Miksi ihmiset uskovat / eivät usko Jumalaan?
Olen 9-luokkalainen tyttö, joka ei kuulu kirkkoon ja ainakin tällä hetkellä kokee olevansa ateisti, koska en näe mitään perusteluja uskontojen todenmukaisuudelle.
Uskoin, että myöskään ystäväni eivät todella uskoneet kristinuskon tarinoihin ja Jumalaan, kunnes joulukirkossa (johon menin vapaaehtoisesti kartuttaakseni sivistystäni) kaikki ihmiset ympärilläni rukoilivat ja vaikuttivat niin uskovaisilta, että hämmennyin.
Minulle on aina ollut itsestäänselvyys, että uskonnot ovat vain eräänlaisia satuja ja tarinoita. En kuitenkaan halua loukata minkään uskonnon edustajia ja pelkään usein tekeväni näin, jos kertoisin omista näkemyksistäni, vaikka olen sitä mieltä, että jokaisella pitäisi olla oikeus uskoa mihin haluaa ilman, että se vaikuttaa muiden käsitykseen hänestä tai aiheuttaa syrjintää. Tätä luultavasti edistäisi se, että ihmiset ymmärtäisivät toisten ajatukset paremmin.
Haluaisinkin siis kuulla perusteltuja pohdintoja ja ajatuksia siitä, miksi ihmiset uskovat / eivät usko Jumalaan tai uskontojen oppeihin ja tarinoihin, koska minulle ajatus uskomisesta vaikuttaa niin kaukaiselta ja haluaisin oppia ymmärtämään myös muiden ihmisten näkemyksiä maailmasta.
En oo ite varma uskonko Jumalaan vai en, mut luultavasti en. Kaikki alkuräjähdykset tms tuntuu tosi paljon loogisemmilt vaihtoehdoilt ku Jumala, mut sit taas kirkossa mulle tulee sellanen tietty kunnioittava fiilis
Moi
Oon itse ateisti eli just kiellän/oon uskontoja vastaan koska ei oo perusteltu niinkuin sanoitkin jo
Mä luulen et ihmiset uskoo uskontoihin koska se on ollut tapa ja nyt niin helppo tapa selittää kaikki asiat joihin ei oikeasti tiedetä vastausta
Mun mielestä kirkot ja uskonnot on vaan tapa ”ohjailla” ja määrätä ihmisiä
Nyt vaan odotellessa sitä että ne väitetään epätodelliseksi sillä kyllähän ihmiset uskoivat/uskovat sääjumaliin esim. Zeus (en oo varma onko oikea nimi)
Mutta nää sääjumalat todistettiin vääriksi
Ja monet ihmiset on kirkossa koska kirkon avulla saavat olla perheen kanssa eli tarkoitan että perhe on vaikka sanonut ettei vietä/rakasta/ole heidän kanssaan jos eivät kuulu kirkkoon
Kerron itse kysyin kaverilta (kuuluu kristinuskoon) että miten maailma ”syntyi” ja vastasi että jumala loi sen
Kun taas kysyin toiselta kaverilta (kuuluu myös kristinuskoon) mutta hän vastasi että sen ei kristillisen vastauksen ja oli itsekin epävarma
Kukaan ei ole oikeassa tai väärässä
Vielä loppuun lisään että olen pahoillani jos loukkasin jonkun teidän uskomusta mutta tälleen mä uskon ja jaoin oman mielipiteeni
Moikkaa!
[osa viestistä poistettu]
Alkuun kirjavinkki aiheesta: Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan ”Tiedän uskovani, uskon tietäväni”. Kirja on sinänsä huono, että varsinainen dialogi jää vähäiseksi, mutta toisaalta se ainakin osin johtuu myös heidän arvomaailmojensa totaalisista eroavaisuuksista. Pihkala on siis eläköitynyt piispa ja Valtaoja tähtitieteilijä ja he siis ”keskustelevat” uskosta, Jumalasta, arvoista, moraalista yms.
