Otsikko kertookin jo aika hyvin, eli oon alkanu samaan ahdistus/paniikkikohtauksia ilman syytä. Mua on koulukiusattu pahasti, joten ahdistusta mulla on ennenkin ollu mm. Siellä vanhassa koulussa missä mua kiusattiin ja aina kun näin ne kiusaajat. Mut se oli erilaista. Ne oli vaan siihen liittyvää. Sillon pystyin helposti selittämään ne aina mun vanhemmille yms. Tänään sain kesken tunnin oudon kohtauksen. Mun yks kirja on kauan ollu kadoksissa, ja tänään kun opettaja sano siitä huomasin et mul tuli pieni ahdistunu olo(mulle koulu on tosi tärkeetä ja haluisin olla täydellinen). Huomasin sit myös et mun kello oli jääny kotiin(käytän ylensä kelloa koska en pysty olla tietämättä minuutilleen aikaa ja istun aina luokan nurkassa perällä jonne ei kello näy). Ja jotenki sekin ahdisti mua. Sitte pyörittelen niitä asioita päässä kunnes tajusin et en oo kuunnellu yhtään tunnilla ja pitäis alkaa jo tekee vihkotehtävii. Siinä jotenki mulla vaan alko vähän sumenee silmissä, sydän hakkaa rinnassa, ja äänet jotenki ”kaiku” korvissa ja hengitys tiheenty. Jäin vaan istuu ihan paikalle ja mun teki mieli itkee ja kirkuu. Lähin sit nopeesti vaan luokasta ulos ja kaikki varmaan aatteli et menin vessaan niin fine. Menin sit vessaan ja aloin vaan itkeen hysteerisesti ja lähetin mun äidille viestin et mua alko ahdistaa. Se vähän ihmetteli koska en oo enää siellä vanhassa koulussa ja ei ees ollu mitään syytä periaatteessa. Oon myös sanonu etten enää haluu psykologille koska se ei osaa auttaa mua. No mä sitte lähin koulusta mut mulla on edelleen vähän epämiellyttävä olo.. Ja huomenna kouluun meno ahdistaa. Äiti sano et tää vois johtuu vaan mun univeloista mut eikai se välttis? En tiiä mitä tehä, koska kukaan ei tunnu osaavan auttaa mua. En myöskään haluu lääkkeitä, mulle on ehdotettu monesti ja oon kieltäytyny. Kannattaisko mun vaan alkaa syödä niitä? Ja miten pääsisin ahistuksesta yli? Otan neuvoja vastaan!! Myöskin mul on vaikeeta koulussa:/ ei arvosanojen suhteen(ne on ylensä jotain 9-10), vaan en tunne kuuluvani luokkaan. Mulla on kavereita joitten kanssa oon, mut kuitenki tunnen itteni yksinäiseks… Aina jos joku ees kattoo muhun vähän tylysti tai nauraa niin mulle heti tulee ”toi katto miten hirveeltä mä näytän” ”toi nauro mulle” Kai tää on sinänsä ihan normaalia, mut mulle on vaan viel lisäks jääny ulkoset että sisäiset arvet kiusaamisesta ja musta tuntuu et kaikki muut on täydellisiä paitsi mä.. Ja onhan sen outoa, mut nään ne kiusaajat täydellisinä ja niin varmaan kaikki muutkin🤷🏼♀️
Tästä tuli hirveen sekava ja valitus mut toivottavasti tästä sai selvää ja en hirveesti poikennut aiheesta😂
Kiitos jos luit tänne asti! <3
nyt meen yrittää parantaa unirytmiä…
Hei!
Kuulostaa tosiaan siltä, että olet saanut paniikkikohtauksen koulussa. Paniikkikohtaus voi saada alkunsa harmittomasta tapahtumasta, kuten sinulla kirjan katoamisesta ja kellon unohtamisesta kotiin. Mielessä tämä harmiton tapahtuma yhdistyy johonkin mielen uhkaan tai pelkoon, joka nostaa sydämen sykettä, saa hengityksen tihentymään ja silmissä sumenemaan. Mitä ajatuksia mielessäsi oli, kun opettaja huomautti kellon katoamisesta ja huomasit kellon unohtuneen? Yhdistyikö se ehkä ajatukseesi olla täydellinen koulussa ja ettet nyt olisikaan sitä? Paniikkikohtauksessa huomio kiinnittyy usein oman kehon stressireaktioon ja pään sisällä pyöriviin ahdistaviin katastrofiajatuksiin (esim. olen huono, arvoton, kaikki on menetetty ja pilalla). Sinäkin kirjoitit, ettet pystynyt kuuntelemaan, mitä tunnilla puhuttiin, kun huomiosi oli kiinnittynyt mielessäsi pyöriviin ahdistaviin ajatuksiin. Oman kehon reaktioiden ja ahdistavien ajatusten tarkkailu usein lisää ahdistusta, joka voimistaa entisestään kehon stressitilaa ja paniikkiajatuksia, jotka puolestaan lisäävät ahdistusta. Näin harmittomalta vaikuttavasta tapahtumasta syntyy nopeasti pyörivässä noidankehässä täysi paniikki.
