Median vaikutus – ja missä ne omanlaiset ystävät?
Tervehdys.
Viime aikoina on taas alkanut painaa mieltäni tuo alituinen somettaminen ympärillä. Joo, ihmiset saavat mielestäni ihan itse päättää mitä tekevät, mutta minua harmittaa/pelottaa yhteiskunnan muutos ja kaikkien sovellusten valta, joka ohjaa ihmisten toimintaa päivittäin.
Lähes kaikki kaverini ovat Instagramissa tai SnapChatissa. Itse omistan vain facen ja Twitterin, enkä tykkää oikeastaan käyttää ollenkaan elektronisia laitteita (tännekin kirjoittaminen tuli vasta viimeisenä mieleen).
Minua turhauttaa jatkuvasti, kun ihmisillä on pakonomainen tarve päivitellä someen kaikkea turhaa – mitä he sillä hakevat? Minä sanon, että kuuluisuutta ja huomiota. Mitä muutakaan? Olen puhunut tästä kaverieni kanssa – rakastan käydä RAUHANOMAISIA keskusteluja (dialogityylisiä), ja he ovat opettaneet minulle, että he myös kysyvät esim. Snapin välityksellä kuulumisia kavereilta, joita eivät yleensä näe. Mikseivät he voi soittaa tai nähdä livenä?
Muutama kaverini on löytänyt ihastuksensa (jopa alkanut seurustelemaan) netin kautta. Olen onnellinen heidän puolestaan. …jollain tavalla.
Välillä on vaikeaa olla luomatta mm. instaa – tekisi mieli vaan näyttää kaikille, miten se kuuluisuuden hakeminen onnistuu!!
En löydä samankaltaisia ihmisiä ympärilleni. Tietysti kaikki ovat erilaisia, mutta vain harvan kanssa minulla löytyy yhteinen ajatusmaailma (ei ketään täysin samanlaista, onko edes olemassa sellaista?). Olen suvaitsevainen ja sosiaalinen, minulla on tarpeeksi kavereita ja mahdollisuus tutustua vaikka kuinka moniin – koettu on.
Ongelmana on, että kaikki ovat täysin erilaisia kuin minä. He pitävät eri asioista, eivät yleensä harrasta mitään vakka itse teen vähän kaikkea. Minua on kuvattu monilahjakkaaksi ja kauniiksi, ja jopa täydelliseksi (noh noh kukaan ei ole täydellinen).
Kaiken tämän takana tunnen itseni todella yksinäiseksi. Kaverit elävät somemaailmassa kuten ympäröivät ihmiset, ja minua surettaa joka päivä nähdä ihmisten naama ruudussa kiinni.
Ihan kuin olisin syntynyt väärään aikaan. Ehkä joistakin muistakin tuntuu siltä, olisi kiva tavata sellaisia… Mutta koska pitäisi pitäytyä sanoissani, niin enhän heitä netistä voi löytää..
Pitäisikö minun lähteä matkustelemaan? Koen jo tarpeeksi juurettomuutta, ja vaikka viihdyn yksin, tavallaan pelkään ja yksinäisyys ahdistaa välillä. Ehkä se on tämä ikä – onko? Joku tyhmä ”läheisyydenkaipuu” johon nuoret vetoavat (yritän kaikkeni jotten takertuisi turhuuksiin!). (P.S. En pysty toteuttamaan unelmiani, kuten matkustelua vielä.)
Kiitos, jos edes joku tämän lukee. En tiedä, mitä teen. Olen noussut masennuksesta ja haluan olla onnellinen. Ärsyttää itseäänkin, kun joskus vaan syyttää tätä (Pohjois-)Suomea ja suomalaisuutta kokoajan, vaikka onhan täällä fiksuakin porukkaa. Ahdistaa vain ystävieni sivistymättömyys – itse kun olen niin menestyvä opiskelussa ja ihmissuhteissa, sekä harrastuksissa. Mutta koen saavani liian vähän sitä mitä ansaitsisin, kun en ole sitä maailmalle jakamassa Instagramissa .
