Olen 19-vuotias kotiäiti, ja päivä päivältä alan tuntemaan, että olen tulossa hulluksi. Kaikki alkoi jo n 2 vuotta sitten, kun minulle ja miehelleni tuli ensimmäinen ”paha” riita. Sen jälkeen olemme riidelleet jatkuvasti. Ensin kuukauden välein, sitten viikon välein, ja nyt joka ikinen päivä. Mieheni tekee töitä aamu seitsemästä ilta 8-9, joten olen pojan kanssa joka päivä aamusta iltaan yksin. Eikä se minua haittaakkaan, sillä tykkään todella paljon olla pojan kanssa kotona. Se ainut aika mikä me ollaan mieheni kanssa (olkoon vaikka saku) yhdessä, me riidellään ja jokaisen riidan aloittaja olen minä. Olen alkanut saamaan hirveitä raivonpuuskia sakua kohtaan, huutamista, töyttimistä, tavaroiden heittelyä… yms. Olen itse luonteeltani sellainen, kenen pitää saada puhua asioista jos on pieninkään murhe. Riitojen takia, me ei enää pystytä sakun kanssa puhumaan yhtikäs mistään. Ja samasta syystä kaikenlainen läheisyys on väliltämme loppunut. Ja nämä kaksi asiaa ovat ne jotka antavat mulle voimaa jaksaa, pojan lisäksi. Minulla ei ole ystäviä, eikä kovinkaan läheiset välit perheenikään kanssa, joten ei oikeastaan ole muita ihmisiä kelle voisin puhua asioista kuin saku. Olen itsekkin huomannut että kun olemme sakun kanssa yhdessä, minä etsimällä etsin virheitä sakusta ja syitä joilla saisin riidan aikaiseksi. Ja sitten onkin ilmiriita käynnissä. Haluaisin apua, mutta en itsekkään tiedä mistä sitä pitäisi hakea..
halusin vaan sanoo sulle et oot varmasti vahva ja sinnikäs nainen ja mie ainaki tuen sua ajatuksissa. vaikka en pystykkään samaistumaan sun tilanteeseen niin silti haluun ns. tukee sua vaikka vaan tällä viestillä. en osaa myöskään antaa sulle neuvoja josta oon tosi pahoillani. kaikkee hyvää sulle mie aianki tuen sua <3
halusin vaan sanoo sulle et oot varmasti vahva ja sinnikäs nainen ja mie ainaki tuen sua ajatuksissa. vaikka en pystykkään samaistumaan sun tilanteeseen niin silti haluun ns. tukee sua vaikka vaan tällä viestillä. en osaa myöskään antaa sulle neuvoja josta oon tosi pahoillani. kaikkee hyvää sulle mie aianki tuen sua <3
Komppaan, itsekin toivoisin että voisin sinua auttaa mutta en osaa. D: Kaikkea hyvää ja toivottavasti tilanne paranee!
Heei! En osaa varmaksi sanoa, sillä en sinua tunne, mutta kuulostaisi siltä ettet ole tyytyväinen! Kuulostat enemmän turhautuneelta siihen, että olet yksin ja purat sen sitten sakuun, koska hän on läheisesi ja kuten sanoit sinulla ei ole ketään muuta! Tarvitset välittömästi tekemistä!!! Lähde ulos vauvan kanssa. Tapaa toisia äitejä ja koita parantaa välejäsi perheeseesi. Kuulostaa siltä, että vaikka haluat olla kotona yksin vauvan kanssa niin olet kuitenkin levoton ja turhautunut koska ehkä odotat sakun tuloa kotiin. Koita vaikka vauva uintia! Sinun täytyy hankkia itsellesi mielekästä tekemistä ja mennä ulos ja tavata ihmisiä. Vähemmästäkin tulee hulluksi oli äiti tai ei! Itsellä oli sama vika poikakaverin kanssa vaikka en kyllä muuta kuin riidellyt ja se loppu sillä, että hankin itselleni enemmän tekemistä. Tuo riitely ja tavaroiden heittely yms EI OLE HYVÄ ASIA!!! Vaikka vauva on vasta vauva niin ilmapiiri vaikuttaa häneen ja saattaa aiheuttaa traumoja, stressiä ja myöhemmällä iällä terveysongelmia! (En koita pelotella, vaan kertoa kuinka pahasti voi käydä!) Kirjoita kirje sakulle jos et saa puhuttua. Kerro kaikki ja kun saku tulee töistä kotiin niin lähde ulos yksin sen jälkeen kun olet ojentanut kirjeen ja kerro että asia on tärkeä myös vauvan takia. Mene vaikka vauvan kanssa kaupungille jos et muuta keksi, mutta sinun pitää saada muuta elämääsi eikä pistää kaikkea sakun harteille. Pyydä sakua laittamaan tekstari kun on lukenut kirjeen ja pyydä häntä vastaamaan siihen ja kirjoittamaan omat tuntemuksensa! Sitten kun olet sen lukenut niin voi olla helpompi jutella ja voisitte hankkia vauvalle hoitopaikan tai tehdä yhdessä jotain ja jos ei muuta niin ammattiapua, mutta sosiaalisia kontakteja aikuisten kanssa tarvitsisit. Erimieltä voi toki olla, kuten sanoin en sua tunne mut koita näitä jos haluat itsellesi ja perheelle parasta niin et voi mitään hävitäkään :)
Kiitoksia viesteistä, on sentään joitain ihmisiä jotka välittää. ?
Olen koittanut keksiä itselleni tekemistä päivisin, kun saku ei ole kotona. Vaikka me iltaisin emme tee juurikaan muuta kuin istumme hiljaa ja katsomme telkkaria, sen puoli tuntia – tunnin mitä olemme hereillä, niin en siltikään malta/viitsi tehdä muuta, koska itselle se vähäinenkin yhteinen aika on todella tärkeätä. Vaikka tekisin mitä, käyn lenkillä, kerhoissa yms. vauvan kanssa niin olo eikä mieli muutu. koko ajan vain kaipaan yhteistä aikaa enemmän ja enemmän. Esim. kävimme siskoni kanssa päivän reissun Oulussa, kylpylässä, syömässä ja ostoksilla. Vein pojan mummolaan siksi aikaa hoitoon ja ajattelin että ehkä mieli nousee, kun on vähän omaa aikaa ja pääsee kotoa pois. niin ei. Illalla kun tulin kotiin iski masennus. Ajattelin ja toivoin että mulla ois ollu yhtä hauska ja mukava päivä sakun kanssa, kuin tänään oli siskoni kanssa…