Hei!
Tarvisin vinkkejä asiaani. En ymmärrä mikä minua vaivaa olen lähiaikoina miettinyt kaikkea pelottavaa ja kuullut muilta pelottavia asioita. Haluiaisin käyttää koiraanikin lenkillä, mutta muut ihmiset ja ulkomaailma ”pelottaa” minua jos sen niinkin voi sanoa. Koulussa olen normaali ehkä vähän ujo mutta minua ei pelota. [osa tekstistä poistettu] Oon alkanu pelätä kuolemaa ja sen seurauksena olen nukkunut huonosti. En haluaisi puhua tästä kenellekään vaan selvitä itse. Olisiko jollakin vinkkejä?
Olen siis 13-vuotias tyttö.
Kiitos jo etukäteen! :) <3
Hei,
Hyvä, että otit yhteyttä meihin, olit tosi rohkea. Kirjoitit tärkeästä asiasta, jonka selvittämiseen tarvitset aikuisen apua. Pelko on normaali tunne, mutta jos sinusta tuntuu, että se vaikeuttaa ihan tavallista elämääsi, olisikin tosi tärkeää, että pääsisit miettimään jonkun mukavan aikuisen kanssa, mistä pelko mahtaa johtua? MItä on ne asiat, joita olet kuullut? Onko jotain tapahtunut, mikä lisää pelkoasi?
NÄitä kysymyksiä sinun olisi tärkeää miettiä jonkun aikuisen kanssa. Löytyykö lähipiiristäsi sellaista aikuista, jonka puoleen voisit kääntyä? Tietävätkö vanhempasi tämän hetkisistä ajatuksistasi? Koulussa voit pyytää apua esimerkiksi opettajalta tai kouluterveydenhoitajalta, jotka osaavat ja haluavat auttaa. Sinua lähellä olevista auttavista tahoista löydät lisätietoa Nuortennetin Mistä apua? –osiosta (www.mll.fi/nuortennetti/mista_apua).
Jos haluat miettiä tilannettasi tarkemmin meidän kanssa, voit myös soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton ja luottamuksellinen) tai kirjoittaa MLL:n Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun (www.mll.fi/nuortennetti). Saat kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen luotettavalta aikuiselta. Voit myös chatata kanssamme ma-ke klo 17-20.
Hienoa, että lähdit kirjoittamaan mieltäsi painaneesta asiasta. Ota rohkeasti yhteyttä uudestaan tai ota asia puheeksi jonkun aikuisen kanssa. Tsemppiterkuin Ylläpito!
Heissan!
Eniten mulla sun viestiäsi lukiessa osui silmään toi että pelkäät kuolemaa ja haluaisit selvitä itse etkä puhua asioista kellekään.
Tiiän molemmat tunteet hyvin ja toivon että saisit sekä ylläpidon hyvistä ohjeista että mun viestistänikin vähän ideoita mitä tehdä.
Fakta on että kaikki kuolee joskus, se on yksi elämän osa ja mäkin pelkään sitä, mutta se on samalla ”aika normaalia”. Mä kristittynä saan paljon tukea uskostani ja vaikkei mun elämäni sen takia olekaan mitenkään helpompaa tai parempaa, niin kun saa uskoa ja luottaa johonkin sellaiseen kuin Jeesukseen, niin kyllä löytyy uskallusta ja virtaa sitten kun sen aika on. Joten kehotan tutustumaan tällaiseenkin jos suinkin mahdollista, et kadu sitä! :)
Lisäksi, me ihmisetkin tarttetaan apua ties minkälaisiin juttuihin. Olisi melkein mahdottomuus selvitä kaikesta aina yksin ja ominpäin, tai ainakin se voi olla vaan huono vaihtoehto.
Meille on tarjolla paljon apukeinoja, joillekin sopii paremmin joku apu ja toiselle taas toisenlainen, se on myös ihan ihmisestä kiinni sekin.
Toivon että uskoisit tän kun sanon, että puhuminen auttaa. Asioiden kertominen auttaa.
Ihan sen ahdistavan tai surullisen asian kuiskaaminen tai paperille kirjoittaminen auttaa ja ne aukaisee niitä ”ahdistuksen solmuja”.
Koulussa mm. terveydenhoitajat, kuraattorit ja psykologit on siellä suakin varten. Jos sulla on asiaa niin ne istuu tuolissa ja kuuntelee ja auttaa parhaansa mukaan. Monet oikeasti haluaa auttaa sielläkin, ei ne oo semmosia että ”yh onneks kohta loppuu työpäivä, tää on niin tylsää…”.
Ne oikeasti välittää ja haluaa auttaa, eikä oo mitenkään noloa, epänormaalia tai turhaa hakea apua.
Myös perhe on auttava, jos ei muuta niin voisit vaikka tulostaa tän sun viestisi ja antaa sen jollekin luotettavalle aikuiselle?
Voi kumpa tietäisit miten ymmärrän sua ja sun tunteitasi, mutta oon ollu sun tilanteessasi. Halusin selviytyä ihan yksin mutta kun pääsee helpommallakin. Ei ole heikkoa antaa toisen auttaa, se on vahvuutta kun pystyy myöntämään että tarvitsee ja haluaa apua ja on lahja että meillä on erilaisia apuja ahdistukseen ja pelkoihin yms.
Jos ei muuta, niin rukoile tai kirjota ajatuksiasi vihkoon, sekin auttaa ja kun siltä tuntuu että olisit valmis kertomaan ajatuksistasi jollekin niin tsemppiä paljon siihen! :)
Oot arvokas ihminen ja elämä on ihan liian lyhyt satavuotiaallekin murehtia kuolemaa ja pelottavia juttuja. Osaltaan ikä voi vaikuttaa pelkäämiseen ja mielikuvituksen laukkaamiseen, mutta todella tärkeää on ettei jää yksin.
Joten siunausta ja toivon sulle kaikkea hyvää! :)
Kiitos tosi paljon! Itkin lukiessani vastaustasi :) Olen yrittänyt ”vahvistua” ja ensin alkaa kirjoittamaan päiväkirjaan jos on paha olo. Toinen tapani on puhua koiralleni tai kissoilleni, koska niihin voin luottaa. Rukoilen melkein joka päivä ja uskon että se välillä oikeasti auttaa :) Koulussa minusta silti tuntuu että olen jäämässä yksin minulla on kaksi kaveria mutta ne eivät ole minulle ns. ”oikeita ystäviä”.