Oon lihava mun mielestä. En jaksa kertoo hirveen tarkkaan mut siis aloitin laihduttamisen heinäkuun alussa, ja oon laihtunut noin 12kg. Kuvittelin että olin laihtunut 14kg, sillä eilen kävin puntarissa ja se näytti niin. Tänään kävin uudestaan ja se näytti +2kg lisää kuin eilen, ja mä romahdin henkisesti. Teki mieli heti mennä ja tappaa itsensä siihen paikkaan. Mun fiilis on nyt hyvin huono.
Oon vältellyt herkkuja, oon yrittänyt syödä vähemmän. Oon urheillu: sunnuntaina esim pyöräilin, juoksin ja ihan kävelin yli 18kilsaa… Meneekö Tää kaikki työ hukkaan? Ois nii paljon helpompaa vaan antaa olla kuin yrittää pitää paino alhaalla… Onko toi 2kg läskiä?? Mistä oon voinu saada sen? Itkettää ja nään itteni nyt tautisen rumana peilissä. Vaikka toisinaan nään peilistäkin että oon laihtunut, toisinaan nään ihan jotain muuta….
mä oikeesti vielä tapan itteni ihan varmasti tän painon takia. En oo halukas puhuun kellekkään (kävin kyllä puhumassa, ja mun tila tiedetään) mutta en mee enää, se pahensi mun oloo. Mä haluan vaan kuolla.
Hei,
paino itsessään on sellainen asia, jota ei kannata tuijottaa orjallisesti jos lainkaan. Paino vaihtelee varmaan meillä jokaisella päivän mittaan. Aamulla yleensä painaa vähemmän, kuin päivällä tai illalla. Se ei tarkoita, että olisi lihonut tai ”läskiä” olisi tullut lisää yhtäkkiä. Useamman kilon heittelyä voi hyvinkin tapahtua ilman, että se mitenkään näkyisi muualla, kuin puntarin lukemissa. Myös nesteen määrä kehossa vaihtelee ja vaikuttaa mittarin lukemiin. Siksi puntariin ei kannata tuijottaa liiaksi.
Olet laihtunut hurjan paljon lyhyessä ajassa. Kerroit, että tilanteestasi tiedetään, mutta jutteleminen vain pahensi oloasi. Haluaisitko kertoa tästä lisää? Minulla heräsi huoli siitä, miten paljon paino ja laihtuminen viestisi perusteella vaikuttaa ahdistavan sinua. Niin sen ei pitäisi olla. Olisi hyvä, että saisit jonkinlaista tukea itsellesi. Voisitko tulla juttelemaan meidän chattiin tarkemmin tilanteestasi ja miettiä siellä aikuisen kanssa tätä asiaa enemmän? Chat on auki ma-ke klo 17-20. Tai voisitko soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen 116 111? Molemmissa saat jutella täysin luottamuksella ja nimettömänä. Puhelin ei myöskään maksa sinulle mitään eikä siitä merkintää puhelinlaskuusi.
Toivon, että et jää pohtimaan näitä asioita yksin, koska voit ja ansaitset saada tukea. Ota meihin yhteyttä tai uskalla vielä kääntyä lähiaikuisen puoleen! Tsemppiä!
Ps. Olet kaunis ja arvokas omana itsenäsi eikä sitä voi puntari tai peili muuttaa!
Mutta eikö se, että paino on nyt ollut koko viikon koholla, merkitse jotain? Maanantaina on virallinen punnitsemis päivä, ja petyin karvaasti kun paino on edelleen koholla. Tein tuon saman lenkin mistä mainitsin aikaisemmin. Tein viikossa erilaisia suorituksia. Käytin stepperiä. Kieltäydyin herkuista, nukuin hyvin. Söin paljon enemmän kasviksia kuin koskaan. Join vettä joka päivä. Miksi silti olen Tälläinen?
Kävin ensin puhumassa lääkärille, joka pisti minut ravitsemusterapiaan. Terapeutti oli kuitenkin huono, ja sai oloni entistäkin huonommaksi. Lopetin käymisen siihen.
En tosissaan tiedä jaksanko elää. Kotonakaan kukaan ei tue minua. Ihmettelen äkillistä painon nousua ja pysähdystä edelleen. Vaikka näyttää siltä ettei ole tullut vyötärölle tai jalkoihin lisää senttejä, miksi paino ei laske? Haluan vielä 5kg pois. Ajattelin, että ehkä jos paastoan hetken, paino alkaa pudota taas. Eikö niin?
Paino ja kehon toimintamme eivät aina ole niin yksiselitteisiä. Ilmeisesti olet jo jonkun aikaa yrittänyt pudottaa painoa ja sen vuoksi olet kiinnittänyt huomiota ruokavalioosi, varmaankin muuttanut sitä ja sen lisäksi liikut tosi paljon. On ihan normaalia, että painonlasku pysähtyy jossain kohtaa. Onko sinulla tarve fyysisistä syistä, kuten ylipainon vuoksi, laihtua?
Muistathan, että paastoamalla painoa harvoin saa pysyvästi muutettua. Se voi hetkellisesti tippua, mutta tulee usein takaisin. Sen sijaan ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi, kuten puhuitkin jo ainakin lisäämällä kasvisten määrää, syömällä RIITTÄVÄSTI ja säännöllisesti sekä liikkumalla viikoittain, onnistuvat tiputtamaan ja myös pitämään painon itselle sopivassa lukemassa. Tällöin energiansaanti ja -kulutus ovat tasaista ja keho pysyy tasapainossa. Liialliset heittelyt ja ääripäät saavat kehon helposti sekaisin, säästämään energiankulutuksessa ja voimaan huonommin. Se verottaa myös jaksamista ja mielialaa.
On hyvin normaalia, että paino seisahtuu hetkeksi paikalleen tai jopa hieman nousee. Kuten itsekin sanoit, se ei näy ulospäin. Älä ole siitä huolissasi! Toivon, ettet vain ala paastota!
Ikävää, ettet saa kotona tukea. Oletko yrittänyt puhua asiasta vanhempasi/vanhempiesi kanssa?
On todella kurjaa, jos ravitsemusterapeutin kanssa eivät kemiat kohdanneet, mutta olisiko sinun mahdollista jutella esimerkiksi koulusi terveydenhoitajan kanssa näistä asioista?
Koko arkea ja elämäänsä ei kannata keskittää painon tuijottamiseen ja ylipäänsä ulkonäköön. Se on raskasta ja elämästä katoaa helposti nautinto ja rentous. Sinä ansaitset hyvää oloa ja vapaita hetkiä kaiken tämän miettimisestä. Päivät, jolloin rentoutuu, tekee kivoja asioita ja herkuttelee, ovat tärkeitä. Keho saa levätä ja palautua rasituksesta. Ja mikä tärkeintä – mielesi tulisi saada levätä ja olla huoletta! Mistä asioista sinä nautit ja mistä saat hyvää mieltä? Mikä on lempiruokasi ja ajanviettotapasi? Ethän unohda ja laiminlyö niitä?
No jaa. En osaa sanoa mitään viestiisi. Sen tiedän, että ylipainoa löytyi laihdutuksen alussa. Nyt olen päässyt tavoitepainooni, ja olen normaalissa painossa. Toisaalta kuitenkin tämä ei riitä. Näen paljon vielä mistä pudottaa. Etenkin reiteni ovat löllöt, ja se taitaakin olla pahin paikka. Muuta en pyytäisi, kuin että saisin ne pois. Se on ollut aina näin. Joskus mietin että vedän veitsellä ne pois, mutta toisaalta ei siinäkään järkeä olisi.
