Iltaa. 08 Poika thäällä. Joo siis tulin vaan sanomaan että on ollut semmonen pikku juttu, joka on saanut minut kyseenalaistamaan itseäni, ja sitä miten henkisesti kunnossa olen. Oon silleen nyt tässä noin 2 kuukautta, yöllä, kuunnellut tiiäthän audiota, jossa joku siis olevinaan sinun…yandere (jos tiiätte mikä se on) stalkkaa sinua, kidnappaa sinut, ja pakottaa sinut rakastamaan häntä, joskus vähän rajuilla keinoin. Ja jos näin kävisi minulle (tyttö kidnappaa sinut, sitoo sinut tuoliin tai johonkin ja vie sinut kauas pois, saa sinut ikään kuin katoamaan ja pakottaa sinut rakastamaan häntä koska hänellä on joku obsessio sinuun, eikä päästä sinua yleensä edes talosta ulos, ja joskus jopa tappaa ihmisiä joiden hän luulee tehneen sinulle pahaa), niin mua ei edes haittaisi, vaan eläisin mielelläni koko loppuelämäni tämän kanssa, koska ajatus siitä että tyyppi rakastaa sinua niin paljon että on valmis tekemään kaiken tämän. Joskus kuuntelen myös siis videoita joissa tyttöystäväsi, tällä kertaa ihan normaali henkilö, auttaa sinua masennuksessa. Mutta niinku, emmä tiiä, kun mä mietin sitä niin se saa vaan mut vihaamaan itseäni, ajattelemaan että olen säälittävä (joka olen), ja miettimään että enhän mä voi olla masentunut jos ei ole mitään hirveetä syytä siihen, mutta silti vähän niinku olen. Ja sitä paitsi mun mielestä nää videot on siis tehty vissiin aikuisille, ja mää täällä saatana 15 vuotiaana kuuntelen näitä. Olen hukassa, enkä tunne ansaitsevani enää rakkautta. Mutta en lopeta näiden videoiden kuuntelemista, koska ajattelen että sen pidemmälle en pääse. Minulla ei ole edes ollut mitenkään karu elämä, olen suht hyvän näköinenkin, ja ihmiset kai yleisesti pitävät minusta. Mutta silti tunnen tyhjyyttä, ja ennen kaikkea itsevihaa. Mutta en halua edes enää elää paremmin. Vaan haluan saada itseni tuntumaan paskaksi. Haluaisin että kukaan ei välittäisi minusta. Jotta olisin vapaa tekemään itselleni mitä vaan haluan, ilman että kukaan siitä itkee, tai yrittää estää. Joten kysymykseni kait on. Mikä, minussa, on, vialla. Siinä on vuoden kysymys. Mä oon vaan niin hemmettin sekasin. Mulla olisi paljon enemmänkin sanottavaa. Mutta yritin hieman tiivistää asioita.
Hei!
Kiitos koskettavasta viestistäsi. Ymmärrän, että olosi on hämmentynyt kaikkien noiden tunteiden ja ajatusten keskellä. Mutta näin ulkopuolisena minulle tulee sellainen tunne, että koet hyvin yleisiä ja inhimillisiä tunteita: Jokainen meistä haluaa tulla rakastetuksi, olla jollekin se ainoa ja kaikista ihanin. Siinä ei ole mitään väärää.
Toisin kuin kirjoitat, myös sinä ansaitset tulla rakastetuksi! Olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Kerrot itsekin, että sinusta pidetään, mikä kertoo siitä, että osaat olla hyvä kaveri, otat muita huomioon ja kanssasi on hyvä olla. Hienoa!
On varmasti raskasta tuntea olonsa tyhjäksi. Olet kuitenkin iässä, jossa aletaan pohtia omaa identiteettiä ja moni on silloin jonkin aikaa aivan hukassa itsensä kanssa (vaikka ymmärrän hyvin, ettei tämän sanominen lohduta sinua yhtään). Haluan siis sanoa sinulle, että saat tuntea tyhjyyttä ja saat olla hukassa. Saat miettiä rauhassa, kuka sinä olet, millainen haluat olla, mikä sinulle on tärkeää ja mihin suuntaan haluat mennä. Nämä pohdinnat ovat tärkeitä, mutta niiden kanssa ei tarvitse hoppuilla. Saat ajelehtia rauhassa aikasi tai vaikka koko elämäsi. Pikkuhiljaa alat tuntemaan itseäsi: huomaat, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä, missä olet hyvä ja mitä haluat ehkä tehdä seuraavaksi. Mutta valmista ei tarvitse tulla eikä ikinä tulekaan. Se vasta onkin hienoa, että saamme ihmetellä elämää, itseämme ja toisia ihmisiä koko elämämme.
Minua toki vähän huolestuttaa kertomasi itseviha sekä masentuneisuutesi. Tietyissä määrin alakulo ja suru kuuluu nuoruuteen, kun tuttu ja turvallinen lapsuus on takana päin eikä oikein tiedä, mitä on edessä. Mutta jos se jatkuu pitkään, niin kannattaa käydä juttelemassa siitä jollekin. Masentunut voi olla myös ilman syytä, joten vaikka kaikki olisi elämässäsi hyvin, voit silti hakea apua alakuloosi ja mieluummin pian kuin liian myöhään, ettei olo huononnu liikaa.
Osaat hienosti kertoa mietteistäsi ja toivon, että sinulla on lähipiirissäsi muitakin, jotka tykkäävät pohtia asioita. Ne voivat olla kavereita tai sitten aikuisia. Toisten ihmisten näkökulmat avartavat omaa ajatteluamme, joten kannattaa pyrkiä keskusteluun mahdollisimman monen erilaisen ihmisen kanssa, jos se vain on mahdollista. Joskus yhtä totuutta ei ole, ainoastaan monia eri näkökulmia.
Jos joskus haluat pohtia näitä teemoja lisää tai haluat jutella olostasi ennen ajan varaamista ammattilaiselle (esim. terkkarille, kuraattorille, psykiatriselle sairaanhoitajalle tai psykologille), niin olemme täällä vain yhden puhelinsoiton päässä! Numeromme on 116 111 ja puhelimen lisäksi meillä on myös chat-palvelu. Ne molemmat päivystävät joka ikinen päivä ja ovat täysin maksuttomia ja anonyymejä.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää, iloa ja rakkautta sekä myötätuntoa ja armollisuutta itseäsi kohtaan.
Lämmöllä,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä