Miten kertoa läheisille ettei jaksaisi enää olla lestadiolainen?

Heippa! :)

Ekaksi, Jumala ei todellakaan halua ”rankaista” tai kiduttaa ihmisiä tai keitään muitakaan eliöitä täällä maanpäällä vaan nyt esimerkkinä se helvetti on kristinuskossakin siksi että sinne joutuu jos ei Jeesus olisi kuollut meidän puolestamme ja jos emme olisi/ole pyytäneet häntä elämäämme.
Kärsimys ja köyhyys maailmassa on omaa syytämme, sen kaiken aiheuttaa synti ja meidän itsekkyytemme ja pahuutemme. Eihän ihmiset toki ole mitään 100% pahoja, mutta että olisi vaikeaa kuvitella Jumala joka on itse antanut Jeesuksen meille (Jeesus on olemassa että saisimme syntimme anteeksi mitä me ei itse voida hyvittää koskaan täydellisesti, Jumala vähän niinkuin kyllästyi meidän toilailuihin ja päätti että auttaa meitä kun ei itse oikein osattu), haluaisi sitten että me kärsittäisiin.
Tähän maailmaan kuuluu munkin uskoni mukaan toki kärsimys, mutta Jumala suo siihen myös iloa ja kaikkea hyvää.
Joskus jossain oli sellainen sitaatti kuin että ihminen kysyi Jumalalta miksei tämä tee mitään köyhyyden ja kärsimyksen estämiseksi ja Jumala vastasi että ”minähän yritän, mutta ette toimi niinkuin neuvon”.
Jumala siis neuvoo kyllä rakastamaan toisiamme (auttaa, kannustaa ja olla tukena) ja tosiaan pitää toisistamme, koko luomakunnasta huolta, mutta ei aina tehdä niinkuin olisi hyvä ja oikein.
Jeesus onneksi pitää meistä ongelmissakin huolta joten Jumala ei hylkää vaikka ollaankin vähän tämmösiä itse kukin.

Sitten, lestadiolaisuudesta luopuminen ei tarvitse tarkoittaa kristinuskosta ja Jeesuksesta luopumista jos niin haluat. Mulle on uskoni vaikeissa ajoissa sanottu että usko ei ole uskoa ilman epäuskoa, kuuluu ihmisyyteen ja uskoon välillä epäillä sitä kaikkea ja monesti se antaa lopulta vaan varmuutta siitä että jotakin suurempaa on olemassa.
Kehotan sua lämpimästi juttelemaan vaikka netissä tai lähimmällä seurakunnalla papille tai seurakunnantyöntekijälle, heiltä monesti saa hyviä neuvoja uskossa elämiseen jos tuntisit että sitä tarvitset.
Jumala kuitenkin Raamatunkin mukaan itse synnyttää ja antaa meille sen uskon, se ei ole jotain mitä voimme itse luoda tai hallita vaan uskokin on lahja minkä me saamme kyllä kun pyydämme, vaikka ihan lyhyellä rukouksella ”Jeesus, kuule mua ja tule mun sydämeeni, ota mua kädestä ja kulje mun kanssani, aamen”.
Jeesus nimittäin kuulee pienimmänkin huokauksen sydämessämme ja tulee hätiin kun apua tarvitaan.

Kavereiden kanssa kannattaa keskustella rakentavasti ja kertoa omista mielipiteistään ja kokemuksistaan missä tahansa tilanteessa niin, että huomioi itsensä sekä muut.
Se voi toisesta tuntua samanlailla vaikealta mutta molemminpuolinen ymmärrys ja aika varmasti auttaa :)
Mulla ei ole mitään hyviä neuvoja tähän, mutta MLLn ja koulun palvelut sekä tosiaan seurakunta (myös netissä kirkkojen ja seurakuntien sivut) voisivat antaa tukea ja vinkkejä.

Paljon siunausta ja tsemppiä! Rukoilen sun puolestasi ja pyydän anteeksi jos koit että tuputan tätä kristinuskoa sulle, kiihdyn vaan kun on enemmän sanottavaa kun ehdin kirjoittaa :-)
Raamattua kannattaa lueskella ja pohtia sillä Jumala kyllä rakastaa ja pitää huolta eikä hän sieltä mihinkään katoa vaikka usko haparoisikin välillä pimeässä.
Kiitos viestistäsi ja kaikkea hyvää!

