Siirry sisältöön
torveloinen

ūüė≠

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei ‚ÄĚtorveloinen‚ÄĚ,

Kiitos, kun kirjoitit! Viestisi on lyhyt, mutta otsikkosi viestii, että tarvitset apua ja tukea. On todella tärkeää, että päätit kirjoittaa viestin!

Jos tuntuu, että ei jaksaisi elää ja ajatukset ovat itsetuhoisia, niin silloin oma vointi on saattanut olla huono ja vaikea jo jonkin aikaa. Joskus taas vaikeat ajatukset ja tunteet voivat tulla ihan yllättäenkin. Joskus olo voi tuntua tosi toivottomaltakin, mutta synkistäkin ajatuksista on mahdollista päästä ylös päin, kun saa apua ja tukea. Apua on tärkeää hakea silloin, kun on paha olla, eikä meinaa jaksaa.

Jotta saisit apua, niin haluaisin kannustaa sinua kertomaan pahasta olostasi jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle. Aikuinen voi olla kuka tahansa sellainen, jolle puhumisen koet hyvänä. Kuka voisi olla sinulle sellainen aikuinen, kenen kanssa voisit ottaa asian puheeksi? Jos olet koulussa, niin esimerkiksi terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi ovat sellaisia kenelle voi mennä puhumaan kaikenlaisista mieltä painavista asioista. He osaavat auttaa, jos nuorella on itsetuhoisia ajatuksia ja paha olla.

Joskus juuri niist√§ vaikeista ajatuksista voi tuntua kaikista vaikeimmalta puhua. Puhuminen kuitenkin kannattaa, koska se mahdollistaa sen, ett√§ saat mahdollisimman hyv√§√§ apua itsellesi. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, niin voit kokeilla hy√∂dynt√§√§ esimerkiksi Nuortennetin ‚ÄĚHuoli puheeksi‚ÄĚ -lomaketta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/huoli-puheeksi-lomake/

Jos haluat jutella nimettömästi ja luottamuksellisesti, niin meille voi soittaa myös ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen.

Nuorten tukilinja päivystää myös samassa numerossa (116 111) joka arki-ilta klo 20-24: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/nuorten-tukilinja/

Olet tärkeä ja arvokas, vaikka ajatukset olisivatkin juuri nyt vaikeat ja synkät. Tukea on saatavilla, joten ethän jää yksin. <3

Lämpöisin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

ūü•į

S√§ et halua lopettaa el√§m√§√§si!Olet varmasti ihana ihminen‚̧ԳŹ‚Äćūü©ĻJa mieti kuinka kova ik√§v√§ muille tulisiūüėē

Sun lemppariūüíč

T√§√§lt√§ tulee mulle sulta halitūüęā‚̧Ensinn√§kin isot tsempit sulleūü•ļ‚̧Oot varmasti todella ihana tyyppi ja √§l√§ miss√§√§n nimess√§ harkitse luovuttamista… moni ihminen v√§litt√§√§ susta<3

Poni

Moi :( Nyt t√§ytyy kyll√§ sanoa, ett√§ m√§kin haluan ihan simona kuolla! Syyn√§ se, ett√§ koulussa menoo tosi paskasti, saan siel raivateita, riehun ja mut otetaan kiinnipitoon ja rauhotetaan sill√§…..potkasin viime viikol sellasesta melkee vois sanoo pahviovesta mun jalat l√§pi, et joo…..

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ‚ÄĚPoni‚ÄĚ,

Kiitos, kun kommentoit viestiketjuun ja jaoit rohkeasti omia kokemuksiasi. On ikävää ja huolestuttavaa kuulla, että sinulla on olo, että haluaisit kuolla.

En tunne sinua, enkä tiedä, mitä kaikkea olet käynyt läpi, mutta usein siellä vihan tunteiden ja raivon taustalla on monenlaisia asioita. Silloin, kun raivo iskee, niin noilla kiinnipidoilla ollaan varmasti siinä hetkessä haluttu juurikin rauhoittaa tilanne sekä huolehtia, että sinulle itsellesi ei satu mitään. Nuo tilanteet ovat varmasti sinulle tosi raskaita.

Onko noita kiinnipitotilanteita käyty jälkikäteen kanssasi läpi? Entä oletko saanut tukea siihen, miten vaikeita tunteita voisi helpottaa ennen kuin ne menevät raivariin asti? Joskus omien tunteiden hallitseminen voi olla haastavaa ja silloin siihen tulee saada tukea! Toivonkin, että sinulla olisi siellä joku sellainen turvallinen aikuinen, kenelle voisit puhua mieltä painavista asioista ja joka osaisi yhdessä kanssasi miettiä, miten oloasi voisi helpottaa, että tilanteet eivät menisi pahaksi.

