Oon erilainen

Eli siis oon 12-vuotias tyttö mut alotetaan.
Oon ollut aina jotenkin erilainen. Jotenkin outo. Ihan pienestä pitäen. Olin aina sellainen tosi mietiskelevä ja mun melkein piti toistaa eskari sen takia että mä olin niin hidas pukemaan ulkovaatteita ja ne eskarin tädit luuli etten mä osannut pukea niitä hyvin ja sen takia mä olin siinä hidas. Oikeasti mä vain olin omissa maailmoissani niin paljon että siinä kesti kauan koska en sen takia keskittynyt. Ne siis ei ees vaivautunut kysyä multa et oliko mul siin vaikeuksii. Mutta onneks mun isä kyl tunsi minut ja sanoi mulle et alkaisin enemmän keskittyy pukemiseen ja olin niille eskarin tädeille kuin ”uusi ihminen”. Nykyään tuo haaveilu on vähentynyt mutta sitä on silti paljon. Oon hyvin epävarma itsestäni ja viime aikoina mielenterveyteni ei ole ollut kovin loistava. Mutta muille esitän ihan eri persoonaa. Itsevarmaa, extroverttiä, ultra hilpeää,positiivista, hivenen nääsäviisasta älykästä tyttöä joka tuppaa ottamaan ryhmä töissä ”johtajan” roolin. Olen oikeasti ujo introvertti joka ei pysty avautumaan tunteistaan ja esittää jota kuta toista. En ole varma miksi esitän jota kuta toista. Ehkä se on siksi että minusta tuntuu että en sovi tähän yhteiskuntaan ja minun täytyy esittää että sovin. Nykyään vanhempanikaan ei tiedä oikeaa persoonaani. Olen myös aina se joka ymmärtää jonkun vitsin vikana
ja on tilanteita enkä aina tunnista sarkasmia. Esim kerran kun me tehtiin koulussa sellaista luokan sanomalehteä minun piti piirtää siihen kansi. Kun se oli metsä aiheinen sanomalehti ajattelin piirtää kolme isoa puiden lehteä kanteen(olin silloin ensimmäisellä luokalla) en ollut kovin hyvä värittäjä joten väritys näytti suttuiselta. Kun näytin paperin muille oppilaille eräs tyttö sanoi tosi hieno ja olin juuri sanomassa kiitos kun hän sanoi siis toi on ihan kamala ja se kun hän sanoi tosi hieno olikin sarkasmia enkä edes huomannut. Mutta olin aika surullinen sillä yritin parhaani. Nykyään jos en tajua jotain vitsiä ja kun kysytään että tajusinko sen sanon vaan joo. Mutta se tyttö joka haukkui siitä piirrustustani kutsutaan häntä vaikka Saraksi. Sara on siis koko ajan ärsyttää kaikkia tahallaan ja ei lopeta jos häntä pyydetään. Hänen kaverinsa eivät oikein enää pidä enää hänestä ja puhuvat kakkaa hänen selkänsä takana ja haukkuvat hänen perhettä köyhäksi. Mutta hän myös leuhkii kaikesta hienosta mitä hän saa. Olen aina puolustanut häntä kun hänen kaverinsa ovat puhuneet kakkaa hänestä. Tänäänkin kun koulussa hän ärsytti kaikkia ja repi erään henkilön perheen metsästä joka on koulun vierestä sammalta vaikka hän ei saisi tehdä niin ja hän teki sen vaan sen takia jotta hän voisi ärsyttää kyseistä henkilöä joten pyysin häntä lopettamaan kaikkien ärsyttämisen ja hän vastasi että häntä ärsyttää minä ja minun olemukseni ja vastasin että voin olla välillä vähän ärsyttävä koska olen hiukan näsäviisas mutta en tahallani ja hän vaan sanoi että mä vaan ärsytän häntä olemuksellani. Mitä mä teen väärin?! MÄ oon se joka on puolustanut häntä kun hänen kaverit on puhunut hänen tietämättään paljon kakkaa hänestä! MÄ oon ollut ainoa joka on välittänyt mutta kukaan muu ei välitä musta. Kukaan ei oo puolustanut mua kun mulle on sanottu ilkeesti vaikka ne on huomannut sen! Kukaan ei kysynyt multa kun mä kaaduin että sattuiko mua vaikka mun teki mieli purskahtaa itkuun koska mua sattu. Mä oon aina se joka puuttuu vääryyksiin muita kohtaan mutta kukaan ei puutu jos mua kohtaan ollaan tehty vääryyksiä. Ihmiset ei pidä musta vaikka esitän jota kuta muuta. En oo koskaan tarpeeksi. Vaikka mä piilotan sen kun mä loukkaannun mulla on silti tunteet. En vain jaksa. Jopa mun sisaret pitävät mua outona. Oon perheen keskimmäinen eli mul on isosisko ja pikkusisko. Pikkusisko on nyt vaikka Rosa ja isosisko on Tina. Mun pikkusiskon lempi sisko on Tina. Mä oon kuulemma niin outo. Tina pettää usein lupauksiaan että leikkisi Rosan kanssa eikä oikein vietä tämän kanssa aikaa eikä tee Rosalle ikinä palveluksia. Minä leikin hänen kanssaan enemmän ja teen hänelle paljon palveluksia mutta en koskaan saa vastapalvelusta mutta en koskaan petä lupauksiani häntä kohtaan. Olen hänelle myös kiltimpi. Mutta hän silti aina kertoo että Tina on hänen lempi siskonsa ja on paljon coolimpi ja mä oon vaan outo ja ällöttävä vaikka en tee mitään ällöttävää. En vain ikinä oo tarpeeksi hyvä. Sisareni myös tuomaroivat kaikkea mitä teen erilailla kuin he. He ovatkin isoja tekijöitä miksi en enää paljasta todellista itseäni kenellekään. He suorastaan korostavat että olen vain outo. Siis olen niin erilainen että en edes pidä kynää kädessä samalla tavalla kuin muut. Kukaan ei vain tunnu ymmärtävän mua. Mun on myös vaikea keskittyä asioihin jotka ei kiinnosta mua. Mutta jos joku asia kiinnostaa mua mä keskityn siihen sikana ja etsin siitä tietoa hulluna. Ja viel yks juttu. Kerran kun joku oli käyttänyt mun isosiskon pyyhettä se kertoi siitä meidän äitipuolelle(mun vanhemmat on eronnut) niin sitten kun kerran se mun äitipuoli kysyi multa autossa että olinko mä käyttänyt mun isosiskon pyyhettä ja mä vastasin rehellisesti että en ollut mut se ei vaan uskonut mut lopulta mä sain sen uskomaan niin mä kysyin et oliko se kysynyt mun pikkusiskolla se sano vaa en. Siis oikeesti?! Se alko heti vaa syyttää mua eikä kysynyt ees keneltäkään muulta. Mä myös oon yliherkkä äänille. Täs tää nyt oli joten toivottavasti tää ei oo liian pitkä.