Hei! Olen ollut lestadiolainen ennen, kielsi uskon yli vuosi sitten. Kaverini ovat yhä samat ja suurin osa siis lestadiolaisia. Myös he ovat monesti miettineet kieltääkö usko vai ei ja miten läheiset ottavat asian.

Vastaan kaikille samalla tavalla: ole varma päätöksestä, on-off lestadiolaisia on jo liikaa. Välillä tuntuu että haluaa olla ja välillä ei halua. Sun tilanne kuulostaa vielä siltä että et ole ihan varoilla vesillä. Itselläni meni noin kaksi vuotta ennen kuin tein lopullisen päätöksen. Eli vasta sitten kun oikeasti et enää muuta mieti ja alkaa tuntua todella ahdistavalta kun joudut esittää uskovaista kun et todellakaan tunne olevasi enää sellainen.

Toinen: kaverisi ovat perseestä jos eivät ymmärrä. Itse en menettänyt ainuttakaan. Jos he eivät ymmärrä että olet onnellisempi kun ei tarvitse esittää muuta kuin on niin he eivät ole todellisia ystäviä, et tarvitse heitä mihinkään jos et kelpaa sellaisena kuin olet.

Kolmas: äitini kanssa välit olivat hetken ajan huonommat mutta aika harvoin tätäkään tapahtuu, rohkeasti suu vain auki sitten kun oikeasti tuntuu siltä. Ei siihen kuole.

Fiksuja päätöksiä sulle ja tsemppiä!

Hei . Luovuin noin 2 kk sitten lestadiolaisuudesta . Vanhempani eivät koskaan ole olleet lestadiolaisia . Sain koko ajan kun olin uskomassa niin kuulla kuinka minun pitäisi auttaa vanhempiani saamaan parannuksen armo. Kun kerroin kavereille etten ole enään uskomassa niin heistä en ole kuullut sen jälkeen mitään. Mutta syy voi minun kohdalla olla myös se että olen kehitysvammainen ja kaverini eivät olleet. Olet aloittaja rohkea kun haluat ajatella asioita itse . Kerta vain rohkeasti asiasta . Tukea on saatavana jostain uskontojen uhreista , muilta ei lestadiolaista….
Voimia aloittajalle . Itse uskon kyllä Jumalaan mutta en erottele ihmisiä kuten lestadiolaiset tekevät . Itse olen iältäni 14-20 v tasolla .
Myös evl kirkosta voi kysyä apua .

mitä kuuluu

Moi.
Mun mielestä sun vaan vaikka kannattaa olla su äitille ja iskälle sillee ku ne kerkeää ja pystyy niin pyydät ne vaikka johonkin sun huoneeseen esim ja alat keskustelemaan niiden kanssa asiasta että miten ite ajattelet ja ne ei tee sulle mitään. Tosiaan se saattaa olla niille vaikeaa ja saattaa niitä harmittaakin, mutta jos itse koet että et koe itseäsi enään lestadiolaiseksi niin se on oma päätös. ET joudu helvettiin.

Kavereiden pitäis ymmärtää sut ja ei ne saa alkaa väheksymäään tai sen tapaista.
Sanot vain niillekin että en koe enään että olen lesta.

Moi! Oon 12-14 vuotias tyttö ja en haluu enää olla lestaadiolainen. Oon kertonu täst jo vanhemmille mutta ne sano et en voi sua pakottaa olemaa lestaadiolainen mut silti ne sano et oon liian nuori tekemää tämmösen päätöksen. Oon jo täs yli puol vuotta miettiny et pitäskö erota tost. Ja nyt oon noitten suviseurojenkin jälkeen päättäny varmasti että en enää haluu olla lestaadiolainen. Se ei vaa oo mun juttu ja oon kuunnellu musiikkiski jo täs puolisen vuotta ja rakastan sitä. Unelmoin korviksist ja meikeistä ja muista jutuista jo pitkää. Mun kaks parasta kaverii (ei lestaadiolaisia) rohkasee mua vaan ottaa asian uudellee puheeks (ne ei todellakaa pakota mua eroomaa tost)
Usko ei enää oo tärkee mun elämäs ja haluun vaa elää vapaammi.
Auttakaa pliis kertomaa miten otan asia puheeks uudellee!🙏