Siirry sisältöön
juuentiiä

moi. oon 13 vuotias tyttö ja mua on ahistanu mun kroppa jo tosi pitkään. [Osa tekstistä poistettu] mua pelottaa kertoo mun vanhemmille tästä. joten mistä saisin apua vai pärjäänkö vaan ittekseni vielä?

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei,

Hienoa, että päätit kirjoittaa tänne! <3

Kurja kuulla, että sinua on ahdistanut kehosi jo pitkään ja kuinka olet oksennellut. Ahdistuksen tunteet sekä haasteet syömisen kanssa ovat aina sellaisia asioita, joihin on tärkeää saada apua. Sinun ei tarvitse pärjätä itseksesi!

Kerroit, että sinua pelottaa kertoa tästä vanhemmillesi. On hyvin luonnollista, että tällaisen asian kertominen jännittää. Tärkeää kuitenkin on, että sinun ei tarvitse olla yksin. Uskon, että vanhempasi haluaisivat tehdä parhaansa tukeakseen sinua. Voisitko ajatella, että ottaisit asian puheeksi heidän kanssaan?

Ahdistuksesta ja syömiseen liittyvistä haasteista on hyvä kertoa myös kouluterveydenhoitajalle. Hän on tottunut työssään kohtaamaan esimerkiksi juuri tämän kaltaisia haasteita lapsilla ja nuorilla. Hän on koululla teitä oppilaita varten ja hänellä on keinoja auttaa sinua.

Joskus ääneen puhuminen vaikeista asioista voi tuntua haastavalta. Silloin voi kokeilla esimerkiksi kirjeen kirjoittamista ja pyytää esimerkiksi vanhempia lukemaan sen. Meillä on Nuortennetissä myös ”Huoli puheeksi” -lomake, jota voit hyödyntää: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/huoli-puheeksi-lomake/ Riittää, että täytät lomakkeen ja näytät sen aikuiselle.

Meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (p. 116 111) sekä chat ja nettikirjepalvelu: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/ Palveluissamme pystyt anonyymisti juttelemaan ihan mistä aiheesta tahansa.

Olet tärkeä ja arvokas! <3

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: mistä apua?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top