Itse uskon Jumalaan ja siihen, että Hän on tullut maan päälle Jeesuksena (tosi ihmisenä, mutta myös tosi Jumalana). Ja siihen, että Jeesus on kuollut juuri minun, juuri sinun ja juuri meidän kaikkien puolesta. Uskon voisi määritellä jonkin asian totena pitämisenä. Itse pidän Jumalan olemassaoloa totena. Ja siitä johtuen uskon Raamattuun, sillä Jumala on siinä sanonut antaneensa pyhän Sanansa (ihmisen käsialalla). Eli usko Jumalaan on kulmakivi monelle kristilliselle asialle, kuten vaikka Raamatun kertomuksille. Minä uskon Jumalan avanneen mereen käytävän israelilaisille heidän paetessaan Egyptistä. Minulla ei myöskään ole mitään syytä olla uskomatta niin. Mutta jos ei usko Jumalaan, niin eihän tuolla kertomuksella silloin ole mitään faktapohjaa. Eihän meriin nyt itsestään avaudu käytäviä ja vielä vain israelilaisten kulun ajaksi! Faktapohjan kertomukseen tuo kuulijan usko ja Jumalan totena pito. Silloin kertomuksella on tosiperusta.
Arvostan suuresti sitä, että suhtaudut uskoon positiivisesti. Usein näkee ympärillä sitä, että usko torjutaan siitä juuri mitään tietämättä. Esimerkki yleisestä kristinuskoon liittyvästä harhakäsityksestä on sen pitäminen lakiuskontona eli luullaan uskon tarkoittavan: tee näin, tee näin, vältä tätä, toimi noin = pääset taivaaseen. Kun sitähän kristinusko ei ole. Harhaluulojen takia voi jäädä se ydinsanoma kokonaan kuulematta eli se armo. Usko pelastumiseen ei omien tekojemme ansiosta, vaan teoistamme täysin riippumattomasta Jeesuksen rakkaudesta meitä kohtaan. Eli miten pienoisevankeliumikin kuuluu: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Alun mainitussa kirjassa Valtaoja toteaa, ettei kaikesta etsimisestä huolimatta löydä maailmasta Jumalaa. Niin surulliselta kuin se uskovana kuulostaakin, voi vastausta sinänsä arvostaa; hän ei ole Jumalasta puhuttaessa vain tokaissut, että paskapuhetta, vaan yrittänyt edes löytää uskon.
Sitten tulee se mielenkiintoinen kysymys, eli miksi joku uskoo Jumalaan ja joku ei. Ja voiko uskon sitten löytää, jos kristillisyys pitkälti pohjautuu Jumalaan uskomiseen? Jälkimmäinenhän on lähetyskäskyä noudattavan lähetystyön tarkoitus. Toki uskon voi löytää kuulessaan evankeliumia eli ilosanomaa Kristuksesta sellaisenaan. Mutta lähetystyö ei ole Afrikan läpi ajamista radioista evankeliumia tuutaten. Itse asiassa kristinuskon näkökulmasta suuri tulevaisuuden ja jo nykyhetken lähetystyön tapahtumapaikka on maallistuvat länsimaat. Eli Euroopan läpi evankeliumi radioista tuutaten? Epäilen, että valitettavan harva löytää uskon siltä seisomalta auton ohiajaessa. Kun puhutaan uskon syntymisestä, puhutaan Pyhästä Hengestä eli Pelastajasta, jonka Jeesus lupasi lähettää maan päälle Hänen noustua taivaaseen. Kristinuskossa uskotaan, että Pyhä Henki on täällä kanssamme ja Pyhittää meitä kykenemään Jumalaan uskomiseen. Uskoo
vaikuttava asia on myös kaste. Siinä ihminen liitetään Kristuksen omaksi. Mutta se, mitä se lähetystyö sitten on siellä Afrikassakin on uskon konkretisointia. Uskon todeksi tekemistä. Eli kohdellaan lähimmäisiä kuten Raamatussa ohjeistetaan. Raamatussa kehoitetaan ihmisten auttamiseen ja mm. rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Tämä kristillinen usko konkretisoituu juurikin mm. lähetystyössä. Toimitaan, kuten on ohjeistettu. Kun sitten Etiopiaan perustetussa sairaalassa ja ruoka-apukeskuksessa ihmetellään ihmisten syytä auttaa heitä, syy on Jumalan käsky toimia niin. Rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä. Seuraava kysymys paikallisilta on mahdollisesti, Kuka se Jumala on? Ei ihmisiä pakoteta uskomaan tai osteta uskoon avun hinnalla. Ei Jumala pakota meitä uskomaan Häneen, vaikka onkin tuonut pelastumisen mahdollisuuden jokaiselle meille. Tosin jos ei usko Jumalaan, ei pelastumisen mahdollisuus välttämättä merkitse mitään. Mutta entäpä niille afrikkalaisille se vastaus siihen auttamisen motiiviin? Se on ei-uskovallekin konkreettisempaa. Lähetystyöntekijät omistavat elämäntyönsä muiden auttamiselle ja heidän niin tahtoessa evankeliumin levittämiselle. Mikä syy heillä olisi omistaa elämänsä huijaukselle? Yhtä vähäinen, kuin Raamatun opetuslasten syy tulla tapetuksi Jeesuksen vuoksi, jos Hän ei kerta ollut luvattu Messias ja Jumalan Poika. Mutta totisesti on!