Paniikkikohtaus tuntuu todella pelottavalta, aivan kuten hyvin kuvasit. Paniikkikohtauksen syyt voivat olla piilossa sekä itseltä että muilta ja voi vaikuttaa kummalliselta, mitkä asiat laukaisevat paniikkikohtauksen. Usein on kuitenkin mahdollista selvittää, miksi paniikkikohtaus alkaa tietyissä tilanteissa ja mitä tekijät sen laukaisevat ja miksi. Oman ahdistuneisuuden ja paniikkikohtauksen ymmärtäminen auttaa useimmiten myös vähentämään sekä ahdistuneisuutta että paniikkikohtauksien määrää. Paniikkikohtauksia ei myöskään kannata hävetä tai pitää itseään heikkona niiden takia. Sinun mielelläsi on syynsä, miksi jotkin asiat ja tilanteet vaikuttavat niin uhkaavilta, että ne synnyttävät paniikin. Sellaisia syitä voi olla monenlaisia ja ne voivat liittyä esimerkiksi aiempiin kokemuksiisi, ajatuksiisi itsestäsi tai maailmasta. Aiemmin mielesi reagoi paniikilla koulukiusaajiin. Minkä nyt koet olevan uhattuna? Voisiko se olla käsityksesi itsestäsi hyvänä oppilaana? Vai jokin muu?
Kirjoitit pohtineesi äiti kanssa, johtuisiko paniikkikohtaus univeloista. On tietysti mahdollista, että univaje vaikuttaa ahdistuneisuutesi määrään, mutta se tuskin yksinään riittää selittämään sitä. Entä voisiko tilanteen nähdä myös toisin päin? Voisiko pinnan alla kytevä ahdistus vaikuttaa nukkumiseesi? Ahdistus voi vaikeuttaa unen saamista, lisätä heräilyä yöllä ja heikentää unen laatua.
Kirjoitit myös, että tunnet itsesi yksinäiseksi, vaikka sinulla on kavereita ja että ajattelet muiden katsovan sinua arvostellen. Pohdit oivaltavasti, että aiempi kiusaaminen on voinut vaikuttaa tilanteeseen. Näin on tosiaan voinut olla, sinä itse tiedät sen parhaiten. On täysin ymmärrettävää, että vaikeat kokemukset jättävät varovaiseksi ja saavat epäilemään muita ja pitämään etäisyyttä. Ajatuksesi muista ovat saattaneet syntyä vastauksena kiusaamiseen, mutta nyt tilanne on muuttunut. Todennäköisesti muut eivät katso sinua arvostellen, vaikka sinulla onkin sellainen ajatus menneiden kokemuksiesi perusteella. Ja vaikka järjellä kertoisitkin itsellesi tämän, et silti välttämättä tunnetasolla ole vakuuttunut ja ajatukset muiden arvostelevista katseista tunkeutuvat päähäsi siitä huolimatta. Usein tämän kaltaiset asiat vaativat työstämistä ja aikaa, mutta pikkuhiljaa tapahtuva muutos on mahdollinen. Usein siihen kuitenkin tarvitaan apua.
Apua voisit saada koulupsykologilta. Kirjoitit, että et haluaisi enää mennä psykologille, sillä et koe heidän voivan auttaa. Kuinka monta kertaa olet käynyt psykologilla ja kuinka monella psykologilla olet käynyt? Ensimmäinen psykologisi ei välttämättä ole vastannut tarpeisiisi, mutta se ei tarkoita, ettei joku toinen psykologi voisi. Koulupsykologin kautta voit myös päästä tapaaman nuorisopsykiatrialla työskentelevää psykologia, joka on perehtynyt paremmin ahdistuneisuuden hoitoon. Toinen tapa saada apua on yksityinen psykoterapia, mutta suosittelisin ensisijaisesti kääntymään koulupsykologin puoleen. Psykologin kanssa voit yhdessä päästä paniikkikohtauksen syiden jäljille ja millaisia puolia ahdistuneisuuteesi liittyy. Suosittelen hakemaan apua mahdollisimman pian, sillä yleensä tilanne ei parane itsestään ja pahenee pitkittyessään. Luonnollinen reaktio on alkaa välttämään paniikkia aiheuttavia tilanteita ja paikkoja, kuten sinun tapauksessasi koulua, mutta pitkällä aikavälillä se yleensä vain pahentaa tilannetta. Sinun ei tarvitse selvitä yksin, apua on saatavilla. Voit myös soittaa meille lasten ja nuorten puhelimeen 116 111, chatata tai kirjoittaa kirjeen, jos haluat jutella lisää.
Oikein paljon tsemppiä avun hakemiseen!
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä