaan tarvitsevasi tukea ja mitätöit aikaisemman tunnetilasi – tämä on jo hieno asia, että tunnistat toimivasi näin. Toivon kuitenkin, että pystyisit hyvinäkin hetkinä muistamaan, että niiden huonojen hetkien tunteet ovat olleet todellisia ja sinulla on oikeus saada apua pahaan oloon. Kun hyvinä hetkinä käy läpi vaikeita asioita jonkun kanssa, niin niistä voi saadakin keinoja tulevista huonoista hetkistä selviytymiseen.
Apua ja tukea on mahdollista saada esimerkiksi koulun terveydenhoitajalta, kuraattorilta tai psykologilta. Myös oman paikkakunnan terveysasemalta saa apua, jos koulun palveluita ei ole saatavilla. Omista ajatuksistaan ja tunteistaan on hyvä puhua aina myös jollekin turvalliselle ja luotettavalle läheiselle aikuiselle.
Meille voi aina soittaa myös ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla juttelemaan chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Jos nettikirjelaatikko on täynnä, eikä sinne pysty tekemään käyttäjätunnuksia, niin kannattaa tulla kokeilemaan myöhemmin uudestaan. Kaikki palvelumme ovat aina ilmaisia, nimettömiä ja luottamuksellisia.
Olet tärkeä ja arvokas!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
moi! toi kuulostaa ikävältä. mutta heti ekana älä ajattele että sä tarviit kaiken paskan koska et todellakaan ansaitse. vaan sä tarvitset apua. mullakin on sellanen olo välillä et käyn niin syvällä ku vaan mahollista, tuun kirjottaa tänne ja seuraava päivä ajattelen et ei tää mitään pahaa oo ”ei tää oo mikään iso juttu mut…”. mutta älä ajattele tällä tavalla, koska syy ei välttämättä oo sussa ja sulla on vaikeeta (tai millä nimellä sitä voi kutsua) mä ite olin ajatellut et en tarvii apua mutta tuli sit ilmi et ku kerroin asiasta niin siitä piti tehä pari ilmotusta jne. ite en osaa sanoa mistä hakea apua mutta suosittelen sulle että hae apua sieltä mistä sitä saa.