Kun sitten mietin uskoani Jumalaan, uskon Hänen lupaamaansa pelastukseen, siihen että Hän varjelee elämääni ja siihen, että vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, Hänen rakkautensa minuun ei järky, eikä rauhanliittonsa horju.
Moi! Olen 16v ja kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon. En osaa sanoa olenko uskovainen tai että mihin uskon, mutta osallistun kuitenkin kirkon toimintaan isostoiminnan muodossa.
En käy jumalanpalveluksissa muuten kuin isostoimintaan liittyen ja aikoinaan koulun kanssa. Jumalanpalveluksessa vaikuttaisin ehkä mielestäsi juurikin ”uskovaiselta”, koska laitan esim. kädet ristiin rukousta kuultaessa ja laulan mukana jne. Tiedän, että monille juurikin käsien ristiminen on vain tapa eikä merkitse oikein mitään. Monet nuoremmat isoset saattavat rukoilun aikana muun muassa jutella kavereilleen tai selata puhelinta (mielestäni vähän loukkaavaa, mutta tehkööt mitä tahtovat). Itse rukoilun aikana kuitenkin pohdiskelen ja kuuntelen – eli siis rukoilen.
Ehkä voisi siis sanoa, että olen uskovainen. Saatan joskus kotonakin rukoilla illalla. En säännöllisesti, mutta joskus. Välillä uskon Jumalaan.
Kuitenkaan minulle Raamattu ei ole kirjaimellinen tiedekirja. En usko, että Eevaan ja Aatamiin ensimmäisinä ihmisinä, enkä usko, että neitsyt Maria synnytti neitsyenä. Minulle kristinusko tarkoittaa lähimmäisenrakkautta ja jotain suurempaa voimaa.
Olen siis samaa mieltä kanssasi ”Ateistinen” – uskonnot ovat (ainakin jossain määrin) satua. Huomautan kuitenkin, että Jeesus on tieteen valossa historiallinen hahmo (ihmetekoja ei tietenkään voida todistaa).
Uskon osittain sen takia, että se tuo lohtua. Tuntuu mukavalta ajatella, että joku kuuntelee huolia ja kuolema ei ole vain loppu.
Ymmärrän toki miksi monet eivät ole uskovaisia. Uskontojen asioita ei voida todistaa tieteellä. Mutta tieteellä ei myöskään ole keinoja kumota mahdollisuutta, että on olemassa joku ylempi voima tai toinen ulottuvuus.
Mielestäni Raamattua ei pidä tulkita kirjaimellisesti, koska on fakta, että sen kirjoittajat ovat ihmisiä. Raamatussa näkyy kirjoittamis ajankohdan näkemykset esim. sukupuolista ja ihmissuhteista. Itse uskon, että Jumala rakastaa kaikkia sulupuolesta ja seksuaalisuudesta riippumatta.
Ups, tässä ei nyt taida olla päätä eikä häntää, mutta ehkä tästä välittyy mun näkemys :D vastaan mielelläni jatkokysymyksiin :)
On toki ihmisiä, jotka kuuluu johonkin uskontoon vain tavan vuoksi, mutta kyllä todella monet myös oikeasti uskovat. Miksi muuten kukaan tekisi mitään konkreettista Jeesuksen nimessä, kuten sitä lähetystyötä. Ja esim. itse uskon siksi, että pidän Jumalaa totena ja koen saavani nauttia Hänen jokapäiväistä rakkauttaan. En vain tavan vuoksi.
En näe kristinuskoa mitenkään ohjailevana. Toki Raamatussa on sääntöjä ja ohjeistuksia, mutta ei kukaan pakota uskomaan Jumalaan ja tällöin tuskin Raamattua pidetään auktoriteettinä. Jos taas uskoo Jumalaan, Raamattua pitää todennäköisemmin auktroriteettinä, koska Hän on ilmaissut siinä tahtonsa. Esimerkkinä Jumalan käsky: pyhitä lepopäivä. Tarkoittaako se sitä, että Jumala käskee ihmisiä pyhittämään yhden päivän viikosta Hänelle esim. kirkossa käyden, rukoillen ja arjen kiireistä vapaata pitäen? Kyllä. Mutta voiko sitten olla kristitty ja uskoa, jos ei käy joka sunnuntaina kirkossa? Kuten sanottua: kristinusko ei ole lakiuskonto vaan armouskonto. No jos hyvillä teoilla ei suoranaisesti ole merkitystä pelastumisen suhteen, vaan Jeesus on sovittanut kaikkien meidän syntisten ihmisten synnit, mikä on niiden hyvien tekojen tai käskyjen noudattamisen tarkoitus? Nähdäkseni se, että se on Jumalan tahto ja niiden noudattamisesta seuraa hyvää. Hän tahtoo meidän olevan lähimmäisillemme hyviä ja myös itsellemme. Hän on käskenyt meitä: älä tapa. Tappamattomuus ei kuitenkaan ole kynnysehto pelastumiselle. Kyllä vakavia rikoksia tehneetkin saavat Kristukselta armon heidän Tältä sitä pyytäessään, kuten ryöväri ristillä Jeesuksen vierellä. Toisaalta kukaan tavallinen ihminen ei ole omin avuin täysin synnitön eli jokainen meistä on armon tarpeessa. Mutta miksi sitten pyhittää se lepopäivä? Koska se on Jumalan tahto. Jos uskoo Jumalan antamaan pelastukseen, miten voi ohittaa Hänen antamansa käskyt. Miten voi uskoa Jumalan olevan suurin ja erehtymätön, jos väittää osan Hänen sanomisistaan olevan epätosia? Sinapinsiemenen verran uskoa riittäisi siirtämään vuoria. Harva kykenee siirtämään vuoria. Ihmisen usko on siis lähtökohtaisesti ilmeisen heikko. Miten siis voisi säilyttää luottamuksensa armoon ja pelastukseen, jos ei laske mitään uskon varaan? Mutta jos noudattaa käskyä ja pyhittää lepopäivän, laskee enemmän elämäänsä uskon varaan. Silloin on myös vahvempi usko pelastumisen suhteen. Eli käskyjä noudattamalla rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuten itseään.
Se ohjailevuus, mikä uskontoon (puhun nyt kristinuskosta) voi liittyä, on ymmärtääkseni erinäisten ryhmien ja liikkeiden sisällä olevaa, vaikka sitten sitä kontrollointia tai syrjintää. En näe tällaiselle toiminnalle mitään raamatullista perustetta, päinvastoin. Raamatussa ohjeistetaan kohtelemaan kaikkia lähimmäisinä.
Se on totta, että uskonnot ovat tieteen saavuttamattomissa. Sen takia esim. Luomiskertomus ja alkuräjähdysteoria eivät mielestäni ole ristiriidassa keskenään. Jos alkuräjähdys-maailmanalku oli Jumalan luomistyötä, mitä väliä sillä on missä vaiheessa tiede löysi alkuräjähdyksen? Eihän tieteen sensaatio tee silloin Jumalan luomistyötä merkityksettömäksi.
En minäkään usko Raamattuun sillä tavalla kirjaimellisesti. Uskon kuitenkin Raamatun olevan täysin Jumalan sanaa. Jeesus puhui paljon vertauksin, joten miksi Raamatussa ei voisi olla muuta vertauskuvallista. Mutta tiede ei voi rajoittaa tai kiistää kristinuskon tapahtumia, kuten neitsyestä syntymistä tai Jeesuksen ylösnousemusta, koska tiede tutkii vain ihmisen järjellä ymmärrettäviä asioita. Edellä mainittuja asioita emme ainakaan vielä voi omalla järjellä ymmärtää, mutta Jumalaan uskoen voimme pitää niitä tosina. Jonakin päivänä saatamme saada niihinkin meidän järjellä ymmärrettävän vastauksen.
Kiitos kaikista vastauksista!
On mukavaa lukea erilaisten ihmisten näkemyksiä aiheesta ja koenkin ymmärtäväni uskovia paremmin. Voikin hyvin olla, että monet ihmiset vaikuttavat kirkossa uskovaisemmilta kuin ovatkaan, sillä nykypäivänä monen maailmankatsomus lienee uskonnollisen ja tieteellisen maailmankatsomuksen sekoitus.
Ihmisille on luonnollista etsiä toivoa synkkyydenkin keskellä ja uskonto on tähän varmasti hyvä keino, joka ei kuitenkaan sovi kaikille. Kirkko myös tarjoaa toimintaa ja harjoittaa hyäntekeväisyyttä, minkä lisäksi uskonnot antavat ainakin pohjan ihmisen moraaliselle ajattelulle, mikä saattaa helpottaa monen ihmisen elämää.
Tähän liittyen haluan kuitenkin kritisoida uskonnon opetusta peruskoulussa, sillä kirkkoon kuuluva alle 18-vuotias ei saa opiskella elämänkatsomustietoa, vaikka haluaisi. Tämä on mielestäni huono asia juuri sen vuoksi, että kaikki kirkkoon kuuluvat eivät välttämättä ole kovin uskovaisia ja he saattaisivat haluta opiskella katsomuksia ja esim. moraalia vähän erilaisesta näkökulmasta. Vaikka minulla ei olekaan kokemusta uskonnon opetuksesta, olen aika varma, että et:n opetus tarjoaa kokonaisuudessaan yleissivistävämpää opetusta kuin uskonnon opetus. Uskon, että kaikkien (halukkaiden) olisi hyvä tietää esim. erilaisista luontokäsityksistä ja ihmisoikeuksien historiasta, koska se voisi auttaa paremman tulevaisuuden saavuttamisessa. (En ole perehtynyt uskonnon opetussuunnitelmaan ja uskon, että siihenkin kuuluu monia tärkeitä osa alueita, joita ei välttämättä et:ssä opeteta.)
Annetaan kaikkien siis uskoa tai olla uskomatta, kunnioitetaan kaikkia uskonnosta riippumatta ja toivotaan, että tulevaisuudessa jokainen saa itse päättää siitä mihin uskoo ja toteuttaa omaa katsomustaan rauhassa! :)
Maallisestakin näkökulmasta katsottuna uskonnot ovat kuitenkin tärkeitä, sillä ne ovat osa kulttuuria ja monien ihmisten maailmankatsomuksien peruspilareita. Esimerkiksi kristinuskolla on suuri merkitys suomalaisessa kulttuurissa (kuten alkuperäisuskonnoilla tapojen ja perinteiden kautta). Pääsiäismunien tai juhannuskokon ei tarvitse tarkoittaa mitään. On kuitenkin yleissivistystä tietää, mistä vaikkapa edellämainitut perinteet juontavat juurensa. Ja sama pätee kulttuurin ohella maailmankatsomuksiin. On yleissivistystä tietää mitä eri uskonnot pitävät sisällään. Siinä määrin uskontotieto on yhtä tärkeää kuin vaikkapa historian osaaminen. Molemmat auttavat ymmärtämään maailmaa ja ihmisiä.
Moi! Vastaan vielä kritiikkiisi peruskoulun uskonnonopetuksesta. Olen samaa mieltä: lasten ja nuorten pitäisi saada valita osallistuuko uskonnon opetukseen vaiko elämänkatsomustiedon opetukseen. Mielestäni parempi vaihtoehto olisi kuitenkin, että kaikki kävisivät samoilla tunneilla esimerkiksi nimen elämänkatsomustieto alla. Se vähentäisi erottelua eri uskontojen välillä ja en näe siinä mitään haittaa.
Mielestäni peruskoulun ev.lut. tunnit eivät olleet ongelmallisia – ainakaan yläasteella. Muistaakseni ala-asteella käytiin lähinnä Raamatun tarinoita, mikä ei ollut mielestäni erityisen hyödyllistä. Harmi, että sinut pakotettiin kuitenkin käymään kyseisillä tunneilla.
Toivon, että tulevaisuudessa uskonnonopetuksen sijaan voitaisiin käyttää aikaa mielummin vaikka ystävyystaitoihin jne. ja samalla erilaisia kaikenlaisia uskontoja voitaisiin käsitellä. Uskontojen tuntemus on kuitenkin yleistietoa ja auttaa elämässä, enkä kannata siis ajatusta, että uskontoja ei käsiteltäisi kouluissa ollenkaan.
Mielestäni rukoilu ja uskonnolliset laulut eivät erityisemmin kuulu kouluun. (Okei, suvivirsi on mielestäni enemmänkin kulttuurillinen perinne, mutta eipä silläkään loppujen lopuksi ole niin paljoa väliä, laulaa lurautetaanko se vai ei.) Jos joissain perheissä kasvatetaan uskonnollisesti, he saavat tehdä niin täysin vapaasti. Sen ei tarvitse mielestäni kuitenkaan keskittyä kouluun.
Olen samaa mieltä kanssasi ”Kolmiapila”: Eriytettyjen katsomusaineiden sijaan olisi parempi, että kaikki opiskelisivat samaa katsomusainetta, jossa käsiteltäisiin laajasti erilaisia maailmankatsomuksia, minkä avulla jokainen voisi itse muodostaa omansa. Kaikkien on kuitenkin hyvä tietää uskonnoista ja niihin liittyvistä perinteistä ja tavoista. Kuten sanoit ”Swarley☕”, erilaisten uskontojen tunteminen on ihan yhtä tärkeä osa yleissivistystä kuin historian tuntemuskin ja auttaa ymmärtämään maailmaa ja toimimaan yhdessä erilaisten ihmisten kanssa.
Mitä sitten koulun suvivirsiin ja muihin uskonnollisiin asioihin tullaan, niin olen sitä mieltä, että niistä ei välttämättä ole sen suurempaa haittaa, kunhan niihin osallistuminen on vapaaehtoista, eikä mahdollisesta poisjäännistä tehdä sen suurempaa ongelmaa. Ehkä kuitenkin tulevaisuudessa olisi parempi, jos uskontoihin liittyvät asiat jätettäisiin koulun ulkopuolelle ja lasten perheet voisivat itse kasvattaa lapset sellaiseen maailmankatsomukseen, jonka itse kokevat parhaaksi. Näin kukaan ei kokisi itseään ulkopuoliseksi, eikä tapahtuisi turhaa erottelua koulussa, jossa kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia, eikä turhaa erottelua pitäisi tapahtua. (Ei ole mahdollista järjestää erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia jokaiselle erilaiselle maailmankatsomukselle, joten tasa-arvon nimissä koulussa voitaisiin tutustua laajasti monien eri uskontojen tilaisuuksiin tai sitten pitää opetus kokonaan erossa uskontojen tilaisuuksista.)
En kuitenkaan usko, että suvivirren laulamisesta koulun kevätjuhlassa on kovin suurta haittaa kenellekään, sillä onhan siitä muodostunut perinne, jonka poistamisesta olisi luultavasti enemmän haittaa kuin hyötyä. (Näin ateistina voin sanoa, että vaikka suvivirren sanat eivät minulle sovikaan, on se minulle osa koulun päättymistä, enkä koe sitä henkilökohtaisesti millään tavalla häiritsevänä/loukkaavana.)