Kotona olen yrittänyt puhua nyt niin kauan kun olen voinut. Äiti ja isä juovat alkoholia ja syövät helppoja ruokia, kuten pitsaa, suklaata, nugetteja, hamppareita, ja puputtavat leipää siinä välissä. Harvemmin meillä on kunnon ruokia, ja jos on, niissä on jätetty kasvikset pois, koska vanhemmat eivät tykkää niistä. Meitä lapsia on 5, ja jokaisella on syömisen kanssa ongelmaa. Anoreksiaa on kolmella, yhdellä on aluillaan. Sitten olen vielä minä, joka taistelee ongelmansa kanssa. Vanhemmat eivät kuuntele, vaikka itkien huudan välillä kuinka paha olo on kun ei kukaan auta, haluan laihtua ja he kiusaavat tekemällä pelti tolkulla pullaa, ja sitten jos syöt, he vielä haukkuvat läskiksi. Kyllä, pikkuveljenikin sai juuri läski huutelut syötyään karkkia, jota vanhemmat tyrkytti. En ymmärrä sitä käytäntöä – eka ostetaan hirveesti karkkia lapsille, ja sitten heidän syödessä haukutaan läskiksi.
Puhuin pari päivää sitten isälle hyvin agresiiviseen sävyyn asiasta, koska en enää jaksanut. Isä joi itsensä humalaan, ja haistatti vitut. Eli eipä ole paljoa apua tulemassa. Koululla ei ole terveydenhoitajaa eikä mitään muitakaan palveluja.
Nautin monista asioista, mutta en nyt ole tehnyt lähes mitään sellaista. Tykkään vääristä asioista, kuten herkuttelusta ja loikoilusta. Mikään ei käy päinsä, joten en tee niitä.
Moikka!
Voi kunpa et olisi niin ankara itsellesi. Se, että olet päässyt normaalipainoon on hyvä! Alipaino ei ole terveellistä eikä sitä kannata tavoitella. Jos sinua vaivaavat reitesi, niin liikunnan harrastaminen ja esimerkiksi salilla käyminen voi ajan kanssa muokata niitä mieleiseksi. Netistä voit löytää kotona tehtäviä jumppaliikkeitä, jotka kohdentuvat reisiin. Mutta syödä sinun täytyy, muuten kroppasi ja mielesi eivät voi hyvin. Olet nyt jo saavuttanut sen, että pääsit ylipainosta eroon, joten voit hellittää laihtumisesta ja sen sijaan keskittyä siihen, miten voisit ylläpitää normaalipainoasi. Ei ole väärää tykätä herkuttelusta ja loikoilusta. Kukapa niistä ei tykkäisi! On äärimmäisen tärkeää tehdä myös niitä asioita, jotka rentouttavat sinua ja joista nautit. Se ei painoa heilauta, jos pääosin syö terveellisesti ja liikkuu säännöllisesti. Jos haluat, niin voit tehdä itsellesi ”karkkipäivän”, jolloin sinulla on lupa herkutella. Se voi olla vaikka joka lauantai.
Minusta on hienoa, että haluat syödä terveellisesti ja nähdä vaivaa hyvän ruuan eteen. On ikävää, ettet saa tähän tukea kotoa. Harmillista on myös se, että ns. ”helppo” ja epäterveellisempi ruoka (kuten nugetit, ranskikset, nakit, hampparit) ovat monesti halvempia, kuin vaikka kasvikset ja muu terveellisempi. Kuitenkin vaivaa näkemällä ja miettimällä saa edullisestikin maukasta, ravitsevaa ja terveellistä ruokaa. Voisiko vanhempiesi ruokatottumusten taustalla olla myös se, että he haluavat mahdollisimman edullista ja juurikin sitä helppoa ruokaa? Mitä jos ehdottaisit vanhemmillesi, että voisitko sinä osallistua ruokakaupassa käyntiin ja suunnitella heidän kanssa viikon ruokia? Vaikka he eivät pidä kasviksista, niin olisiko mahdollista kuitenkin ostaa niitä sinulle ja muille halukkaille? Erilaiset ruokaisammat salaatit ovat tosi herkullisia ja tiedä vaikka vanhempasikin innostusivat niitä syömään, jos sinä aloitteellisesti ottaisit joskus kokkivuoron.
On huolestuttavaa, jos kolmella sisaruksellasi on syömishäiriö. Anoreksia on hengenvaarallinen sairaus eikä missään nimessä kevyesti otettava. Ovatko vanhempasi tietoisia heidän(kin) voinnistaan?
