Kuinka avautua?

Olen 17-vuotias lukiolainen. Elämäni on pintapuolisesti katsottuna todella helppoa: minulla on paljon kavereita ja ystäviä sekä hyviä harrastuksia. Tiedän, että elämässäni on paljon ihmisiä, jotka välittävät minusta. Minulla on kuitenkin ongelma: en pysty jakamaan suurimman osan ystävistäni kanssa rankkoja asioita, mitä minulle on viime aikoina tapahtunut, sillä pelkään satuttavani heitä.
Marraskuussa hyvä ystäväni oli kuolla onnettomuudessa ja vammautui sen seurauksena vakavasti, perheenjäseneni sairastui syöpään, toisella perheenjäsenelläni epäiltiin syöpää ja kummillani diagnosoitiin kuolemaan johtava autoimmuunisairaus. En vieläkään aivan pysty käsittämään kaikkea, mitä silloin tapahtui, ja koska kaikki sattui niin nopeasti, en kertonut näistä tapahtumista juuri kellekään. Tämän takia asiat kasaantuivat ja kärsin lukuisista paniikkikohtauksista.
Tällä hetkellä asiat ovat paremmin, mutta joudun päivä päivältä kohtaamaan kaiken sen pelon ja ahdistuksen, jonka käsittelyä olen yrittänyt vältellä kuukausia. Elän jatkuvassa pelossa siitä, että joku läheiseni kuolee, tai että lisää kamalia asioita tapahtuu. Alitajuntaisesti etsin koko ajan merkkejä jostain tulevasta katastrofista. En ole masentunut, mutta välillä minun on vaikeaa nähdä myös kaikkea sitä hyvää, mitä elämässä on. Kaikkein vaikeinta tässä on se, että en osaa puhua näistä ongelmista kenenkään kanssa.
Saatuani paniikkikohtauksia koulussa olen jutellut näistä asioista niin, opon, koulupsykologin kuin terveydenhoitajankin kanssa, mutta he eivät tietenkään osaa tukea tällaisessa tilanteessa kovin hyvin. Olen myös etääntynyt monista kavereistani, sillä en enää jaa samalla tavalla asioitani kuin ennen. En halua, että ystäväni joutuvat kokemaan olonsa hankalaksi seurassani tai säälivät minua, ja tiedän, että elämän tässä vaiheessa kaikilla on omatkin ongelmansa. Perheessäni näistä asioista ei myöskään ole pystytty paljoakaan keskustelemaan, eikä vanhempani esimerkiksi tiedä ystäväni onnettomuudesta. Olen väsynyt pitämään tätä kaikkea salassa, mutta en löydä keinoa kertoa tästä kaikesta luontevasti, sillä minun olisi täytynyt tehdä se jo aikoja sitten. Siksi kysyisinkin nyt vinkkejä teiltä jotka olette käyneet läpi hankalia elämänvaiheita; miten selvisitte ja käsittelitte asioita ja kuinka avauduitte läheisillenne?