hei. mulla on vaikeuksia päästä eroon [osa tekstistä poistettu] vaikka nytkin olen kohta ollut 2 kuukautta [osa tekstistä poistettu]. silti mulla on melkein päivittäin itsetuhoisia ajatuksia ja tiedän ettei se pitkällä matkalla auta mihinkään mut sen pienen hetken kun unohtaa kaiken pahan. mut ei. en halua ratketa siihen koska tiedän että kadun sitä silloin myöhemmin ja aina. oon myös saanu kavereiltani kommenttia [osa tekstistä poistettu].. yksi kavereista haukkui minua noloksi ja vaan nauroi ja toinen kattoi mua kummasti ja mietti että mitä huomioo oikein hain?! mulla on itsetunto erittäin huono ja vielä se että ihmiset jälkeni nähtyään he luulevat että kerään huomiota [osa tekstistä poistettu] tai että olen nolo koska miksi mulla nyt voisi mikään olla vikana, ei auta asiaan. vihaan ihmisiä jotka haukkuvat [osa tekstistä poistettu] siitä että he hakevat huomiota koska ihminen voi olla kuinka onnellisen näköinen tai onnellinen aina ystävien kanssa se ei tarkoita että ihmisellä ei voi olla paha olla. itse ainakin voin olla tosi ilonen koulussa ja todellakin hymyillä mut pieniki juttu ni mieli on maassa ja kaikki tuntuu kaatuvan niskaan. se kun on yksin kotona ja sä katot peilistä ja kaikki mitä näät on väärin.
mut [osa tekstistä poistettu] ei koskaan ole se apu mihin pitäis turvautuu. oon täältäki saanu paljon apuu ku oon lukenu näit teijän kaikkii viestei tänne ja pari kertaa oon kirjeenki lähettäny (kiitos teille aikuisille jotka ootte jaksanu vastata). puhelua en ole vielä uskaltanut soittaa mutta ehkä joskus.
Hei,
vaikutat fiksulta, kun olet pohtinut tilannettasi ja käyttäytymistäsi noin hyvin. Ymmärrät, että itseäsi kohtaan vahingolliset teot eivät auta. Usein järjellä asioita saattaakin ymmärtää, mutta tunteiden muuttaminen onkin vaikeampaa. Olen kuitenkin varma, että pääset vahingoittamisesta eroon, koska olet jo tilannetta pohtinut noin hienosti!
On ikävää, että ystäväsi suhtautuivat kuvaamallasi tavalla. Voisiko olla, että he myös hieman pelästyivät ja siksi suhtautuivat vähättelevästi ja hämmentyneesti? En usko, että he halusivat pahaa sinulle. Usein me ihmiset saatamme vaikean ja tuntemattoman asian edessä suhtautua/käyttäytyä vähän hassusti. Mutta paha mielihän tuollaisesta tulee. Itsensä satuttaminen on aina vakavasti otettava asia eikä sitä todellakaan tulisi kuitata huomion hakemiseksi. Hyvinkin moni ihminen, niin nuori kuin aikuinenkin, käy töissä/koulussa ihan normaalisti, hymyilee ja on juttelee ihmisille ihan normaalisti, vaikka sisimmässä olisikin huono olla. Pelkän kuoren katsominen ei aina paljasta koko totuutta. Ja vaikka olisikin ahdistusta/huonoa oloa, niin ilonkin hetkiä saattaa kokea eikä se tarkoita silti, että kaikki olisi hyvin ja paha mieli kadonnut.
Saat olla tosi ylpeä itsestäsi näistä kahdesta kuukaudesta! Synkät ajatuksesi ovat kuitenkin huolestuttavia ja tiedätkö mitä – sinun ei tarvitse pärjätä ja kantaa niitä yksin! Oletko jutellut kenellekään aikuiselle koskaan näistä ajatuksista ja teoistasi? Pitäisin sitä nyt todella tärkeänä, koska kertomasi perusteella tätä on jatkunut jo pitempään. Sinulla ei ole mitään hävettävää eikä nolosteltavaa. Kenelle tahansa saattaa tulla elämässä vaikeampia aikoja, jolloin mieli on synkkä. Silloin voi ja tulee pyytää apua, koska sitä on saatavilla. Sinä olet tärkeä ja sinun hyvinvointisi on tärkeintä. Kuka siis voisi olla aikuinen, kenelle uskaltaisit kertoa asioista? Vanhempasi? Joku muu läheinen aikuinen? Uskoisin, että koulujenkin päättymisestä huolimatta terveydenhoitaja ja kuraattori ovat vielä tavoitettavissa ja he ovat koulussa juuri auttamassa ja osaavat neuvoa sinua. Mitä ajattelet, jos ottaisit asian puheeksi jo huomenna jonkun aikuisen kanssa?
Muista myös MLL:n auttavat palvelut: Lasten ja nuorten puhelin, kirjepalvelu ja chat! Niihin saat jatkossakin ottaa yhteyttä ja onkin ihana kuulla, että olet saanut sieltä ja täältä apua!