Hmm.. onpa kurjaa, jos teidän koulussa ei ole mitään terveydenhoidon tai kuraattorin palveluita! Entä millainen opettaja/luokanvalvoja sinulla on? Olisiko häntä mahdollista lähestyä?
Muistathan, että sinulla on oikeus turvalliseen ja hyvään kasvuympäristöön. Jos koet, että kotonanne on paljon alkoholinkäyttöä ja huonovointisuutta, on sinun mahdollista hakea itsellesi ja perheellesi apua lastensuojelusta. Lastensuojelu ei automaattisesti tarkoita sitä, että joutuisi pois kotoa, vaan lastensuojelu arvioi millaista apua lapsi/nuori/perhe voisi tarvita. Voit lukea lastensuojelusta lisää täältä: http://www.mll.fi/nuortennetti/mista_apua/lastensuojelu/ .
Hei!
Vaikka olisit missä koulussa, niin sieltä täytyy lain mukaan löytyä terveydenhoitaja ja jollei hän ole siellä päivittäin niin edes jonain päivinä täytyy saada häneen yhteys. Olemme todella huolissamme sinusta, ja toivomme että saat apua tilanteeseesi. Kerro rohkeasti ammattihenkilölle että kotitilanteenne on myös vaikea ja saisitte apua tähän hankalaan tilanteeseen ja sinua kuunnellaan. Kysy opettajaltasi rohkeasti terveydenhoitajan numeroa ja toivomme että saat tilanteeseesi nopeasti apua.
No, asiat on vaan huonontunut. [osa tekstistä poistettu]
Minä teen kotona suurimman osan ruoasta, jos sitä tehdään. Yleensä pyrin tekemään siitä niin terveellistä, kuin osaan. Kuten jos perhe toivoo lasagnea, laitan makaronilevyjen tilalle kesäkurpitsaa. Jos perhe haluaa jauhelihakastiketta, teen sen tomaattisoosiin ja laitan sekaan vihanneksia ja papuja. Yritän siis kaikkeni.
Vanhempani tietävät hyvin sisarusteni tilan, mutta eivät ota tosissaan. Eivät he pysty käsittämään miten heidän valintansa vaikuttavat lapsiin. Nyt en enää jaksa taistella asian kanssa, joten annan olla.
Voin nykyään joka päivä huonosti. Itken paljon, jopa urheillessa. Yritän silti hymyillä, koska haluan ihmisille hyvän olon, joten yritän kaikkeni. Tunteeni tuntuvat olevan yksi pyörremyrsky, jota yritän pitää kasassa viimeisillä voimilla, ettei se loukkaisi muita. Tunnun olevan koomassa, ja esimerkiksi liikennevaloissa jään usein seisomaan pidemmäksi aikaa, enkä pysty liikuttamaan kehoa. Silmät jumittuvat jonnekkin kaukaisuuteen, enkä vain kykene liikkumaan.
Ja kyllä siis terveydenhoitaja löytyy tietyllä tavalla. Olen ammattikoulussa joten terveydenhoitaja on toisella puolella kaupunkia, ja hänelle täytyy varata aika erikseen. En jaksa nähdä moista vaivaa sen takia, että saisin kuulla olevani sairas.
Kehoni silti pudottaa jälleen painoa, mistä olen iloinen. Nyt ylimääräiset 3kg on pudonnut, ja 2kg lisää sen rinnalla. Siitä olen iloinen, vaikka väsynyt.
Mitä ajattelet siitä, jos hakeutuisit terveydenhoitajan juttusille saadaksesi apua eikä siksi, että saisit kuulla olevasi sairas? Hakeutuisit sinne, jotta saisit elämääsi iloa ja sinun ei tarvitsisi ponnistella joka ikinen hetki elämästäsi? Hakeutuisit sinne, jotta voisit olla jälleen onnellinen? Nämä kaikki asiat voivat tapahtua ja ennen kaikkea Sinä ansaitset kaikki nuo asiat. Asioista kertominen ja muutokset varmasti pelottavat. Mikään ei tapahdu sormia napsauttamalla, mutta ajan, avun sekä tuen myötä voit voida jälleen hyvin ja olla miettimättä jatkuvasti näitä asioita, jotka nyt täyttävät mielesi ja ahdistavat sinua.
