Olen 13-vuotias ja täytän syksyllä 14. Ala-asteella olin aina ulkopuolinen, vähiinkään ystäviin en enään luottanut toisella luokalla, koska he valehtelivat. Koulukiusaaminen paheni, mutta se oli henkistä enimmäkseen, muuta en muista. Vaihdoin koulua ala-asteen puolessa välissä. Tilanne parani puoleksi vuodenksi ja elämä alkoi taas luistaa. Vitosella en tiedä mitä tapahtui, mutta eräs henkilö kävi kurkkuun kiinni, ei mitenkään voimakkaasti, mutta niin etten uskaltanut enään olla henkilön lähellä. Muutkin alkoivat taas sorsimaan. Uudessa koulussa otettiin asia käsittelyyn ja kuristaja joutui puhutteluun, mutta muut eivät. Sain ensimmäisen paniikkikohtauksen syksyllä 2010, jos itse ne osaan tunnistaa.
Yläasteella tilanne on parantunut hieman muttei paljoakaan. Paniikkikohtauksia tulee kerran kuukaudessa tai kahdessa.
Haluaisin kuitenkin tietää miten asian voi kotona ottaa puheeksi, sillä olen oppinut piiloittamaan tunteeni ja näyttelen iloista, nyt muurit kuitenkin sortuvat hiljalleen.
Entä miten voi päästä koulupsygolokin/kuraattorin puheille ja mitä siitä seuraa yms.?
Luulisin, että koulukuraattorin/psykologin puheille voi päästä esim. luokanvalvojan tai terkkarin kautta. Jos et uskalla puhua vanhemmillesi, voisithan kirjoittaa heille viestin lapulle, jos se helpottaisi keskustelun aloittamista. Tsemppiä sulle!
Hei! Mä olen 14-vuotias tyttö ja olin vielä vuosi sitten sellainen, että en oikein uskaltanut puhua vanhemmilleni ongelmistani. Yhdessä vaiheessa keksin, että kirjoitan äidilleni sähköpostilla ongelmistani. Kirjoitin monet kerrat sähköpostia äidilleni ja äiti vastasi niihin. Nyt uskallan puhua ongelmistani äidille ihan ilman sähköpostia tai tekstiviestejä. Tiedän, että se pelottaa aluksi, mutta olen varma, että puhuminen auttaa. Hyvää kevättä sinulle! : ) PS. Olen itsekin nyt aloittanut käymään koulupsykologilla.
PS. Onko teidän koulussa Wilma? Mä kirjoitin Wilmassa viestin koulupsykologille ja kerroin lyhyesti ongelmani ja sanoin, että haluaisin tulla juttelemaan hänelle.
mulla on sama juttu. Ala-asteella mut hakattii nii pahasti et makasin sairaalas viikkoja. Se tapahtu kutose lopussa. Sinnittelin kutose loppuu syrjittynä. Seiskalla vaihoin kouluu ja tutustuin yhtee ihanaa tyttöö joka heti alus tuli juttelee. Jo tokana päivänä uskalsin olla oma itteni. Vähitelle meistä tuli bestiksii ja sitte mentii yhtee oltu yhes puoltoista vuotta :)