T√§√§lt√§ Nuortennetin ‚ÄĚApua ja tukea‚ÄĚ -osiosta voit lukea, miten huolia voi ottaa puheeksi ja millaista apua on mahdollista saada: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/

Meille voi soittaa myös ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), jos haluaa jutella nimettömästi ja luottamuksellisesti aikuisen kanssa. Voit tulla myös chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Nuorten Tukilinja päivystää myös joka arki-ilta samasta numerosta.

Olet tärkeä ja arvokas! <3

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Izuku

Mäkin tällä hetkellä haluun vaan kuolla ja mennä pois tästä maailmasta. En tiiä mitä mun pitäis tehdä mun elämällä haluaisin vain päästä pakoon todellisuutta. En oo kertonu kenellekään tästä, koska en halua, että kukaan huolehtii musta. Mitä mun pitäis tehdä auttakaa joku mua. Oon 13 tyttö ja vaikka mulla on ystäviä musta tuntuu, että oon yksin

Poni

Joo, on mulle kerrottu syy kiinnipidoille. Nyt sit menee elämä pahemmin, kun koskaan. Oon tosiaan tyttö ja olin lähettäny mun pepusta kuvan mun poikkikselle, jonka kaa oon olly yhessä tooooosi kauan, nii iskä näki ne ja suuttu ihan ylipaljon! Oon täl hetkel vaa vessassa itkemässä ja just pääsin paniikkikohtauksesta yli ja melkeen jopa toivon, et pääsisin kouluun.

Nallukka

Tsemppii oikeesti teille kaikilleūüė≠‚̧ԳŹ √Ąlk√§√§ luovuttako vaikka tuntuu vaikealta, ootte ansainnut el√§√§‚ô° Tii√§n ett√§ t√§√§ voi olla todella vaikeaa mutta muistakaa n√§√§ aina: Rakasta ja kunnioita itse√§si paljon. Muista ett√§ sin√§ olet aina tarpeeksi hyv√§ ihmisen√§‚̧ԳŹ Toivon ett√§ saatte apua..

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei Izuku,

Olipa hienoa, että tulit purkamaan oloasi myös tänne keskusteluun. Kerrot haluavasi paeta omaa elämääsi etkä halua, että kukaan huolehtisi sinusta. Mikä on saanut sinut tuntemaan ja ajattelemaan ettet ole avun ja toisten huolen arvoinen? Usein kun on paha olla, voi tuntea olevansa ypöyksin maailmassa, vaikka ympärillä olisi kuitenkin ihmisiä, jotka välittävät ja haluavat pitää sinusta huolta.

Sen takia rohkaisisin sinua kuitenkin kertomaan pahasta olostasi jollekin aikuiselle, jos ei omille lähiaikuisille niin koulussa terkkarille tai kuraattorille. He ovat juuri teitä oppilaita varten ja osaavat tukea ja auttaa nuorta pahan olon hetkellä. Jos ääneen puhuminen tuntuu hankalalta, voit aina näyttää tänne kirjoittamasi viestin, siinä kuvaat hyvin omaa oloasi ja tunnettasi.

Tärkeintä on, ettet jää yksin pahan olosi kanssa. Uskalla pyytää itsellesi apua, sillä sinä olet sen kaiken avun ja tuen arvoinen. Jos on vaikea nähdä itseään avun arvoisena, voi vaikka yrittää ajatella miten tukisi ja rohkaisisi omaa ystäväänsä tai läheistään ja mitä kauniita ja kannustavia sanoja tälle sanoisi. Niin läheisesi myös varmasti ajattelisivat ja tukisivat sinua, jos saisivat siihen mahdollisuuden.

Voit myös aina soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) tai kirjoittaa chattiin. Olemme joka päivä auki ja meille voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella. Myös Nuorten Tukilinja päivystää samassa numerossa joka arki-ilta 20-24 ja siellä saat ammattilaisen tukea pahan olon hetkellä.

Kaikkea hyvää ja parempaa oloa sinulle toivottaen,

Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei Poni,

Onpa ikävä kuulla, että olet riidellyt isäsi kanssa. Usein jos vanhempi huolestuu tai pelästyy jotain, voi reaktiona ollakin suuttumus ja huutaminen. Voi siis hyvin olla, että isäsi haluaa pitää puoliasi, vaikka ei ole sitä sinulle osannutkaan näyttää.

Toivon, että olette saaneet jo isän kanssa sovittua asian ja olosi on helpottanut. Halutessasi voit myös pyytää poikakaveria poistamaan kuvan, jotta siitä ei aiheudu sinulle myöhemmin huolta tai harmia.
Kaikkea hyvää sinulle <3

Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Haluaisin kuolla

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top