Mitä tehdä kun ei enään vaan jaksa? Kun masennus ja ahdistus on jo tukahduttanut kaiken. Kun ei tahdo elää eikä kuolla, vaan olla vain olematta olemassa.
Mulla on vaikea masennus ja vaikea painiikkihäriö ja ahdistuneisuushäiriö ja koko ikäni kun elin lapsuudenkodissa siellä läsnä oli niin henkinen ja fyysinen väkivalta josta on seurannut traumaperäimen stressihäiriö.
Nyt vain mietin mitä tehdä kun en halua kuolla, en vain jaksa elää?
Auttakaa minua keksimään uusi vaihtoehtotilanne
[Osa viestistä poistettu.]
Hei,
Hyvä, kun kirjoitit tänne. Kirjoitit vakavasta aiheesta, josta eteenpäin pääsemiseksi tarvitset luotettavan aikuisen apua. Kirjoitat diagnooseistasi, mahdatkohan olla hoidon piirissä, onko sinulla esimerkiksi psykologia, jolle voisit kertoa ajatuksistasi? Uskon, että kertomalla huolesi lähtisi selviämään ja olosi voisi pikkuhiljaa parantua. Ammattilainen kestää kuulla olostasi, joten voit rohkeasti ottaa asian puheeksi ja silloin hän voisi paremmin myös auttaa sinua, kun tietää, mitä todella ajattelet. Kouluissa ja oppilaitoksissa tällaisia tilanteita varten on myös esimerkiksi kouluterveydenhoitaja tai koulukuraattori, jotka voivat auttaa.
Sinua lähellä olevista auttavista tahoista löydät lisätietoa Nuortennetin Apua ja tukea –osiosta (https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/). Jos tuntuu, että kertominen puhumalla jännittää tai on mahdoton ajatus, niin mitä luulet, voisitko kirjoittaa esimerkiksi kirjeen valitsemallesi aikuiselle? Olet kaiken avun arvoinen ja olosi voi helpottua, kun vain uskallat ottaa seuraavan askeleen kertomisessa. Ensimmäisen olet jo ottanut, kun kirjoitit tänne meille! Voit myös soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton ja luottamuksellinen) tai kirjoittaa MLL:n Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun (https://www.lastenjanuortennetti.net/). Saat kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen luotettavalta aikuiselta. Voit myös chatata kanssamme ma-ke klo 17-20. Vaikka tuntuu, että elämässä ei juuri nyt valoa meinaa näkyä, niin uskon, että toivoa on. Ethän jää ajatustesi ja huoliesi kanssa yksin, olemme mielellämme tukenasi!
Lämpimin terveisin,
Ylläpito
Suoraan sanoen haluaisin vain halata sinua. Itse olen ollut muutamaan otteseen yhtä pohjalla kuin sinä ja tiedän kuinka kauheaa se on. Jos mahdollista haluaisin jotenkin olla tukena. en tunne sinua, mutta ajatus siitä, että muutkin joutuvat kokemaan niin pahaa oloa, on raastava. Ainut mitä osaan neuvoa on että puhu ystävillesi asiasta, sillä he tukevat sinua ja hae apua myös ammattilaisilta jos pystyt. se voi olla hyvin pelottavaa ja ahdistavaa, mutta se on sen arvoista. Jos sinulla ei ole ketään, jolle puhua, niin voin mielelläni kuunnella murheitasi, jos haluat jakaa ne. Ja kuka tahansa, joka lukee tätä ja tarviaisi jotakuta joka kuuntelee on tervetullut puhumaan. Kaikkea hyväänsinulle. Elä päivä kerrallaa ja tee asioita, joista nautit. Koita jaksaa. Toivoen 17 v tyttö
[Osa viestistä poistettu. Keskustelupalstan ohjeet: https://www.nuortennetti.fi/nuortennetin-keskustelupalstan-ohjeet/]
Mä oon tosi nuori vielä. Mä en enään yksinkertaisesti jaksa. Mä käyn koulupsykologilla koska epäilin masennusta. Oon käynyt siellä jo monesti, eikä se auta mua mitenkään. Mä en jaksa enää nousta aamulla sängystä tai syödä. Mä oon ollut koulusta niin paljon pois että joudun ylimääräiseen arviointi keskusteluun lääkärin, psykologin ja opettajan kanssa. Aamulla mä myöhästyn koulusta tai en mene sinne ollenkaan. En tunne enään mitään, surua tai iloa, enkä tykkää siitä yhtään. Arki ei enää suju, ja oon puoli unessa tai väsynyt koko päivän. Samaa on jatkunut koko vuoden jaksoittain. Mä en tiedä mitä tehdä tai mistä saan kunnon apua.
T. 13v tyttö
[Viesti siirretty Päivystäjä mukana keskustelussa-palstalle]
Hei ”Joku vaan”
Kiitos viestistäsi. Asia, josta kirjoitit, on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan myös ”Päivystäjä mukana keskustelussa” – keskustelualueelle. Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan julkaista ajoittain hitaammin kuin muilla keskustelualueilla.
Jos asiasi on kiireellinen, suosittelemme olemaan yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111) tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/. Voit myös kirjoittaa anonyymisti Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun https://lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/.
Lämpimin terveisin,
MLL Nuortennetin ylläpito
Jos et jaksa niin koita jaksaa