Mä oon aikalilla samallainen kuin sinä ja ymmärrän ton eetä kuinka surkeaa on nähdä naamat kiinni ruudussa :c
Mukavaa huomata, etten ole ainoa, joka on huolissaan tästä median ylitarjonnasta. On olemassa sananlasku (joko Ranskasta tai Kiinasta); se, joka on kaikkialla, ei ole todellisuudessa missään. Ja tämä pitää mielestäni paikkansa. Mikään ei ole mielestäni niin loukkaavaa kuin se, että istutaan iltaa ystävien kanssa, ja joku on koko ajan laittamassa WhatsUppiin viestiä jollekin tyypille. Nykyään on jopa uusi fobia, jossa pelätään sitä, että joutuu olemaan ilman kännykkäänsä. Juuri tuli dokumentti, jossa 16- vuotias tyttö oli enemmän huolissaan kännykkänsä turvallisuudesta, kuin omastaan. Tämä median ylitsepursuava maailma on jo naurettava. Ihmiselle tekee hyvää saada joskus hengittää ja olla ihan rauhassa, ja kesäisin aina vetäydynkin mökille luonnon keskelle kalastamaan ja vaeltamaan. Nuuskamuikkusen tyylillä. Luen paljon, teen käsitöitä, piirrän ja urheilen. Maailmassa on paljon kaikkea kivaa, joten en ymmrrä, miksi Facebookissa oleminen on niin siistiä. Keskustelut ovat kivoja muiden kanssa, kunhan ne tosiaan käydään kasvokkain.
Nykymaailma myös kannustaa tähän. Esimerkiksi joissain ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa sanotaan. Itselleni kävi niin, kun kysyin aineistoa luennosta, opettaja totesi minulle ”Eikö sinulla ole älypuhelinta?”. No ei ole ei. Mutta ilmeisesti pitäisi olla, jos haluan tietää kurssin sisällön. Tämä on naurettavaa.
Olen myös huolissani siitä, miten paljon hehkutetaan, että nuori on hyvä ja paras ja suosittu, jos hänellä on paljon seuraajia Instassa. Mitä hän niillä seuraajilla tekee? Kenet heistä hän tuntee? Ketkä heistä ovat hänen ystäviään? Mielestäni ystävä on sellainen, joka kenties soittaa, jos ei kuule vähään aikaan mitään toveristaan, ja joka oikeasti huolestuu myös, ja tulee hätiin, jos tarvitaan. Kuinka moni näistä tuhansista Insta-kavereista tekisi niin? Loppujen lopuksi vain niillä ihmisillä on merkitystä, jotka ovat lähellä ja sydämessä.
Huh huh. Johan tuli huudettua. Mutta, mitä sinuun tulee, kenties voisit löytää kaltaistasi seuraa jostain tapahtumista? Sanotaan vaikka, että pidät vaeltamisesta ja luonnosta, niin kenties löytyy jokin ryhmä tai harrastus, jossa ihmiset tosiaan lähtevät vaeltamaan ilman mitään sen ihmempää? Kannattaa pitää silmät ja korvat auki, koskaan ei voi tietää, mistä löytää hyvää seuraa. Itse löysin yhden ystäväni metrosta Helsingissä, kun hänellä oli hieno pinssi, kommentoin sitä ja aloimme jutella. Mainitsit myös, että koet saavasi liian vähän. Ei kannata verrata itseään Instagram- elämään, se on mitä on. Kannattaa keskittyä siihen, mikä tekee sinut onnelliseksi, oli se mitä tahansa. Kenties tosiaan matkailu voisi avartaa, ota vaikka muutama ylin ystäväsi ja tehkää ensin vaikka Suomen keikka, sitten ulkomaille, tai kokeilkaa olla viikko ilman mitään elektronisia laitteita. Se voisi avartaa ystäviesikin elämää.
Tervehdys soulmate ja kohtalontoveri! Määkin olen vierastanut ja tullut jälkijunassa tähän somehömppään ja edelleenkin se on aika pienessä osassa (lähinnä voi välillä kattoo mitä muut tekee jne.) mutta siinä missä muut ei uskalla ulos mennä ilman puhelinta, niin mää en ees aina muista missä se on xD.
Sitten jos haluat keskustella ihmisten kanssa, niin siitä ei yleensä tule mitään jollei olla kasvokkain. Ja silloinkin heti kun tulee vähänkin hiljasta niin mikäs kasvain siihen käteen on taas ilmiintynyt….
Toki yhteiskuntamme on menossa aivan uuteen suuntaan ja vielä ei tiedä mihin päädytään. Mutta kyllä mustakin tuntuu että, että minä en ole sopeutunut tähän muutokseen. Mulla on kyllä kavereita, mutta vain yksi jota voi kutsua ystäväksi.