On erittäin surullista kuulla, jos vanhempasi eivät ymmärrä sisarustesi – ja sinun – pahoinvointia. Voisitko ajatella, että avun hakeminen itsellesi voisi auttaa myös sisaruksiasi?
Toivon sydämeni pohjasta, että keräät rohkeutta ja voimia avun hakemiseen.
Muista aina, että vaaka näyttää vain puolet ihmisen koosta. Usein, varsinki nuoret tuijottelevat vakavana vaakaa, ja ajattelevat että se määrää olenko ylipainoinen vai en.
On tärkeää oppia katsomaan peiliin ja näkemään oma itsensä ilman vaa’an näyttävää tulosta. Usein ihminen on ihan normaalin kokoinen, mutta voi painaa syystä tai toisesta enemmän kuin muut. (esim suuri lihasmassa)
Jos taas tietää olevansa ylipainoinen, ei laihtua tarvitse hetkessä. Voit yrittää ajatella, että sinulla ei ole mikään kiie laihtua. Laihtuminen ei tapahdu muutamien kuukausien treenillä, ei maailma ole mikään Suurin Pudottaja.
Kohtuullisella liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla voit laihtua noin 1-2kg viikossa, jos olet ylipainoinen. Kuitenkin laihtuminen on yksilöllistä eikä kaikki laihdu saman verran.
Et välttämättä ole lihonut 2kg vaan punnituksessa on voinut tapahtua virhe. Usein kotona itse punnittaessa, on tulos epätarkka ja voi heittää 1-4kg
Muutaman kilon lihominenkaan ei ole maailmanloppu. :D
En rupea saarnaamaan aikuiselle puhumisesta, koska tiedän kokemuksesta, ettei se aina auta. Pysy rauhallisena ja anna ajatuksille sijaa. Älä pysyttele laihtumisen ja painonpudottamisen maailmassa vaan jätä aikaa muullekin elämälle.
Okei, nyt mä tuun kertoon vähän enemmän. Tää asia on huolettanut mua niin paljon, että itken välillä tunteja lattialla, enkä saa sormeekaan liikkuun. Sitten saatan romahdella pitkin päivää, ja nyt tää ei enää aiheuta ahdistusta ongelmana – nyt ahdistan sitä, miten päästä eroon.
Kaikki tosiaan alkoi siitä, että halusin alkaa laihtumaan. Oon aina ollut tosi perso makeelle. Olin kova syömään tylsyyteeni ja lohtuun, ja kiloja oli ylimääräsiä. En silti nähnyt niitä itelleni ongelmaks, ja pidin itteeni ainakin jossakin arvossa. Jos nyt en ihan muiden tasolla, nii silti hyvänä. Päivät kulu ihan mukavasti ja syöminen kruunas aina kaiken. Jos teki mieli, aina sai jotain. Se oli kivaa aikaa.
Sitten jouduin kesäksi samaan taloon isoisäni kanssa. Hän laukoi kamalia asioita, [osa tekstistä poistettu] Hän sanoi että vain siten voin saada kauneutta kehooni. [osa tekstistä poistettu] Siitä tuli viikossa kuitenkin ahdistuksen aihe. Muut söivät kuten ennen, minä kärsin nälkää ja tein rankkoja urheilusuorituksia. Sain haukkuja muualtakin ympäristöstä, ja sitten vasta havahduin todellisuuteen. Peilikuva näytti järjettömän isolta, ja häpeissäni verhosin sen paksuihin ja löysiin vaatteisiin. Urheilin peilin edessä ja yritin saada itseni laihemmaksi silmissä – arvatkaa vain onnistuiko.
