Hei!
Oon tällä hetkellä 15v tyttö ja jo ihan pienenä koin väkivaltaa äitin puolelta. Tai silloin se ei oikeestaan ollut mulle väkivaltaa, vaan ihan normaalia ja ajattelin että näin tapahtuu kaikille. Olin n. 4 vuotias ja riitelin paljon veljeni kaa. Äiti oli tosi väsyny yksinhuoltaja äiti, joka kärsi myös masennuksesta. [Osa tekstistä poistettu.] Kuten sanoin, tätä tapahtui niin usein että kasvoin siihen uskoon et tää on ihan normaalia. Monella kerralla äiti pahoitteli mitä teki ja anteeksipyyntö meni jotakuinkin näin: ”äiti pyytää anteeksi käytöstään, mutta teidän täytyy ymmärtää että minä olen väsynyt”
Äiti huus tosi paljon ja pienenä opin tekemään paljon asioita salaa tai keksimään tarinoita, jotta äiti ei suuttuis.
Tätä jatkui tosi pitkään. Viimeisin keissi minkä muistan oli 5 luokalla, kun veljeni ei suostunut laittamaan ulkohousuja jalkaan ja äiti suuttui. [Osa tekstistä poistettu.] Noh.. Äiti lopetti nämä teot sitten. Jossakin kohtaa huomasin että hän ei juurikaan enää räjähdä noin. Kunnes ihan pariviikkoa sitten minulle ja äidilleni tuli suullinen riita. Haukuimme puolin toisin toisiamme ja jostaki syystä äiti luuli että hänellä on oikeus sanoa niin kauheita asioita minulle ja minä pysyisin vain hiljaa. Päästin suustani ruman haukkumasanan ja seuraava asia jonka tiedän on että äitini tulee kovaa vauhtia kohti, ottaa kauluksestani kiinni ja pitää nyrkkiä pystyssä. Tilanteessa sanoin hänelle että ”lyö vain” sen sijaan hän sylkäisee päälleni ja päästää irti kauluksestani. Fiilis tapahtuneen jälkeen oli kauhea. Sydämmeni tykytti tuhatta ja sataa ja käteni vain tärisi. Päädyin lopulta ottamaan mopokypäräni ja pyysin poikaystäväni hakemaan minut pois kotoa. En kertonut poikaystävälleni syytä miksi pyysin häntä, sanoin vain että ”lähdetään jonnekin”. Kotiintuloaikani oli mennyt jo kun tulin kotiin. Äitini ei tykännyt siitä mutta riita kärjistyi jälleen ja olin vähällä lähteä taas pois kotoa. Lopulta päädyin vain nukahtamaan päällyvaatteet päällä sänkyyni kyyneleet silmissä. Minun veljeni on kohdannut myös väkivaltaa ja oikeastaan hän on myös antanut äitille jonkinverran takaisin. Veljeni kärsii myös peliaddiktiosta joka on suurimmaksi osaksi hänen ja äitinsä riitojen syy. Olen sanonut äidilleni että hänen pitäisi hankkia apua veljeni ongelmaan mutta vastaus on aina että ”jos hankkisin hänelle apua se tarkoittasi sitä että hänet vietäisiin pois”. Ongelmani on että tiedostan että tämä ei ole normaalia mutta ainakun yritän kertoa tästä jollekin en pysty siihen vaan ajattelen päässäni että tämähän on ihan pikkujuttu ja joillakin on asiat paljon pahemmin. Tietyt asiat ja äänet triggeröivät minua tähän liittyen. [Osa tekstistä poistettu.] Kauheaa ajatella miten oma vanhempi jonka pitäisi olla suojaa kaikelta, voi tehdä noin niin pienelle ja hauraalle ihmiselle , joka ei pysty tekemään käytännössä mitään puolustautuakseen. Kuitenkin, toivon että niille joilla on samoja kokemuksia tai ajatuksia, tämä voisi toimia jonkinlaisena vertaistukena ja tietona siitä, että et ole yksin niiden asioiden kanssa.
Hei nimimerkki ”Anonyymi”!
Kiitos viestistäsi. Jouduin poistamaan siitä muutaman kohdan, mutta luin sen kyllä tarkasti aivan kokonaan.
Olen tosi pahoillani, että lapsuudessasi on ollut väkivaltaa sinua ja veljeäsi kohtaan. On varmasti totta, että yksinhuoltajuus ja masennus ovat molemmat vaikuttaneet äitisi jaksamiseen. Toivon, että hän olisi hakenut apua vanhemmuuteen niin, että olisi jaksanut olla teidän kanssanne kärsivällisempi ja lempeämpi. Oli väärin häneltä odottaa pieniltä lapsilta ymmärrystä.
Tuo viimeinen tilanne oli sinusta varmasti todella pelottava, enkä ihmettele sitä ollenkaan! Oletteko pystyneet puhumaan siitä? Äidillesi olisi tärkeää tietää, miltä se sinusta tuntui ja miten se on vaikuttanut sinuun jälkeen päin. Toivon, että pystyt puhumaan tästä myös poikaystäväsi kanssa, jolloin hän ymmärtää sinua entistä paremmin ja voi olla tukenasi aina, kun sitä tarvitset.
Kannustan teitä lämpimästi hakemaan apua – koskaan ei ole liian myöhäistä. Tuohon peliongelmaankin on saatavissa apua eikä se tarkoita sitä, että veljesi viedään pois kotoa. Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on aina viimeinen vaihtoehto, jota käytetään vain silloin, kun mistään muusta ei ole ollut apua. Sitä ei siis tarvitse pelätä.
Olisi hienoa, jos voisit käydä puhumassa näistä kotona tapahtuvista asioista koulusi kuraattorilla. Hän osaa auttaa sinua ja äitiäsi ja olisi hienoa, jos sinulla olisi aina joku, jolle puhua, jos siltä tuntuu. Lapsuudessasi tapahtuneet, traumaattiset asiat voivat joskus hankaloittaa elämääsi pahastikin, jos et ole päässyt käsittelemään niitä ammattilaisen kanssa. Mutta jos olet käsitellyt ne kunnolla, ne eivät enää aikuisuudessa, tulevissa ihmissuhteissasi tai omassa vanhemmuudessasi häiritse sinua ja voit elää normaalia, onnellista elämää.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että pystytte juttelemaan näistä avoimesti myös kotona. Olet tärkeä!
Voit myös soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen tai jutella kanssamme chatissä. Palvelumme ovat auki vuoden jokaisena päivänä ja ovat sinulle täysin ilmaisia.
Voi hyvin!
Terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Ei oo normaalia!
Kysy apua vaikka se olisi kuinka vaikeaa!
Lähtekää vaikka kotoolta veljen kanssa!
Toi ei oo normaalia toi on asia josta sun äidin pitäis joutuu vankilaan!
Onnea <3
voi rakas! tsemppiä!
Sen lisäksi että oikeasti kannattaa hakea apua niin kerro tuosta myös poikaystävällesi koska itse kahdesta syystä ehdottomasti haluisin tietää jos tyttöystävääni kohdeltaisiin kotona tolla tavalla. Ensimmäiseksi sen takia että voisin tukea ja yrittää auttaa häntä, ja toisena syynä se että pystyisin paremmin ymmärtämään miksi hän haluaa että haen hänet kotoaan vaikkei hän olisi kertonut mitään syytä.