Ihmiset kun haluaisivat, että heidät huomataan ja heidän tekojaan arvostetaan. He haluavat että heidät muistetaan kun aika jättää. Mutta toisaalta, onko SoMe työkalu siihen? Sillä on puhuttu, että elämme aikaa josta voi tulla uusi ”Pimeä keskiaika” josta ei tuleville polville jää paljon mitään kun digitaalinen tieto tuhoutuu.
Minä itse haluan, että pääsen sellaiseen ammattiin tai asemaan jatkamalla opiskeluitani, jotta sitten tulevaisuudessa voin tehdä jotain mistä saan tunnustusta ja minut muistetaan. Ei sen tarvitse olla sitä mitä koko maailma tietää, mutta silti jotain parempaakin kuin tuhansia kuvia ruuista joista otin kuvan sen sijaan että olisin vain syönyt (niinkuin olisi tarkoitus…)
Todella harmillista, että täälläkin voi kuulla vain kaikuja ihmisistä jotka haluaisi tavata todella. Mutta on tämäkin parempi kuin se, että luulisi huhuilevansa tyhjään.
Mulla on aika sama homma. Voin jotenkin samaistua suhun. Mun kaikki kaverit on someissa (instagram, snapchat, facebook…), mutta minä en. Monet ystävistäni on sanonut, että ”lataisit jo snäpin” ja ”jos sulla ois snäppi, voitas jutella enemmän” tätä mietin, pitääkö olla joku some, jotta voi jutella ja olla toisen kaveri? Osa on sanonu myös sitä, että ”sä jäät porukan ulkopuolelle, jos sulla ei oo snäppiä”. Olen miettiny, että pitäiskö se, mutta ei mulla ole siihen kyllä edes tarvetta.
Yleensä en osallistu tällasiin keskusteluihin, mutta nyt oli hyvä aihe, johon samaistua niin oli kyllä pakko :)
Veit sanat suustani! :’D Just näin. Ja niinpä: harmi, ettei kaltaisiaan näytä löytyvän muualta kuin täältä somen sopukoista XD!
Mun mielestä tosi hienoa, että et ole menny porukan turhuuksiin mukaan! Pidä pää vaan kylmänä, yritän toimia samoin.
Kiitos Azzie kattavasta vastauksesta.
Rakastan sananlaskuja, ja aika totta tuo mainitsemasi! ::D
Ehkä tosiaan pitäisi vaan pyrkiä löytämään ystäviä harrastusten kautta. Olen jo kauan aikonut aloittaa partion, mutta siihen kykenemättä mm. kiireen vuoksi.
Kiitos kannustavista ja nevoa antavista sanoistasi, merkkaa minulle paljon <3 Pitäisi todellakin tehdä sitä mistä nauttii.
Hei ihan mahtava kuulla että voi JOPA u n o h t a a puhelimen kotiin! :DD
Vaikkei täällä sukupuolta näe, enkä ennakko-olettamuksia harrasta, niin nimimerkin perusteella kiva kuulla että tyttöjen lisäksi on poikiakin tässä ongelmassa. ^^’
Tee todellakin sitä mistä tykkäät ja seuraa unelmiasi! Toivon todella myös omalle kohdalleni, että oppisin ja uskaltaisin tehdä enemmän sitä mistä pidän ja pyrkiä siinä aina vain pidemmälle. Olen pohtinut, että se kai on ainut tie siihen, että saat jotain merkityksellistä aikaan ja sinut tullaan muistamaan kauemmin.
Viimeiset kirjoittamasi virkkeet ovat kyllä harmillisen hyvin sanottu.
Kiitos – tästä jollain tavalla humoristisestakin vastauksesta, soulmate!
Olisi mielenkiintoista tietää, miten tällaiset ihmist päätyivät vastaamaan viestiini… Olen tietysti kiitollinen siitä!
Jostain syystä odotan vain joka ikinen päivä, että uusien tuttavuuksien joukosta löytyisi _edes joku_ samankaltainen. Vaikka olen asiaa pyöritellyt omassa päässäni vähintäänkin pari vuotta, odotan edelleen ihmettä tapahtuvaksi.
Haluaisin päästä tästä eroon. Se ei tunnu terveeltä, vaan syö minua sisältä.
Itse löysin tänne aika pitkälti työni kautta. Työni on auttaa muutenkin ihmisiä, ja MLL on tuttu juttu, joten silloin tällöin eksyn myös tänne höpisemään, jos vaikka voisin olla avuksi toisille.
Mutta kieltämättä siihen on aina vähän vaikea sanoa, mistä löytäisi kaltaisiaan, varsinkin, jos nämä niin sanotut kaltaiset ovat verkkomaailman ulkopuolella. Jos miettii vaikkapa jotain fanikulttuuria, otetaan esimerkiksi cosplay- pukeutujat. Toki, onhan se fyysistä, pukeudutaan anime/sarjakuva/leffahahmoiksi ja mennään pitämään hauskaa yhdessä johonkin tapahtumaan, mutta pääasiassa vuorovaikutus tapahtuu verkossa, jossain foorumilla tms. Joten kaltaisiaan on näinollen ehkä helpompi löytää? En tietenkään sano, että tämä aina toimisi. Sitä kuulee todella usein, miten yksinäisyys on lisääntynyt, eivätkä ihmiset löydä vaikkapa treffiseuraa sen paremmin netistä kuin livenäkään. Missä sitten loppujen lopuksi tapaa seuraa? Sitä on vähän vaikea aina sanoa. Itse tosiaan olen löytänyt netistä yhden ystävän, kaikki muut koulusta, töistä, harrastuksista tai ihan vain jossain tapahtumassa, joten yksinkertaistettuna, mitä enemmän liikkuu ulkona ja eri paikoissa, sen enemmän kai on mahdollisuus tavata joku todella kiva tyyppi.
Kenties apuna on, jos ei jää liikaa kiinni yhteen asiaan? Joku tapaamasi ihminen voi olla todella kiva, upea ja parasta seuraa, ja silti myös aktiivinen SoMen kuluttaja, joten kenties olisi hyvä yrittää laajentaa sitä, millaisia ystäviä oikeastaan etsii, millaisia kiinnostuksen kohteita teillä kahdella olisi. Pidän esimerkkinä tämän cosplayn. Sanotaan, että molemmat harrastavat cosplayta, niin kenties se on tärkeämpi aspekti, kuin se, käyttääkö toinen aikaansa paljon SoMessa vai ei. Harrastuksissa ja tapahtumissa käyminen tosiaan voi olla ihan hyvä alku ystävyydelle. Jännä. Joskus vielä, kauan sitten, oli vielä nuortenlehdissä kirjepalstoja. Sääli, että nämäkin ovat kuoleva formaatti.
Kiitti Azzie rakentavsta vinkeistä. Nuo seikat on todella tärkeää ottaa huomioon, ja ollut ehkä jopa vaikea itselle myöntää vaan tällainen hyväksyminen! Pitäisi todellakin yrittää keskittyä hyviin puoliin ihmisissä, eikä häiriintyä heidän SoMen käytöstään. :-)
Minulla oli joskus kirjekavereita ja se oli ihan huippu harrastus! Itse taisin kuitenkin olla se aktiivisempi osapuoli, ja valitettavasti myös pitkäjänteisempi: vastaanottajat hiipuivat ja katosivat aika nopeasti, syynä vanheneminen… Onneksi minulla on syy lähettää edes yhdelle ihmiselle kirjeitä silloin tällöin, meren toiselle puolen. Olen kauan yrittänyt etsiä kauempaakin kirjekavereita, mutta en ainakaan silloin (netistä) löytänyt. Ehkei pitäisi kuitenkaan luovuttaa. :>
Yli puolentoista vuoden jälkeen luin tänne kirjoittamiani tarinoita. :D Olen ymmärtänyt aivan vasta, että koen helposti emotionaalista yksinäisyyttä. Olen yksinäinen ihmisten/tuttujenkin joukossa, ja minusta tuntuu helposti, että en löydä ihmisiä jotka ymmärtäisivät minua täysin. Mutta:
Elämänlaatuni on parantunut, koska tähtäimenä on ollut sopeutua muutoksiin (kuten nyt tässä mainittuun mediaan). Ja yllättävä kyllä – olen tavannut ihmisen, jota ei sosiaalinen media kiinnosta juuri lainkaan. Meissä on eroja, mutta luonteiltamme sovimme erittäin hyvin toisillemme. Suhde on ollut yksi elämäni antoisimmista: hän opetti minulle ennennäkemästöntä luovuutta ja rohkeutta, sekä tilannetajua. Toivoisin vain, että tällaisia henkilöitä olisi enemmän – kaikille!
Olen kokenut paljon vuoden aikana, mutta löydän edelleen ajatukseni itsetutkiskelusta. Toivon että pääsisin siitä joskus toiminnan pariin… Mutta kaippa se pitää pistää taiteilijaluonteen piikkiin.