Moi!
Olen siis 15 vuotias tyttö ja tällä hetkellä kavereinani on vain hyvän päivän tuttu, jolle voi välillä puhua ja ainoastaan pinnallisista asioista.
Olimme ennen parhaat kaverit mutta ystävyyssuhde loppui riitoihin ja ongelmiin, nyt se on enää muisto entisestä ja tosiaan voimme puhua vain päivän kuulumisista tai harrastuksista.
Ennen kun ystävyytemme loppui, olin parhaani mukaan auttamassa ystävääni (jolla oli ja on siis ongelmia), mutten koskaan, edes ennen niiden ongelmien tuloa, ole kokenut itseäni pidetyksi.
Olen aina ollut viihdyttäjä ja kuuntelija kaverisuhteissa ja aina kokenut tärkeänä että kaikki saavat tuntea itsensä pidetyiksi ja tärkeiksi.
En silti koe että mulle olisi koskaan yritetty tehdä näin, jos multa kysytään nytkin kuulumisia, se tapahtuu harvinaisen väkinäisesti ja välillä tuleekin paha olo kun miettii, ”onko tosiaan niin vaikea kysyä munkin kuulumisiani ja välittää niistä?”.
Perheeni on ihana ja luotettava mutta kai nyt jokainen ihminen edes jonkinlaista seuraa kaipaa, niin mäkin vaikka eräänlainen ”erakko” olen myöskin.
Olen nykyiselle ”entiselle parhaalle kaverilleni” mielestäni itsestäänselvyys, jos jätän yhteydenotot kokonaan pois testiksi, saan kaveriltani viestin ehkä n. viiden päivän sisällä.
Ymmärrän ettei kumpaakaan kiinnosta tämä kaveruus enää kauheasti, mutta ei kyllä kukaan muukaan yritä tai ole yrittänyt saamaan oloani pidetyksi tai ”arvokkaaksi”.
Olenko tosiaan niin itsestäänselvyys ja sellainen henkilö, jolta odotetaan vain kehuja ja kuuntelemista eikä sitä anneta millään tavalla takaisin.
Harrastuksista yritän parhaani mukaan etsiä seuraa, ”etenen” siinäkin mutta näin alussa tottakai on aina sellaista alkukankeutta.
Onko mitään ideoita tai vertaistuenantajia? Elämäni ei tietysti pyöri ainoastaan kavereiden ympärillä mutta nyt tunnen itseni harvinaisen epäpidetyksi, jopa vihatuksi ja itsestäänselväksi ihmiseksi.
Tekstistäsi päätellen kaverisi todellakin pitävät sinua itsestäänselvyytenä.
Sinun kannatttaa jutella heille siitä tai lopettaa ylimääräisen jutustelun ja katsoa, kiinnostaako heitä sinun asiasi. Muista, ettei sinua tarvitse olla aina kavereillesi mieliksi.
Tiiän täysin miltä susts tuntuu oon itteki henkilö alle 15v)jota ne vähäiset kaverit pitää itsestäänselvyytenä jolta ootetaa aina apua mut ne ei koskaa auta mua ku tarvetta ois.
Ni onhan tässä sitä ruvennu erakoitumaa ku ei oo kunnon kavereita mut ompaha tullu opiskeltuu tylsien päivien aikana ku ei oo tekemistä:D vaik oisha se kiva et ois hyvii kavereit.