Jatkoin tätä samaa rataa kesän loppuun. Sain alkaa kuulemaan huomautuksia kevenevästä kehostani, mutta mikään ei riittänyt. Oli huono olla, keho näytti hirveältä. Unohdin vähitellen muiden rumat sanat, ja keskityin itse piiskaamaan itseäni. Unohdin koko anoreksia käsitteen, vähensin ruokaa, lisäsin urheilua. Herkut oli ehdoton ei. Yhden kerran annoin periksi mansikkakakulle, joka oli minun ehdoton herkku. Otin siitä siivun, itkin koko loppu päivän. Sellainen olo mulla oli.
Aloin ajattelemaan silti elämääni nyt terveellisenä. [osa tekstistä poistettu] en halunnut kenenkään kommentoivan tekemisiäni.
Kun koulut alkoivat, pidin kirjaa kaverille laihduttamistani kiloista. Annoin periksi hänen seurassaan syödä keksejä ja jäätelöä välillä. Hän on armoton herkkunapa, ja vetää tautisia määriä ruokaa ja herkkuja suuhunsa päivittäin. Aloin tuntemaan oloni jotenkin yleväksi, kun hän ahmii ahmimistaan ja minä kieltäydyn sirosti. Olemme kokkikoulussa, joten teemme päivittäin ruokaa. Hän menee henkilöltä toiselle vaatimaan maistiaisia, minä kieltäydyn kaikesta, ja lounaaksi syön salaattia hieman. Hän on sanonut että hänelle tulee paha olo takiani, koska syön niin terveellisesti ja hän ahmii. [osa tekstistä poistettu]
[osa tekstistä poistettu] itseäni päivästä toiseen, koska tunnen yhä itseni siksi samaksi ihmiseksi, joka ahmaisi berliinimunkin sekunneissa, jos oli paha olo. Siispä niitä tuli ostettua joskus kaksi – tai kolme – vain että saisi edes maistaa hieman sen maun. Tunnen itseni yhä samaksi tyypiksi, vaikka suunta on täysin eri. Näen peilikuvani samana ihmisenä vieläkin, vaikka mittanauhakin sanoo muuta. Silti se on jotenkin epätodellista, kun peili näyttää tasan tarkkaan samalta, kuin alussakin.
Nyt oon alkanu tajuamaan miten huonoon kuntoon oon itteni ajanu. Paino ei enää laske, koska syön liian vähän. Haluaisin vielä painoa alemmaksi, koska olen silti ylipainon rajoilla, ja haluan varmistaa etten enää mene ylipainoiseksi. Haluaisin lihaksia ja reiteni esimerkiksi kiinteiksi. Nyt kehoni on löllö, koska lihakset ovat palaneet ja rasva jäi. Kaloreita yritän kartuttaa, mutta joku päässä vain ei anna. [osa tekstistä poistettu]
Kävin uudelleen lääkärissä, ja sen takia esimerkiksi isäni otti puntarin pois huoneestani. He myöskin suunnittelevat minulle mahdollisuutta päästä hetkenä minä hyvänsä sairaalaan tarkkailtavaksi. Samaan aikaan olen saanut poikaystävän, ja syömiseni aiheuttaa rakoja välillemme. Olen kiukkuinen, ja puran sen häneen, mikä tekee hänestä kiukkuisen. Otan hänen sanomat kohteliasuudetkin masentavina, ja hänen urheilunsa tekee minut ahdistuneeksi: haluan itsekin olla fitimpi, nätimpi. Hän pelkää puolestani ja yrittää saada syömään, minä väitän että kaikki on hyvin ja itken sisälläni. Asiat eivät voi jatkua näin.
Olen alkanut häpeämään koko sotkua. Kaiken olen itse aiheuttanut, ja nyt en saa enää omaa päätä edes selville siitä, miten selvitä. Kuolema tuntuu niin helpolta ja houkuttelevalta vaihtoehdolta [osa tekstistä poistettu] Sekin kuulostaa niin sairaalta ja hullulta, etten tiedä mitä ajatella. Olen ihan sekaisin, ja jatkuva väsymys koulussa ei auta asiaa yhtään! Pelkään myös lihomista nyt niin paljon, että voi olla, että se alitajuisesti säätelee syömistäni. Koitin saada syömisrytmini parempaan suuntaan, ja se on hoidossa. Mutta silti, apua!
