Hei, olen nyt pian 17-vuotias tyttö ja minua on kiusattu neljästä viiteen vuotta. Aluksi se oli vain sellaista, että mut jtettiin yksin eikämulle puhuttu. Sitten aloin kuulla huhuja itsestäni. Tässä vaiheessa olin kutosella. Opettajat eivät juurikaan kiinnittäneet asiaan huomiota. Yläasteelle siirryttyäni aloin huomata yhä enemmän kiusaamista. Entiset ystäväni jättivät minut yksin ja jos olin heidän seurassaan he eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Pian koulun kiusaamista vahtivat aikuiset kutsuivat minut käymään ja selittivät mulle että koulussa kulkee paljon huhuja ja kiusaamista minuun liittyen. No eivätpä he paljoa tehneet, loivat mulle vain pahaa oloa. Aloin yläasteen aikana saamaan selville näit huhuja joita minusta levitettiin. Käytävillä kun kuljin ihmisten ohi tuli hiljaisuus ja kuljettuani ohi alkoi nauru ja minun vilkuilu. Useampaan otteseen minua pyydettiin käymään näiden auttavien aikuisten luona, jotka aina vain kertoivat minulle lisää asioita miten minua kiusattiin. Eivätkä tehneet asialle mitään. Kotiväkeni otti välillä kouluun yhteyttä ja vaati selitystä asialle ja sen loppu tulos oli, että koulussa tunneilla puhuttiin kiusamisesta, mutta ei se mitään hyödyttänyt. Lopulta vihasin ja pelkäsin kouluun menemistä, sillä minun tavaroitani oli jo viety ja facebookini salasana saatu selville. Koska koulu ei tuntunut tekevän mitään niin perheeni päätti, että voisin olla koulun lopun kotikoulussa jos tahdoin. Mutta minä jatkoin kouluun menoa, sillä tahdoin nähdä muutamaa ainutta ystävääni. Loppujen lopuksi kaikki tämä johti siihen että en luota enää ihmisiin lainkaan. En tiedä ketkä ovat oikeasti ystäviäni ja ketkä kiusaajia. Tämän takia lukion aloittaminen on ollut todella vaikeaa, sillä en oikein voi saada ystäviä. Mitä koulujen aikuisten pitäisi tehdä kiusaamisen suhteen? Kuuluuko heidän kertoa kiusaamisesta kiusaamisen kohteelle, joka on täysin asiasta tietämätön ja tyytyväinen elämään? Onko oikein tehdä hänestä vainoharhainen kiusaajista ja sitten olla tekemättä mitään? Onneksi minulla on ollut edes perheeni tukena.
Omat vanhempani ehdottivat myös, haluaisinko jatkaa opinnot loppuut kotikoulussa, mutta päätin kuitenkin pystypäin viedä peruskouluni loppuun luokassa, vaikka sitä kiusaamisen takia vihasinkin syvästi.
Mutta riittäneet omakohtaiset kokemukset, haluan todella yrittää auttaa sinua, edes rohkaisevin sanoin, sillä tuollainen huhujen levittäminen on äärimmäisen julmaa ja ilkeää, eikä sitä voi puolustella millään. Kurjinta tosiaan on, etteivät opettajasi mitenkään puuttuneet asiaan. Joudun kuitenkin kertomaan, että ikävä kyllä opettajienkin kädet ovat pitkälti sidotut näissä kiusaamisasioissa, mikäli kotiväki ei siihen puutu myös eikä suostu tekemään yhteistyötä. Se on kurjaa, ala-arvoista ja epäreilua, että ihmiset joutuvat kohtaamaan tuollaisia pölvästejä, mitä kiusaajasi ovat. Ja ymmärrän hyvin, ettet välttämättä halua luottaa ihmisiin, en minäkään aluksi luottanut.
Mutta, yritän kuitenkin parhaani mukaan nostattaa mielialaasi. Niinkin klisheiseltä kuin kuulostaa, vaikeudet kasvattavat. Tulet saamaan paljon vahvemman sydämen, mitä näillä kiusaajillasi on, ja tulet oppimaan aikuisena kulkemaan pystypäin ja nousemaan niiden idioottien yläpuolelle, jotka kohtelivat sinua kaltoin. Lukion maailma on onneksi hyvin erilainen kuin peruskoulut. Ei ole enää vain yhtä luokkaa, joten sellaisia samanlaisia porukoita ei synny, mitä peruskoulussa. Usko pois, lukiossa ihmiset alkavat olla jo fiksumpia. Joten nyt vain rohkeutta. Anna aikaa itsellesi, äläkä pyri mitenkään luomaan ystävyyssuhteita, koska olisi muka pakko. Toki, kaikkien kanssa on hyvä tulla toimeen, mutta oikeat ihmissuhteet syntyvät ajan kanssa ihan itsestään. Totuttele ensin lukion elämään rauhassa. Ja toki, en tiedä miten isolta paikkakunnalta olet kotoisin, mutta pyri valitsemaan lukio, joka sinua kiinnostaa, olkoon vaikka taide-, liikunta- tai kielilukio. Yleensä näihin hakeutuu myös samanhenkisiä ihmisiä. Nyt sinulla on mahdollisuus valita omat ryhmäsi ja kurssisi, joten et ole pakotettu olemaan kiusaajien kanssa samassa tilassa.
Lopuksi vielä, jokainen koulu tekee omat päätöksensä kiusaamisen ehkäisyn suhteen. Omalta osaltasi olit lähinnä vain huono-onninen, kerta se ei auttanut mitään. Omalta osaltani myös sanon, että annoin anteeksi kiusaajilleni, vaikkeivät he itse sitä tiedä, mutten koskaan, koskaan unohda.
Hei!
Minuakin on kiusattu noin 6-7 vuotta, ja ajattelin että muille kertominen vain pahensi sitä. Olin väärässä. Nimittely on jatkunut vieläkin mutta vähempänä. Olen päässyt asian yli ajattelemalla: ”Sentään olen parempi kuin he.” Olen löytänyt uusia ystäviä yläasteelta ja vasta silloin tajusin kuinka tyhmä olin kun pidin entisiä luokkalaisia kavereinani, tajusin vasta mitä sana ”ystävä” tarkoittaa. Jos asut isolla paikkakunnalla, yritä etsiä uusia ystäviä jos vanhat ystäväsi eivät kuuntele sinua. Kaikki käskivät ”olla kuuntelematta” mutta itse tiedän kuinka vaikeaa se on. Älä suotta menetä luottamustasi ihmisiin vain tyhmien yksilöiden takia. Jos tavaroitasi on viety ja henkilökunta ei osaa auttaa, kerro poliisille. Varastaminen on yhtälailla rikos koulussa ja vapaa-ajalla. Hain tukioppilaaksi koulullani ja sitä kautta olen onnistunut parantamaan itsetuntoani, jonka avulla olen oppinut arvostamaan itseäni sellaisena kuin olen. Älä anna kenellekkään syytä ajatella sinua sellaisena jota et ole. Olen 3-4 kertaa uhannut tappaa itseni kiusaamisen takia, nyt arvostan päätöstäni olla tekemättä sitä. Anteeksi jos olen sekava, olen hiukan ärsyyntynyt puolestasi, koska tiedän miltä tuntuu olla kiusattu ja minulla herää huonot muistot..
~14 v. poika Pohjois-Pohjanmaalta