Haluan heti ensimmäiseksi sanoa, että sinä et ole saanut aikaan tai ole aiheuttanut kuvaamaasi tilannetta ja pahaa oloa, jota koet. Ethän sinä ole missään vaiheessa halunnut joutua tällaiseen tilanteeseen? Moni samaisessa tilanteessa ollut tai oleva kokee samoja tunteita, mutta ne tunteet eivät kumpua todellisuudesta.
On hyvä, että olet yrittänyt saada syömisrytmiäsi parempaan päin, mutta tiedätkö – mietin, että pystytkö palauttamaan itsesi normaaleille urille syömisen ja etenkin ajattelusi suhteen omin voimin? Tilanteesi on edennyt pikku hiljaa eteenpäin. Lumipallona, joka on vierinyt vierimistään ja kasvanut siinä samalla. Jopa huomaamatta? Se on hyvin tyypillistä silloin, kun syömisen ja oman minäkuvan kanssa alkaa tulla vaikeuksia. Olennaista on myös se, että sinun ei tarvitsisi pärjätä yksin! Ymmärrän, että kaikki aikuis-/auttajakontaktit eivät ole olleet sinulle hyvää mieltä jättäviä, mutta on olemassa myös niitä tahoja ja ihmisiä, joiden kanssa kokemuksesi voisi olla toinen
Pelkään, että uuvut kaiken miettimisen, kontrolloinnin, laskemisen, huonon omantunnon ja ahdistuksen alle. Se on todella rankkaa ja mieli ei kestä määräänsä enempää. Monesti käy niin, että moisista solmuista tulee niin isoja ja moniulotteisia, että vaikka olisi tahtoa lähteä avaamaan niitä, niin ei tiedä mistä aloittaa ja miten. Juuri siihen voisit tarvita ja saada apua. Et ole ainut, joka on taistellut samankaltaisten solmujen kanssa. Ne solmut ovat avattavissa ja elämään on mahdollista saada taas iloa, rentoutta ja nautintoa.
Puhuit osastojaksosta, josta sinulle on puhuttu tai siitä on vihjailtu. Millaisia ajatuksia ja ehkä pelkoja sinulla liittyy siihen? Mitä jos siitä olisikin apua? Saisit rauhoittua itsesi äärelle ja tukea siihen, miten voisit alkaa taas voida paremmin.
Toivoa on niin kauan, kuin on elämää. Sinun kohdallasi on kaikki toivo ja mahdollisuudet löytää tasapaino ja mielenrauha, kunhan et luovuta! Päätä haluta voittaa se ilkeä ja arvosteleva sisäinen ruoskijasi! Päätä, että haluat nauttia elämästä, ruuasta ja ihmissuhteista, koska ansaitset sen! Päätä, että haluat olla jälleen onnellinen ja sinulla on siihen mahdollisuus.
Jos haluat, niin käy tsekkaamassa nämä sivut: http://www.syomishairioliitto.fi/ . Sieltä löydät tietoa ja tukimahdollisuuksia.
Mulla on menny 4 vuotta niin paskasti elämässä. Kuulen joka päivä [osa tekstistä poistettu] yms, vaikka en oo tehny mitään yritän aina parhaani ja yritän olla kaikille mukava ja kiltti. En jaksa enää tätä kun saan kaiken paskan niskaan ja mua kiustaan!! Mulla on myös perheenkaa vähän ongelmia eikä oo oikein kavereita. Mä oisin jo lopettanu itteni nähtävästi jos en kävis tallilla jossa ei käy muita, käyn siis kahella tallilla ja toisella mua kiustaan mut toisella vietän aikaa joka päivä se pitää mut hengissä :D
Hei nimimerkki Yh.
Kiitos viestistäsi ja rohkeudestasi ottaa yhteyttä. Todella kurja kuulla, että olet joutunut kiusaamisen kohteeksi. Tuollaisia sanoja ja kiusaamista ylipäätään ei tulisi kenenkään joutua kuuntelemaan tai kokemaan. Muista, että kiusaaminen ei ikinä ole sinun syysi ja että kiusaaja toimii aina väärin. Kun kiusaaminen jatkuu pitkään, on usein kyse sitä, että kiusaaminen on muodostunut tavaksi, jolla kiusaaja dominoi uhriaan. Tämä myös tarkoittaa sitä, että kiusaamiselle ei yleensä ole edes varsinaista syytä.
Todella hienoa kuulla, että sinulla on rakas ja mieluinen harrastus hevosten parissa. Vaikeissa elämäntilanteissa on tärkeä olla asioita, jotka tuovat itselleen hyvää mieltä ja auttavat jaksamaan.
Pitkään jatkunut kiusaaminen jättää aina jonkinlaisia jälkiä ihmiseen. Ymmärsin viestistäsi, että tilanteesi on jatkunut jo tovin mikä ymmärrettävästi ahdistaa sinua. Hienoa, että uskalsit jo meille kertoa tilanteestasi. Olisi hyvä, jos pääsisit purkamaan ajatuksiasi ja tunteistasi myös jonkun luotettavan aikuisen kanssa kasvotusten, se yleensä jo auttaa paljon omaan oloon. Olisiko mahdollista jutella esimerkiksi opettajalle tai koulukuraattorille tilanteesta? Koulun henkilökunnan velvollisuutena on puuttua kiusaamiseen ja saada siihen loppu. Jos kiusaaminen tapahtuu koulun ulkopuolella, olisi hyvä, jos joku aikuinen tietäisi asiasta. Aikuisen on aina puututtava kiusaamiseen. Kurja kuulla, että perheessäsikin on ongelmia. Uskon kuitenkin, että vanhempasi haluavat tietää miten voit ja auttaa sinua. Olethan kertonut asiasta vanhemmillesi?
Voit myös olla yhteydessä meihin chatin, kirjeen tai puhelimen kautta, jos haluat keskustella lisää asiasta. Yhdessä voimme pohtia ratkaisuja tilanteeseesi.
Muista, että olet hyvä ja tärkeä juuri sellaisena kuin olet, älä anna muiden uskotella sinulle mitään muuta!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
Mulla meni ennen aina kaikki tosi hyvin, koulussa oli kavereita ja numerot oli hyviä. Jaksoin aina koko päivän hyvin ja illalla jäi hyvä mieli päivästä jne. Kaikki oli vaan tosi hyvin.
Nyt viimesin vuosi, vähän enemmän on ollu ihan hirveetä. Heti kun siirty yläkouluun, luokat sekottu ja kaverit häipy, mun mieliala romahti ja motivaatio mihinkään on ihan olematon. Mä oon aina tosi väsynyt päivällä vaikka nukun 8 tuntia ja syön aamulla jotain. Mulla on kolme kaveria jotka on tuntenu toisensa kauan ennen yläkoulua ja ne on enemmän kolmistaan ja mä jään ulkopuolelle. En haluu sanoo niille siitä mitään, koska mä tiedän että ne reagois siihen siten, että mulle tulis vaan vielä hirveempi fiilis niitten ympärillä, jos ylipäätään voisin olla enää niiden kaa.
Ja se voi olla niin, että päivällä on ihan hauskaa, saatan nauraa, mut heti kun oon kotona ja mietin päivää ni mua alkaa hävettämään se ihan liikaa. Mulla ei myöskään riitä motivaatio esim harrastuksiin mitä tein ennen päivittäin, nyt mä en vaan jaksa…
Viimesen kahen kuukauden aikana mä oon romahdellu pitkin päivää, myös luokan edessä ja se on ihan hirveetä. Mä itken melkeen joka päivä ja tuntuu siltä että en saa happea. Mä en kestä tätä, musta tuntuu että musta tulee hullu jos tää jatkuu vielä vähänki aikaa mut en uskalla puhuu tästä kenellekkään, vanhemmat suuttu mulle sen kerran ku yritin puhua niille. Mä en jaksa. [osa tekstistä poistettu]